Lukudiplomi IX: Pessi ja Illusia

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
WSOY 1944
231 s.

Omasta hyllystä.


Pessi on pieni peikkopoika, joka elää tyytyväistä elämää metsässä. Eräänä päivänä hän kohtaa kauniin keijutytön, Illusian, joka on eksynyt metsään kotoaan sateenkaaren takaa. Yhdessä Pessi ja Illusia tutustuvat metsän elämään, joka on keijulle ihmeellistä ja uutta. Yö tulee nopeasti, eikä sateenkaarta enää näy – eikä näy moneen viikkoon, on niin kuivaa. Illusia jää maan päälle Pessin vieraaksi odottamaan mahdollisuutta palata kotiin.

Pessi tutustuttaa Illusian metsän olentoihin ja elämänmuotoihin. Kohdataan pirullinen ristilukki, kimalainen, sepelkyyhkysten pariskunta, jokiäyriäinen ja simpukka, biisami sekä monta monta muuta mielenkiintoista ja pelottavaakin metsänelävää, kasveja ja eläimiä. Taustalla kuuluu kummallista kovaäänistä kumua, ja ajoittain äänet ja räjähdykset tulevat lähelle.

Illusian on lopulta jäätävä koko talveksi, ja talvi on aina vaarallinen vihollinen. Onneksi nokkeluudella, kiintymyksellä ja rohkeudella voi selvitä poikkeuksellisissakin olosuhteissa.


Tämä kirja on nököttänyt hyllyssäni pitkään. Se on mummolan perintöä ja odottanut lukuvuoroaan kauan. Nyt, kun Lukudiplomi-haasteen aikaraja alkaa vähitellen tulla umpeen ja muutama osio oli vielä vailla suoritusta, sain lopultakin tartuttua tähän kotimaiseen klassikkosatuun.

En ole hetkeen lukenut satuja, ja siksi oli mukavaa sujahtaa satumaailman vietäväksi. Pessi ja Illusiahan on enemmän kyllä aikuisille suunnattu, mutta satumainen tunnelma siinä vallitsee. Kehyskertomuksessa jatkosodan rintamalla oleva upseeri kirjoittaa lapsilleen satua, johon punoutuu mukaan ihmisyyden ja sotatilan muutosta ja pysyvyyttä.

Peikon ja keijukaisen ystävyys muuttuu rakkaudeksi ja saa aikaan uutta elämää. Ihan suloinen ajatus, mutta vähän mentiin jo makeilun puolelle. Kirjallisesta luontokuvauksesta nautin yleisesti ottaen suuresti, samoin kirjaan liitetyistä valokuvista, vaikka ne eivät laadultaan ihan nykyvaatimuksia täytä. En erityisemmin tylsistynyt, vaikka kieltämättä osa luonnon ihmeiden kuvauksista on varsin jaarittelevaan tyyliin esitetty.

Hieman jouduin nikottelemaan, kun kirjailija päästää paikoin sukupuoli- ja perhenäkemyksensä valloilleen.

– Voi pikku tyhmeliini, nauroi herra Sepelkyyhky ja suuteli jälleen rouvaansa, sillä hän tiesi, etteivät nuoretkaan rouvat siedä, että heidän tyhmyydelleen nauretaan. Eiväthän kirjekyyhkyset kanna mitään kirjeitä nokassaan. Niille sidotaan jalan ympärille rengas, jonka sisällä on viesti. Sitä paitsi langaton lennätin on syrjäyttänyt jo kirjekyyhkyset.
– Oih kultani, huokasi rouva Sepelkyyhky. – Minä olen niin tyhmä, hän sanoi ja koetti olla herttaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
– Sellaisena minä rakastan sinua kaikkein enimmän! huudahti herra Sepelkyyhky onnellisena. Mitä ovatkaan viisaat naiset muuta kuin itsetietoisia ja torailevia! Eivät he osaa tehdä miestä onnelliseksi! He ovat viisautta hankkiessaan menettäneet sen taidon. (s. 99–100)

Muutenkaan en aivan ihastunut ajatukseen esittää eläimet naimisiin menevinä ja muutenkin ylettömän ihmismäisinä hahmoina, mutta annettakoon se sadussa kuitenkin anteeksi. Samalla se ehkä tasapainottaa yksityiskohtaista luontokuvausta. Aikansa kuvana teos on kiinnostava kokonaisuus.

Suosittelen sadunnälkään, luonnonkaipuuseen ja pehmeään laskuun sota-aiheisiin.

***

Hengästyttävän upeita luontokuvia voi katsella vastikään avatussa järvenpääläisen luontokuvaajan Jouko Veikkolaisen muistoblogissa. Suosittelen tätä ihan jokaiselle. Uusia kuvia julkaistaan joka arkipäivä.

***

Lukudiplomi-haaste, suoritus IX
Luontotarinoita

Tehtävä 1. Etsi kolme lehtikuvaa, joiden avulla esittelet kolme teoksen tapahtumapaikkaa.

© CC Anssi Koskinen 

© CC Faisal Saeed

Rukajärvi, elokuu 1944. Kuvaaja tuntematon. (PD.)

___

Pessin ja Illusian ovat lukeneet myös hdcanis, Sanna, Maija ja Jami.

Haasteet: Lukudiplomi ja TBR90+10.