17. maaliskuuta 2013

(Melkein) raatona maantiellä (ja museossa)



Vähitellen alkaa purkautua, stressi nimittäin. Yhteishaku päättyi toissapäivänä kello 16.15, joten se oli sitten siinä. Kaikki hakivat jonnekin, suurin osa mietitysti, osa kuin väen vängällä pettymyksiä janoten. Mutta hakivatpa kuitenkin, mussukat. Viimeistä valintojen vaihtoa tehnyttä nuorta herraa ohjastin vimmaisella tekstiviestien lähettelyllä puoli neljältä perjantaina. Poju kuin katsoi parhaaksi jättää haun ensinnäkin viime tippaan, kieltäytyä tarjoamastani avusta ja tehdä lopulta virhevalintoja. Ja sitten piti lintsata loppuviikko ja olla vastaamatta puhelimeen. Mutta tekstarit tosiaan kulkivat, ja potentiaaliselta katastrofilta vältyttiin.

Voin kuitenkin todeta, että perjantai-illan työpaikan virkistystilaisuus tuli tarpeeseen.

Tuttuun tapaan stressin laukeaminen on aiheuttanut migreeniä ja yleistä huonovointisuutta. Ja äksyilyä. Harmi, että yksin kotona äksyileminen on vähän turhaa, eikä auta mihinkään. Mutta kai tästä vähitellen palataan takaisin raiteille. Töihin liittyvä olotila on hieman erikoinen, sillä tiedän, että huomenna aamulla istun hetken aikaa työpöytäni ääressä luultavasti hämmentyneenä siitä, että mitään absoluuttisen akuuttia ei yksinkertaisesti ole käsillä. Toisaalta jo iltapäivällä alkaa oppilashuoltoryhmän pari viikkoa kestävä intensiivijakso. Että se siitä peukaloiden pyörittelystä.

On tässä ollut muutenkin kaikenlaista. Esimerkiksi viime keskiviikkona kävimme mukavalla kirjabloggaajaporukalla teatterissa (ja asiaankuuluvalla kulttuurilasillisella tietenkin). Kohteena oli Kansallisteatteri ja sen versio Mikko Rimmisen Finlandia-palkitusta Nenäpäivästä. Itse en ole kyseistä kirjaa lukenut, eikä näytelmä herättänyt erityisiä lukuhaluja sekään. En pitänyt näytelmästä, se oli jotenkin kovin kepoinen, huumori ei ihan iskenyt ja vaikka tarina on sanomansa puolesta tärkeä ja kiinnostava, minuun se ei vaikuttanut juuri mitenkään tässä muodossa. Jotenkin tuntuu siltä, että onhan noita nähty. Näyttelijät olivat tosin hyviä, joten siinähän se parituntinen mukavasti sujahti. Mutta parempaakin olen näyttämöllä nähnyt, monesti. Taika kirjoitti Kirjasfäärissä näytelmästä arvion heti tuoreeltaan.

Tänään harjoitimme muutaman ystävättären kanssa lisää kulttuuria, sillä suuntasimme nenämme Luonnontieteelliseen museoon. Edellisen kerran piipahdin siellä pari vuotta sitten Taiteiden yössä katsastamassa Afrikka-aiheisen näyttelyn, mutta koko museon lienen kiertänyt viimeksi 1990-luvulla. Tällä hetkellä vaihtuvana näyttelynä on Vampyyrin varjostamat – lepakoiden salainen maailma, joka on varsin mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti toteutettu. Opin muun muassa, että vain kolme maailman lepakkolajeista syö verta ravinnokseen, muut tyytyvät toisenlaisiin luonnonantimiin.

Suomessa esiintyvä korvayökkö.

Muut museon näyttelyt ovat Luut kertovat, Maailman luonto, Suomen luonto ja Elämän historia, joista oma suosikkini oli viimeiseksi mainittu – ei vähiten dinosaurusten takia. Sitä kiertäessä tuli kyllä mieleen, kuinkahan paljon omat koulun penkiltä peräisin olevat tiedot ovat jo ehtineet vanhentua. Ja kuinka paljon sitä onkaan unohtanut...

Dinosauruksia!

Oli kyllä hyvä, että tuli lähdettyä, onhan tuo useamminkin käynyt mielessä, mutta niin ne hienotkin suunnitelmat vain aina jäävät toteutumatta kuin huomaamatta. Opastuskin olisi varmasti ollut mielenkiintoinen, mutta ehkä joskus toiste on sen vuoro.

Tämä viikonloppu on sujahtanut ohi vauhdilla, joskin ajoittainen pään jyskytys on kyllä hidastanut ajan kulkua ikävällä tavalla. Ehkä se tästä vähitellen helpottaa. Reipas iltalenkki ainakin piristi, sillä kävin vähän komeettajahdissa (laihoin tuloksin, mutta tulipa yritettyä). Sitten tulin sisälle ja laitoin pahenevan matkakuumeen helpotukseksi pyörimään iki-ihanan Rakkautta ennen aamua – jonka jälkeen sain tietää, että hienoja revontuliakin olisi jossain vilkkunut. Viltin alta ei kuitenkaan ollut enää paluuta, joten jäivät ne nyt tällä kertaa vilkuilematta.

Wienin-matkaan on tosiaan enää neljä yötä! Sitä odotellessa kelpaa ihastella näitä luonnontieteellisiä harrasteita ja orientoitua uuteen viikkoon. Jospa se stressikin olisi kohta enää muisto vain.

10 kommenttia:

  1. Meillä ei ollut kuin yksi, jonka valinnoista piti päättää ja meinasi silti tulla stressi. Oli sen verran itsepäinen tapaus, onneksi siihen sai käyttää vähän vanhemman oikeutta kiristää uhkailla ja lahjoa :)

    Sait sitten Kolmannen naisen soimaan päässä näin aamutuimaan :) No, ei se mitään, hieno bändi.

    Hyvää työviikkoa ja Wienin-matkan odottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en päässyt noihin keinoihin, mutta kymppiluokalle itsensä jo valmiiksi "tuominneita" yritin vähän kiristää hakemaan vihjailemalla, ettei sinne kympille/ammattistartillekaan noin vaan mennä, vaan ne katsovat siellä sitäkin, että onko haettu yhteishaussa vai ei ;) Ja sain kaikki kuitenkin hakemaan.

      Vanhemman näkökulmaa en tietenkään oikeasti tiedä – se on epäilemättä aika stressaava! –, mutta siitä olen onnellinen, että niin monet kuitenkin oikeasti välittävät, vaikka sitten stressin kautta. Kun sitten on niitäkin, jotka eivät välitä yhtään lastensa tulevaisuudesta. :(

      Kiitos, odottelen jo innolla!!

      Poista
  2. Nenäpäivä oli mielestäni loistava romaani, mutten tiedä, huvittaisiko katsoa teatterisovitusta. Hyvä, että töissä on "helppo" kausi alkamassa! Ja muutes Wieniin kaikkea hyvää. Menen sinne perässäsi kahden viikon päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minäkin sen joskus luen... Mutta ainakin jotain muuta Rimmisen kirjoittamaa aion kokeilla.

      On kyllä helpottunut olo, joskin uudet haasteet puskevat kyllä päälle. Eipä pääse ainakaan tylsistymään.

      En malttaisi odottaa, enää kolme yötä..... Hauskaa, että sinäkin menet. Ihanaa matkaa jo etukäteen!

      Poista
  3. Hei! Oletko nimenomaan opo vai teetkö myös historianopettajan hommia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Nyt olen täysipäiväisesti (ja -päisesti) opona kesäkuun loppuun. Eli tuoreilla hissanopen papereilla tässä mennään, mutta open hommia en vielä ole päässyt tekemään. Opoiluun olen sen sijaan ihan hurahtanut. :)

      Poista
  4. Oletko hommissa pätevänä vai epäpätevänä? Kyselen ihan siksi, että kiinnostaa tietää, miten ihmisiä kyseisiin hommiin värvätään - määräaikaisilla hauilla vai miten? Jos olet pätevä, mistä valmistuit tai jos olet epäpätevä oletko hakemassa tänäkeväänä opokoulutukseen? Haluaisitko kokeilla hissanopen hommiakin vai olisitko saman tien valmis jäämään pysyvästi opoksi? Tulipas paljon kysymyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksethän ovat aina hyviä! ;)

      Mulla ei ole opon pätevyyttä. Päädyin nykyiseen hommaani täysin sattuman kautta: koulu, jossa olin tehnyt vähän sijaisuuksia alkusyksystä, jäi marraskuussa opoa vaille, ja apulaisreksi vain sattui soittamaan minulle juuri sellaisella hetkellä, jona olin lähettämässä gradua painoon ja täysin valmiina ottamaan minkä tahansa opetusalan homman. Aluksi olin sairaslomasijaisena jouluun, mutta viransijaisuus jatkui sitten koko kevätlukukaudeksi. En aio hakea vielä opokoulutukseen, ei ole tarpeeksi opetusalan työkokemusta ja kun valmistumisestakin on vasta nelisen kuukautta, vielä ei ole sen aika. Mutta katsotaan! Ensi syksystä en tiedä vielä mitään, joten kaikki on mahdollista, jopa ne hissanopen hommatkin, jos sellaisia jostain joku taikoisi esiin. Mutta opona oleminen on tosiaan ainakin tähän saakka tuntunut kyllä juuri mulle sopivalta työltä.

      Poista
  5. Kiitos museovinkistä. Maailma kertoo minulle sinun kauttasi että sinne olisi syytä mennä eikä vain jättää ajatukseksi kuten tähän asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret suositukseni, Luonnontieteellinen museo on kyllä ihan pullollaan mielenkiintoista tietoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!