Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
WSOY 1959, 1960, 1962
1046 s.
Kirjastosta.
Varsinainen juonitiivistys lienee tässä tapauksessa tarpeeton.
Aloitin erään järkyttävän sivistysaukkoni paikkaamisen viime vuoden marraskuussa. Kannoin yliopiston kirjastosta kotiin massiivisen Täällä Pohjantähden alla -painoksen, jonka sivut olivat ohuet mutta leveät ja tekstin seassa oli jonkin verran kuvitusta, lähinnä suomalaista kansallisromanttista taidetta. Kirja painoi käsissä iltaisin, silmät seurasivat rivejä, sivut kääntyivät – hitaasti, mutta kääntyivät kuitenkin. Uusin lainan kahdesti, kunnes joku ruoja meni ja teki varauksen, jolloin lukemiseen tuli alkuvuodesta parin kuukauden tauko, ennen kuin onnistuin nappaamaan kirjan uudelleen lainaan. Tällä kertaa eri painoksen ja eri kirjastosta.
Matka Pentinkulmalla on siis ollut aika pitkä. Toisaalta on oltava armelias itselleen: kyse on kuitenkin yli tuhatsivuisesta trilogiasta, vaikka sen yhteisniteenä luinkin. Eilen illalla viimeinen rivi oli luettu.
Lukukokemus oli valtaisa.
Kaikki alkaa sen kuuluisan suon laidalta, kun Koskelan Jussi haluaa tehdä pappilan suosta viljelykelpoista maata. Eletään 1880-lukua Suomen suuriruhtinaanmaassa. Koskelan perhe kasvaa, kun Alma synnyttää kolme poikaa. Maailma muuttuu ja Suomi sen mukana, tulevat kansakoulu, helmikuun manifesti, sortokaudet, työväenliike, eduskuntauudistus, ensimmäinen maailmansota, jääkärit, Suomen sisällissota ruman jälkipyykkinsä kanssa, Suur-Suomihaaveet, torpparilaki, lama, Lapuan liike, talvisota, jatkosota, jälleenrakennus... Tarina kantaa 1880-luvulta 1950-luvulle.
Suurien historiallisten linjojen rinnalle ja niiden yli nousee tarina ihmisistä. Pentinkulmalle mahtuu ihmisluonto kaikessa komeudessaan, köyhyydestä turvattuun varakkuuteen, hiljaisesta ja nöyrästä puurtamisesta valaisevaan tiedostamiseen, hyvää, pahaa, juonikasta, lempeää, naiseutta, mieheyttä, riitaa ja rakkautta. Kylänraitti kasvaa ja sitä pitkin ajavat vuosien saatossa sekä uusien sukupolvien kasvot että uudet pelit ja vehkeet. Kauas päästään lopulta niistä hevoskärryistä, joilla Salpakarien pappisperhe ensimmäistä kertaa pappilaan kuskataan.
Täällä Pohjantähden alla on suomalainen suurromaani, ei enempää eikä vähempää. Se on upea tarina, täyteläinen kertomus, jossa on mukana kaikki ihmiselämän sävyt. Samalla se kertoo Suomesta ja suomalaisista, paljon. Nykylukijalle se tarjoaa mahdollisuuden eläytyä maailmaan, jota ei enää ole ja aatteisiin, jotka ovat jo jääneet historian hämärään.
Sisällissodasta on pian 100 vuotta. Sodan muisto elää vielä vahvasti Suomessa, mutta henkilökohtaisesti sodan kokeneita ei liene enää kuin kourallinen. Minulla ei ole sukurasitetta sodasta suuntaan tai toiseen, sillä sen verran periferioista juureni ovat peräisin, etteivät sisällissodan kuumimmat laineet koskaan ehtineet sinne saakka. Täällä Pohjantähden alla toi sisällissodan niin lähelle, että tuntui kuin olisin itse ollut siellä: onnettomissa hangissa väijytyksessä, epätietoisuudessa, epätoivoisissa teoissa, väkivallassa, katsomassa toverien kaatumista, häviön hetkellä, vankileirin kauheudessa. Sisällissotaa ja sen jälkipuintia käsittelevä osio kirjasta vaikutti minuun syvästi. Ja itkuhan siinä tuli, kun Akseli palasi vankileiriltä kotiin Elinansa luo. Eikä se ainoaksi itkuksi tämän kirjan äärellä jäänyt.
Toisaalta lukukokemukseni suuruuteen vaikuttivat varsinaisten merkittävien tapahtumien lisäksi Pentinkulman ihmiset arjessaan ja arkisuudessaan. Minusta Linna kuvaa hahmonsa aidosti, paikoin niin hyvin ja elävästi, että heidän puheensa kuulee korvissaan ja tuntuu, kuin olisi mukana tapahtumissa. Ruustinna Ellen Salpakari – siinäpä vasta nainen. Ennen kaikkea pahassa, mutta niin herkullisesti, etten voinut lukiessani kuin hymistä. Koskelan Elina on vaikuttava lempeänä ja herkkänä, mutta juuri siksi jäyhää Akselia täydentävänä naisena. Kieltämättä katseeni kiinnittyi tarkemmin naishahmoihin, tiedä sitten miksi. Ehkä naiset kiinnostavat minua kirjoissa jossain määrin enemmän. Helpompi samaistua, ehkä.
Täällä Pohjantähden alla sisältää paljon. Vaikka luin sitä pitkään, tunnelma säilyi. Vaikken kokenut tarvetta ahmia tarinaa, se oli intensiivinen. Se jatkui, kasvoi ja kehittyi, välillä hidastuen, välillä vauhtia kiristäen, niin kuin elämällä on tapana.
Ja tämän puolen vuoden ja yli tuhannen sivun matkan jälkeen päällimmäinen ajatukseni on, että voisin aloittaa lukemisen saman tien alusta uudelleen.
___
Sallan kiinnostava kirjoitus on luettavissa täällä. Jokke kirjoitti kirjasta perusteellisesti marraskuussa.
Täällä Pohjantähden alla on yksi TBR-listani kohokohdista.
Hyvä sinä! Minä en ole pystynyt tuomaan Täällä pohja tähden alla blogiini, kuin en myöskään elämäni parasta teosta eli Sinuhea tai kakkosta, joka On Turms kuolematon. Jotenkin nämä suomalaiset 'kultaiset tiiliskivet' novoutuvat minulla yhteen, vaikka tarinat aivan erit.
VastaaPoistaTäällä pohjan tähden alla on saanut hyvässä mielessä lisää laveutta ja väriä siitä tehdyn elokuvan myötä. Elinan ääni kuuluu, kun lukee kirjaa uudelleen ja mainitsemasi ruustinna ja kaikki he, Linnan upean kirjan hahmot. Nyt Linnan kirja on kuin lukematta auennut elokuvan myötä myös nuoremmille, jotka muuten eivät ehkä Suomen kohtalon vuosista niin tietäisikään.
Minä en varmasti tuo tänne ikinä Oman elämänsä sankaria. Tai no, en vanno, mutta epätodennäköistä se on. Se kirja on vain minun!
PoistaTämä oli niin hieno lukukokemus, että. Täällä Pohjantähden alla on paljon itseään suurempi.
<3
VastaaPoista:)
PoistaHieno urakka päätöksessä :)
VastaaPoistaMuistan, että aloittelit samaan aikaan kun minä lopettelin, joskin luin teossarjan jo toistamiseen. Toinen lukukerta oli minusta vielä antoisampi kuin ensimmäinen, vaikka ensiluku jäi vielä paremmin mieleen, eli kannattaa lukea uudestaan niin kuin pohditkin :)
(Leenalle luen nyt Sinuhea iltaisin, luultavasti en kuitenkaan bloggaa siitä erikseen).
Minäkin muistan, että kävit tsemppaamassa. Ihan hän pitkään en ajatellut lukemista venyttää, mutta nyt kävi näin.
PoistaIhan varmasti luen uudestaan!
Onnittelut! :)
VastaaPoistaTotta puhut Linnan ihmisluvaukuvauksista: todella aitoa. Etenkin se miehinen jääräpäisyys. Minä luin tämän kolmiosaisena sarjana ja toisen osan, eli sisällissotakuvausten jälkeen, oli pakko lukea paljon muuta. Pakahdutti ja kurkkua kuristi pitkään.
Niinpä. Se oli raskas osuus, mutta vaikuttava juuri siksi. Luulen, että jatkan sotateeman kanssa lähiaikoina muutenkin. Jotenkin se nyt tuntuisi koskettavan.
PoistaMahtavaa että luit tämän! Minä hankin tämän kolmena osana noin vuosi sitten, mutta vielä en ole ryhtynyt lukemaan.
VastaaPoistaOli hieno lukukokemus! Sinulla on hyvää luvassa, Sanna. Minä aion myös hankkia tämän itselleni vielä.
PoistaEpäreilua, kirjoitit kirjasta niiin houkuttelevasti, että nyt tekisi mieli lukea se!
VastaaPoistaHihi, pleasure is mine! ;) Katsotaan, miten sinun käy, jos tartut tähän. Olihan tässä urakka, mutta yhtään ei kaduta!
PoistaMinulla on tämä klassikko vieläkin lukematta, oikein harmittaa!
VastaaPoistaLue lue lue! <3
PoistaKirjoititpa kauniisti tästä. Olen ennen ajatellut, että Linnan kirjat eivät ole minua varten, mutta tämä on alkanut jostain syystä kiinnostamaan todella paljon. Nyt viimeistään kirjoituksesi myötä taidan hakea tämän kirjastosta, ehkä jo kesällä.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä. Minusta tämän voi lukea verkkaisestikin, tai siis itse en kokenut sitä huonoksi asiaksi. Mutta on tässä ahmimisvaarakin, luulen. Sopinee kesäkirjaksi hyvin!
PoistaHienoa, en voi muuta sanoa. Hienon hieno romaani ja hienoa, että sitä luetaan vuodesta toiseen :)
VastaaPoistaEikö vaan? Kyllä tämä täytyy tosiaan itsellekin hankkia. Ja palata uudelleen...
PoistaTiesin, että tajuaisit kirjan hienouden ja osaisit oikein kuvailla.
VastaaPoista<3
PoistaNo niin, nyt ollaan perusasioiden äärellä. :) Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka voisin valita, jos olisi pakko nimetä yksi ainoa maailman paras kirja. Olen lukenut Pohjantähden monta, monta kertaa, ja se on tapahtumineen ja henkilöineen tarttunut niin tiukasti minuun, että tuntuu kuin se olisi osa omaa historiaa. Niin kuin se tietysti monella tapaa onkin. Osa suomalaisuutta ja osa omaa kokemusmaailmaa.
VastaaPoistaJa se kyynelten määrä, mitä olen kirjaa lukeissani vuodattanut, on myös melkoinen!
Olen iloinen, että nostat naishahmot esiin, koska niin usein puhutaan vain mieshahmoista ja Linnan naiskuvaa on kritisoitukin paljon. Mutta ovathan nämä naisetkin aivan mahtavia hahmoja. (Mieheni muuten ihastui erityisesti Almaan, kun luki kirjan viime vuonna.)
Hienosti kirjoitit. :)
Oh, en ihmettele yhtään, miksi tämä on Elämäsi Kirja. On siinä kyllä todellakin sitä jotain ja runsaasti onkin. Enemmänkin naisia olisi saanut mukana olla keskeisemmin, mutta onneksi nuo muutamatkin ovat niin hienosti rakennettuja, että heihin saa kiinnittää paljon huomiota.
PoistaMulla on kahdesti jäänyt tämä kirja kesken. Olen aika hidas lukemaan, vaikka pidän lukemisesta ja aina on jokin kirja meneillään. Kuitenkin Täällä pohjantähden alla -teoksen ensimmäisessä osassa on yhä kirjanmerkki puolessa välissä ja se harmittaa, koska tarina on hieno ja pidän kovasti juuri tuosta aikakaudesta Suomen historiasta. Nyt kirjoitit kuitenkin niin kiehtovasti tämän postauksen, että taitaa olla aika kaivaa Täällä pohjantähden alla jälleen esiin. Ehkä kolmas kerta toden sanoo?
VastaaPoistaMinäkin luin tätä tosiaan ihan superhitaasti, paljon paljon muuta luettavaa kulki koko ajan siinä rinnalla ja pariksi kuukaudeksi tuli ihan täysi taukokin. Mutta kyllä minä suosittelen lukemaan, tämä on niin hieno kirja. Rauhassa vaan, ja ajan kanssa, siitä se lähtee.
PoistaHmm, pitäisiköhän tähänkin joskus tarttua... varsinkin, kun en ole kovin kattavasti perehtynyt suomalaisiin klassikoihin, enkä tunne mitään hirmuista vetoa niitä kohtaan :D Tuntemattoman sotilaan luin joskus, ja siinä kesti koko kesä, vaikka kirja ei edes ole kovin pitkä - tylsä se sen sijaan oli, teki kamalasti mieli jättää kesken, mutta sain sen kuitenkin kahlattua loppuun asti. Mutta ehkä Täällä pohjantähden alla olisi parempi, ainakin kuulostaa kiinnostavammalta! :)
VastaaPoistaMullakaan ei ole mitään aivan yletöntä hinkua lukea kotimaisia klassikoita, en niihin tosin mitenkään penseästikään suhtaudu, mutta suoranainen himo niihin on aika olematon. Minä olen lukenut Tuntemattoman lukiossa "pakkolukemisena" ja ei se kovin kunniakas lukukokemus ollut... tuli vähän kiire, harpoin ja selailin, koko kirja meni aikalailla ohi...
PoistaKokeile tätä, tämä on hieno. Saattaa tosin viedä hyvinkin yhden kesän, pitkänkin. ;)
Minäkin yhdyn kuoroon: hienoa, että sait luettua! Itselläni tämä on lukematta, mutta kai tarkoitus olisi lukea. Ehkä. Joskus. Jossain raossa.
VastaaPoistaLue vaan, Katriseni. Tätä kirjaa ei voi luettuaan unohtaa. :)
PoistaHieno kirjoitus! Minä luin TPA:n (muistaakseni tosin vain ensimmäisen osan) lukiossa, ja muistikuviin on ehkä jäänyt vähän sellainen kiireessä pakolla lukemisen maku, kun kirjasta piti varmaan vääntää jonkinlaista esseetä ennen koeviikkoa... Minulle ei siis oikein kehittynyt henkilökohtaista suhdetta kirjaan. Olisi mielenkiintoista lukea uudestaan ja katsoa miten nyt kävisi.
VastaaPoistaIhan varmasti sellainen voi jäädä, minulla nimittäin on samanlainen kokemus Tuntemattomasta sotilaasta lukioajoilta. Aion jossain vaiheessa lukea sen uudelleen, keskittyneesti ja vapaaehtoisesti.
PoistaKyllä tämä on lukemisen arvoinen kirja. Tarina kasvaa hitaasti ihan valtavaksi ja henkilöhahmoihin kiintyy huomaamattaan.