Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2013
265 s.

Kirja saatu toiselta bloggaajalta.


Lumikki Andersson on Tampereella ilmaistutaitolukiota käyvä, itsenäistä ja eristäytyvää muttei yksinäistä elämää viettävä, täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori nainen. Hän vetäytyy mieluusti syrjään, tarkkailee etäämmältä, eikä missään nimessä halua sekaantua muiden asioihin. Eräs helmikuinen kouluaamu sotkee Lumikin pasmat tehokkaasti, sillä hän sattuu vahingossa vilkaisemaan lukionsa pimiöön, jonne on aseteltu kuivumaan vino pino viidensadan euron seteleitä. Ilmassa tuntuu myös vanhan veren löyhkä.

Lumikki sekoittaa itsensä vastentahtoisesti mukaan kuvioon, johon kuuluu niin lukion pintaliitäjäporukkaa, itämafiaa, huumekauppaa kuin korruptiota. Talvinen Tampere hohkaa ympärillä vuosikymmenen paukkupakkasia, ja vähitellen tarinan solmut alkavat aueta samalla kun tilanteet kiristyvät. Lumikin henkilökohtainen menneisyys pulpahtelee taustalla kohti pintaa, vaikka tyttö yrittää parhaansa mukaan pitää sen piilossa. Menneet ovat menneitä pysyvästi – ovathan?

Salla Simukan Punainen kuin veri avaa Lumikista kertovan nuorten jännitystrilogian ja tekee sen erittäin houkuttelevalla ja vetävällä tavalla. Ahmin kirjaa niin innolla, että meinasin useamman kerran mennä ohi oikeasta pysäkistä. Tässä kirjassa ovat kaikki minua jännitys- ja/tai nuortenkirjallisuudessa miellyttävät palikat kohdillaan: on kiinnostava, riittävän kompleksinen muttei ärsyttävällä tavalla teennäinen päähenkilö, sopivan likainen rikosvyyhti, menoa ja meininkiä, koukuttavia juonenkäänteitä. Erityismaininnan saa elävä Tampere-kuvaus, entisenä tamperelaisena on nostettava hattua autenttiselle miljöölle!

Tarina ei laahaa, vaan tapahtumat seuraavat toisiaan kiivaassa tahdissa. Kirjailija ei jää selittelemään päähenkilön luuhailuja, vaan keskittyy olennaiseen: toimintaan. Pidin myös siitä, että Lumikin sotkeminen mukaan tapahtumiin tehdään hyvin luontevasti, ilman turhaa kikkailua ja pakottamista. Ei jäädä perustelemaan, selittelemään ja kompuroimaan, ja annetaan myös päähenkilön luonteelle tilaa. Ok, Lumikki ei halua sekaantua muiden asioihin, mutta joutuupa nyt sekaantumaan kuitenkin, selvä ja se siitä. Inhoan yleensä vehtaamista ja asioiden suurentelua, ja tässäkin olisi ollut sille vaaran paikka, mutta Simukka heittää päähenkilönsä soppaan tehokkaasti ja selittelemättä.

Taustalla kulkeva Lumikin menneisyys pohditutti minua. Oletan sen olevan olennainen asia jatko-osia ja trilogian kokonaisuutta ajatellen, sillä pelkästään tälle kirjalle se ei tuonut ylettömän suuria tai syviä lisätasoja lukuun ottamatta ehkä sitä, että Lumikin rautainen mielenlujuus ja kiperien paikkojen selvittäminen saivat perusteita. Samoin sydänsurujen ja ihmissuhteiden oletan saavan jatkossa lisää lihaa luiden ympärille, sillä nyt ne vain häilyvät taustalla.

Punainen kuin veri on taitava kokonaisuus. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka tuovat mukaan aitoutta ja autenttisuutta ilman, että ne tuntuvat missään määrin väkisin keksityiltä. Kirjan kuvaama nuoriso on aidon oloista, ajatukset pulpahtelevat esiin kuten niiden voi olettaa pulpahtavan, reaktiot ja toimintatavat ovat ymmärrettäviä. Asiat, joihin itse tartuin ja joita hieman kummeksuin, selitettiin varsin nopeasti ja järkevästi, eikä ylettömän häiritseviä epäuskottavuuksia ollut havaittavissa, vaikka lähellä käytiin.


Spoilerivaroitus!

Ongelmallisin seikka, johon kiinnitin huomiota – mikäli typerää ja ajattelematonta juhliin kuokkimaan menemistä ei lasketa mukaan – oli Väisäsen perheen elämäntyyli. Kohottelin sille kulmiani saman tien, kun se tuotiin esiin, sillä missään nimessä huumepoliisin ja pienyrittäjän perheellä ei olisi varaa asua Pyynikillä alueella, jolla he kirjassa asuvat. Jäin nikottelemaan tälle seikalle pitkäksi aikaa, mutta onneksi se selitetään varsin pian auki. Pieni epäusko jäi silti kytemään, lähinnä siksi, että ihmettelen muun perheen huijaamisen helppoutta, mutta päätin antaa sen muuten vetävän tarinan vuoksi lopulta anteeksi.

Spoileri ohi.


Olen erittäin tyytyväinen lukukokemukseeni. Yleensä en pärjää nikottelematta nuortenkirjojen parissa, mutta nyt oli todella helppoa vain heittäytyä tarinan mukaan ja antaa palaa. Ehkä tämä kertoo yhtäältä siitä, että oma makuni on laajennettavissa, kun vain annan sille mahdollisuuden ja toisaalta siitä, että kyseessä on lahjakas ja taitava kirjoittaja. Simukan tarinankerronnassa on kaikki palat kohdallaan, ja jäänkin todella innostuneena odottamaan trilogian jatko-osia, joita onneksi ei tarvitse kytätä kauaa, sillä ne ilmestyvät syksyllä 2013 ja keväällä 2014.

Heh, tämän siitä saa, kun on koko loman sairaana: on aikaa lukea ja toisaalta kirjoittaa blogiin lukemastaan. Ei kuitenkaan hätää. Tällainen kahden kirjatekstin päivävauhti ei missään nimessä tule jatkumaan arkeen palaamisen jälkeen. (Joskin monta luettua kirjaa odottaa parhaillaan pohdiskelua, ei vähäisimpänä Irvingin uutuus.)

___

Punainen kuin veri on ollut blogeissa suosittu, ja muita arvioita löytyy helposti hakukoneiden kautta.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.