L. M. Montgomery: Pieni runotyttö
Suomentaja: I. K. Inha
Kansi: Eeli Jaatinen & Tiina Jämsä
WSOY 1993 (1. painos 1928)
308 s.
Emily of New Moon (1923)
Omasta hyllystä.
Emilia Starr elää isänsä kanssa pienessä Laakson talossa. Mukana elämässä on kotia ympäröivä, ihmeellinen luonto, lemmikkikissat, taloudenhoitaja Ellen Greene ja vähintäänkin vapaamielinen kasvatus. Kun Emilian isä kuolee pitkään sairastettuaan, nuoren tytön elämä kääntyy uudelle tolalle. Hänen aikaa sitten kuolleen äitinsä sukulaiset nostavat tytöstä arpaa, minkä tuloksena Emilia muuttaa kahden vanhapiikatätinsä, Elisabethin ja Lauran hoteisiin Uuden Kuun tilalle.
Orpotytön elämä ei ole pelkkää iloa, mutta Emilian mielessä heräilevät runonpätkät ja muutenkin vilkas mielikuvitus. Maailma on kaunis sille, joka haluaa sen avoimin mielin kohdata, ja vaikka etenkin äksy Elisabeth-täti ei kasvatusmetodeillaan tee Emilian elämästä varsinaisesti helppoa, elämä asettuu vähitellen uusiin uomiinsa. Emilia lähtee koulutielle, saa uusia ystäviä ja oppii asioita, joista ei hellämielisen isänsä kanssa eläessään tiennyt mitään. Tärkeimpänä kantamuksena Emilia säilyttää taitoaan nähdä syvemmälle, missä leimahdukset häntä auttavat. Kirjoittaa on pakko, kun ei muutakaan voi.
No niin. Nyt on aukko sivistyksessä paikattu ja olen lukenut elämäni ensimmäisen L. M. Montgomeryn kirjan! Hurraa! Tämä Runotyttö on ollut hyllyssäni varmaan tarkalleen tuon parikymmentä vuotta, ja nyt oli sen aika tulla luetuksi, kiitos Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiirimme.
Tykkäsin! Helpottaa sanoa näin, koska tällaisten ikiklassikoiden kohdalla arvosteluissa on usein oltava vähän kieli keskellä suuta. Itsehän en esimerkiksi ota vastaan minkäänlaista kritiikkiä Pikku naisten sukupuolirooleista tai mistään muustakaan turhasta hapatuksesta. Joten siksi on kivaa sanoa, että Runotyttö oli hyvä lukukokemus.
Olen lähtökohtaisesti nyrpeä, mitä lapsikertojiin tulee. Useimmiten lasten näkökulmasta kerrotut tarinat lähinnä haukotuttavat, elleivät sitten ärsytä tuhottomasti. Oikein hävetti, kuinka paljon ärsyynnyin Poikaa raidallisessa pyjamassa lukiessani – kirjahan on siis sinänsä aivan erinomainen, mutta ei, en sietänyt Brunoa.
Emiliaa siedin, oikeastaan ihastuin tuohon mainioon tyttöön. Orpotarinoissa on jotain viehättävää ja vanhanaikaista, ainakin siis tästä Montgomerynkin käyttämästä tarinankerronnan tavasta käsin tarkasteltuna. Suku on nyrpeää, mutta pitää kuitenkin huolta. Kasvatusmetodit ovat tiukkoja ja epäreiluja, mutta lapsi pidetään kuitenkin puhtaana ja hyvinvoivana. Pohjavire on positiivinen, vaikka lukija onkin vääryksien kohdatessa yksiselitteisesti Emilian puolella.
Synkkiäkin sävyjä Runotytössä aistin. Esimerkiksi verrattuna Alcottiin Montgomeryn tarinankuljetus on huomattavasti syvempää ja moniulotteisempaa. Ihmisissä on paljon enemmän pintaa ja realismia, eikä moralisointia ja sormen heristelyä ole havaittavissa juuri lainkaan. Kohtalon sijaan korostuu sattuma ja ihmisen vapaa tahto, mikä näkyy esimerkiksi kirjan mittaan paljastuvissa, tavalla tai toisella langenneiden tai hairahtuneiden henkilöhahmojen tarinoissa.
Kasvutarinana Runotyttö ei ole sellaisenaan kovin erikoinen. Taitaa Emilian tarina vasta muiden osien myötä muodostaa kokonaisuuden, joka kertoo tätä kirjaa syvemmin nokkelan ja luovan nuoren naisen peräänantamattomuudesta ja kasvusta aikuisuuteen. Lienee niin, että minun on vielä selvitettävä, kuinka Emilialle lopulta käy. Toivottavasti siihen ei mene toista kahtakymmentä vuotta.
___
Ruksaan yhden kohdan TBR90+10-listaltani ja osallistun Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.
Luin tämän viime viikolla, mutta bloggaan ehkä kesäkuussa lähinnä työ ym. kiireiden vuoksi,ja koska bloggaan koko trilogiasta, olen lukenut miltei toisen osan, mutta minä nostan tämän Runotytön (avausosan) kyllä vielä paremmaksi kuin Montgomeryn annat, joskaan tästä enneunijutusta en erityisemmin pitänyt.
VastaaPoistaHauska sattuma! Bloggaustasi odotellen! Minä luen kyllä ne Annatkin joskus vielä, kun niitä niin moni rakastaa.
PoistaMinäkään en oikein syttynyt sille käänteelle. Mutta siinä se sitten meni muiden joukossa.
Oi, sinulla on vielä parhaat osat edessä päin! Miten itkinkään kun aikoinaan luin ensimmäistä kertaa Runotyttö etsii tähteään... palaan noihin kirjoihin vieläkin tasaisin väliajoin, aina kun haluan lohtua ja kotoisuutta. Suomennokset ovat aivan hurmaavan vanhanaikaiset sanastoltaan ja johdattelevat mielestäni hyvin Emilian aikaisiin tunnelmiin.
VastaaPoistaOh, kiva tietää! Niitä minulla ei ole omassa hyllyssä muhimassa, mutta jossain vaiheessa hankin ne kyllä käsiini. Minun lohtu- ja kotoisuuskirjani ovat Pikku naisia jatko-osineen, tiedän todella mitä tarkoitat!
PoistaHyvä että tykkäsit. Itsehän en kovin helposti siedä kritiikkiä Runotytöistä tai Annoista tai vähintään ajattelen, että niitä kritisoiva ihminen on varmaan jotenkin viallinen. ;)
VastaaPoistaEmilia on minusta mielenkiintoinen tyttökirjasankaritar siinä mielessä, että hän ei ole yksiselitteisen sympaattinen vaan aika itsepäinen, sulkeutunut ja omahyväinenkin. Nämä piirteet korostuvat ehkä enemmän myöhemmissä osissa.
Sepä se... No, minulla on vielä Annat tosiaan lukematta, joten ehkä vikaa vielä löytyy täältäkin... ;) No ei, en usko. Kyllä minussa on tyttökirjojen rakastajan sielu kuitenkin.
PoistaMielenkiintoista tuo luonteen kehittyminen/korostuminen! Tässä osassa hän on vielä niin lapsi, että nuo piirteet menevät sen piikkiin. Tässähän joutuu kohta pian lukuhommiin! Apua!
Minunkin pitää lukea tämä! Ja Annat! Ja minäkään en tahtonut sietää Brunoa, ei jessus.
VastaaPoistaHaa, en siis ollutkaan maailmankaikkeuden viimeinen Montgomerya lukematon ihminen! Helpotus.
PoistaVoi ei sitä Brunoa... Välillä teki mieli lopettaa lukeminen kesken kun ärsytti niin. Vaikka olihan se hieno tehokeino kirjailijalta, mutta SILTI.
Kyllä sinun on ehdottomasti luettava ne muutkin Runotytöt - ja ainakin testattava, mitä tykkäät Annoista. Minä pidän kovasti molemmista sarjoista, mutta Anna on aina jostain syystä ollut minulle läheisempi. Mulla ei tämä kirja ole mitenkään tuoreessa muistissa, kun viimeisestä lukukerrasta on jo reilut viisi vuotta, mutta hyvin pääsin kirjan tunnelmiin tekstisi avulla.
VastaaPoistaAlcottista puheenollen, katsoimme pari viikkoa sitten tyttären kanssa Pikku naisia -elokuvan. Olen katsonut sen toki aiemminkin, mutta se on aina yhtä ihana.
Niin minäkin pahoin pelkään, että tässä pian joutuu lukemaan lisää... ;)
PoistaPikku naisia on elokuvanakin ehdoton suosikkini, siis tämä uusin versio, jossa on Winona Ryder & co. Oih... Voisikin katsoa sen DVD:ltä taas jonain synkeänä hetkenä.
Just tuota elokuvaa tarkoitin. Se nimenomaan on ihanaa katsottavaa, jos ja kun maailma joskus murjoo.
PoistaHienoa, että löysit Runotytön ja kiinnostuit. Itselleni nämä kirjat ovat niitä elämän tärkeitä kirjoja, joiden myötä on itsekin löytänyt itsestään uusia puolia ja elämyksiä. Ei nämä suotta ole saaneet klassikkomainettaan. Nämäkin olisi mielenkiintoista lukea alkuperäiskielellä.
VastaaPoistaTuo on kyllä niin hienoa – olen havainnut samaa Pikku naisten kanssa. Koska olen lukenut kirjan niin nuorena ja sen jälkeen niin monta kertaa, se on ollut osa kasvamistani ja vaikuttanut oikeasti osaltaan siihen, miten jäsentelen maailmaa ja elämää. Ja kirjallisuutta, tietenkin!
PoistaTotta, voisi hyvinkin lukea englanniksi.
Olen lukenut nämä kaikki ja moneen kertaan. Annat ovat aina olleet himpun verran enempi mun juttu, sillä jotenkin halusin olla kuin Anna;)
VastaaPoistaMontgomeryn tuotantoa olen edelleen lukenut innokkaasti.
Avain näihin kirjoihin on mielestäni Sisko Ylimartimon teos Anna ja muut ystävämme, jonka jälkeen todella tajusin, mistä kertoo vaikkapa Pat - Vanhan kartanon valtiatar.
Hih, minä haluan olla kuin Jo March, tietenkin!
PoistaMinua alkoi kovasti kiinnostaa muukin Montgomeryn kirjoittama, sillä aistin kirjassa sellaisia synkempiä sävyjä, joita Alcottilla ei ole. Se kiinnostaa aina.
Kiitos tuosta kirjavinkistä, laitan senkin korvan taakse!
Kivaa, kun bloggasit tästä! Aamupäivisin tuli Pieni runotyttö-sarja, jota katselin pikku kakkosen loputtua. Siinä oli aika heviäkin tavaraa niin, että piti peittää E:n silmät välillä :)! Aion ehdottomasti tarttua tähän kirjaan kesällä. Tuntuu, että jossain tämän viikon alussa harteilta tippui musta viitta, joka on pysynyt tiukasti kiinni koko talven ja tehnyt olon ikäväksi. En ole edes blogia jaksanut kirjoittaa tai haasteeseesi tarttua. Mutta nyt on eri ääni kellossa!
VastaaPoistaOijoi, rankkaa tavaraa siis. ;)
PoistaKiva kuulla, että olosi on pirteämpi. Itsekin täällä etsiskelen energiapiikkiä, josko tämä jatkuva väsymys väistyisi joskus... Mutta kun tuo kevätkin antaa vain odottaa itseään, niin sekin ärsyttää.
Runotyttö on tosi hyvä kirja olen lukenut sarjan kaikki osat vaikka kuinka monta kertaa enkä kyllästy niihin ikinä!
VastaaPoistaKiva kuulla! Pitäisiköhän itsekin lukea muut osat...? :)
Poista