Laura Save: Paljain jaloin
Kansi: Anna Makkonen
WSOY 2013
380 s.
Kirjastosta.
Valitsin eilen itselleni hautakiven. Ihan vitun kallis!
Laura on nuori nainen elämänsä parhaassa vaiheessa: on tuore avioliitto, pieni poikavauva, lääketieteen opinnot jo hyvässä vauhdissa. Käynti Töölön tapaturma-asemalla polven kierukkavamman epäilyn vuoksi romahduttaa yllättäen kaiken. Lauralla todetaan osteosarkooma, luusyöpä.
Raskaat hoidot on aloitettava heti, sillä syöpä vaikuttaa aggressiiviselta ja sen pelätään levinneen jo etäpesäkkeiksi. Laura käy läpi sekä fyysisen että psyykkisen helvetin, sillä elinvoimaisen naisen on osaltaan hankalaa sopeutua potilaan rooliin. Lääketieteen opiskelijana hän myös ymmärtää lääketieteen kieltä ja kollegojen eleitä kenties ketä tahansa rivipotilasta paremmin.
Ohjelmaan astuvat alkuun sytostaattihoidot, jotka saavat Lauran voimaan niin pahoin, ettei sellaista voi kuvitellakaan. Samalla suhde vaimoon Sofiaan kärsii, ja Laura kokee tuskaa siitä, että heidän poikansa joutuu kohtaamaan tällaista liian nuorena. Muukin lähipiiri tuo haasteensa, sillä kaikki eivät osaa suhtautua Lauran sairauteen. Jotkut katoavat kokonaan.
Osteosarkooma on pirullinen sairaus, joka ei valitettavasti jätä Lauraa hyvästä hoidosta huolimatta rauhaan. Jalka, josta ensimmäinen kasvain löydettiin, joudutaan lopulta amputoimaan. Eikä syöpä siltikään katoa, vaan jatkaa pesimistään keuhkoissa ja imusolmukkeissa. Päivät mustuvat. Itsestäänselvyydet katoavat. Ja silti vimmainen elämänhalu jää, viimeisille sivuille saakka.
Laura Saven Paljain jaloin on todella rankka lukukokemus. Se hyökkää suoraan asiaan, eikä kaunistele mitään. Kieli on hiomatonta, muoto hyppelehtivät ja sirpaleinen. Kirja pohjautuu Saven muistiinpanoihin ja muistoihin, ja on kaikessa säröisyydessään niin rehellinen, että lukija kokee kirjan tapahtumat fyysisenä huonovointisuutena.
Voin suoraan myöntää, että pelkään syöpää aivan helvetisti. Niin pelkäsi Laurakin, jo ennen kuin sairastui. Syöpä kuulostaakin niin kammottavalta, lohduttomalta ja lopulliselta, ettei siihen taida olla mahdollista liittää minkäänlaisia neutraalejakaan mielikuvia. Kirjan kuluessa lukijan ja tekstin tunneskaala vaihtelee laidasta laitaan, mutta lohdullisuutta tuo se vimma, jolla kirjan Laura haluaa elää vielä seuraavaan päivään. Ja vielä seuraavaan. Vielä yhden.
Paljain jaloin on ennen muuta rehellinen kirja. Se kertoo syövästä juuri niin kuin se on. Se kertoo sairauden kanssa elämisestä, diagnoosin aiheuttamasta lamaannuksesta ja kauhusta, tasaisuudesta ja töyssyistä. Se kertoo suomalaisesta lääketieteestä ja sairaanhoidosta, ihmisistä, joita sairastunut kohtaa tahtomattaan ja omasta halustaan, asenteista, mielikuvista ja kokemuksista. Save antaa sekä suoraan että rivien välissä ohjeita siihen, kuinka kohdata sairastunut, mitä tehdä ja sanoa tai olla sanomatta, muistuttaen kuitenkin koko ajan siitä, kuinka jokainen syöpään sairastunut kokee oman sairautensa omalla tavallaan.
En voi kuin ihailla elämänhalua, joka kulkee kirjan läpi kuin ohut mutta kirkas valonsäde. Kaikkein synkimpinäkin hetkinä, silloin, kun ei jaksaisi hengittää enää yhtään kertaa lisää ja silloin, kun luulee saaneensa kuulla jo niin paljon huonoja uutisia, ettei uusia yksinkertaisesti voi enää olla olemassa – silloinkaan Laura ei anna sairauden käydä lopullisesti ylitseen.
Lopetin tämän kirjan eilen illalla kyyneleet ja räkä poskilla. Tuntui, että olin lukenut jotain paljon enemmän kuin "vain" romaanin: olin lukenut siivun ehdottoman aitoa elämää, jonka Laura Save antaa kirjassaan lukijansa käsiin. Ja jonka täytyi epäreilusti loppua niin lyhyeen. Vaikka ei Laura itse sitä lopulta niin nähnyt, edes lopun jo väistämättä häämöttäessä. Sillä jokaisen ihmisen elämä on kokonainen, juuri sellaisena kuin se on.
___
Muualla koettuna: Marissa/café pour les idiots, Karoliina/Kirjava kammari, Maija/Kirjojen keskellä, Jaana Märsynaho/Lukukausi.
En uskalla kuin silmällä arviosi. Aloitin teoksen eilen ja etenin puoliväliin saakka... En vain voinut laskea tätä käsistäni. Nyt odotan kauhunsekaisin tuntein, että pääsen teosta jatkamaan.
VastaaPoistaMinun oli välillä pakko pitää taukoja, vaikka kirja imaisikin mukaansa. Oli aika rankka lukukokemus, vaikka olenkin luullut jo nähneeni kaiken. Odottelen tekstiäsi.
PoistaMinäkin vain silmäilin. Kyyneleet huomasin. Minulla tämä on odottamassa, uskallan odottaa vaikuttavaa lukukokemusta.
VastaaPoista-Unni-
Saat sen, takaan. Minä vähän karsastin aloittamista, mutta sitten se oli menoa.
Poistaodotan jännittynein tuntein että pääsen pian kirjan pariin, odottaa jo lukupinossa. Syöpä ja nimenomaan rintasyöpä on valitettavan tuttu asia lähipiiristäni ja jo siksi hieman pelkään mitä tuntoja kirja herättää..
VastaaPoistaMinulla ei edes ole minkäänlaista suhdetta syöpään, joten tuntemukseni taisivat herätä jostain todella syvältä ja kaukaa. Tämä on hieno kirja ja hieno, vaikkakin rankka lukukokemus. Minä en uskaltanut lukea tätä julkisesti.
PoistaHyvin kirjoitit tästä! Minä kirjoitin ensin Oliviaan ja sitten blogiin. Aihe on sellainen, että minusta tuntui ensin, etten osaa kirjoittaa mitään järkevää tai tasapainoista, mutta lopulta tuli olo, että tästä nimenomaan sai kirjoitettua oikein.
VastaaPoistaVaikuttava teos, siis, monella tavalla.
Minä en muuten yleisesti ottaen pelkää syöpää (ehkä siksi, että sitä ei meidän suvussa ole oikein ollut, ja kai se on periytyvä taipumus), mutta tämän kirjan jälkeen huomasin jonkin aikaa paitsi arvostavani elämää myös pelkääväni syöpää tai muita kauheuksia. Osa elämän arvostusta sekin, mutta onneksi meni jo ohi.
Tämä on siitä vaikuttava kirja, että se on oikeastaan lukijalle jotain paljon enemmän. Minä en edes lukenut tätä kirjana, en välittänyt ns. kirjallisista heikkouksista tai mistään muustakaan sellaisesta pätkän vertaa. Sisältö kolahti niin kovasti.
PoistaMinullakaan ei ole suvussa juuri syöpää, muita sairauksia toki kyllä. Jokin vähän irrationaalinen saa minut pelkäämään vakavia sairauksia. Mutta kyllä minä muistan elääkin, en vain murehtia sellaista, mitä ei edes ole. :)
Kirjoititpa hyvin! Tuo Saven ajatus, että elämä on aina kokonainen, on harvinaisen kaunis.
VastaaPoista...ja nyt taas itkettää niin etten saa edes kommentoitua tämän enempää :P
Niin minustakin, se tuntui niin hyvin sanotulta ja ylipäänsä hyvältä kaiken sen pahan keskellä. Kunpa sen muistaisi itsekin.
PoistaHuh, enpä tiedä onko minusta tätä lukemaan. Itse pelkään syöpää kuten muitakin sairauksia ja lähipiirissä sitä on nytkin olemassa. Eli ei ainakaan tähän hetkeen taida sopia. Mutta kuulostaa vaikuttavalta kirjalta.
VastaaPoistaVoi miten ikävä kuulla. :( Sairauksilta emme varmaan kukaan voi täysin välttyä. Toivon kaikkea hyvää sinne suuntaan!
PoistaTämä kirjahan ei vanhene, joten jos joskus tuntuu siltä, että lukeminen voisi onnistua, suosittelen.
Hieno arvio! Olen törmännyt kirjaan lähiaikoina muutamaan otteeseen, mutta vasta sinun arviosi tuli ihan luettua - ja nyt kirja kiinnostaa minuakin. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos. Lue ihmeessä. Tämä on aika erilainen kuin muut, mitä yleensä tulee luettua. Pakottaa ajettelemaan ja tunnustelemaan omia fiiliksiä.
PoistaKuulostaa hurjalta ja kiinnostavalta ja rankalta. Haluaisin lukea. Jossain vaiheesa, ei tässä tämän hetken työpyörityksessä. Mutta jossain vaiheessa. Kirjoitat todella hienosti.
VastaaPoistaOn kyllä kaikkea sitä. Aika peittelemätön ja todella aito, siksi pidin. Ja vaikutuin. Toivottavasti tästä kirjasta on kirjailijan toiveen mukaan vertaistukea monelle.
PoistaKyllä tämä oli hyvä luettava syöpäpotilaallekin (kolmas kierros menossa). Ensin ajattelin, että pystynkö lukemaan, mutta kun oli päässyt alkuun ei voinut lopettaa. Paljon löytyi tuttuja ajatuksia. Todella hyvä kirja, voi suositella kaikille.
VastaaPoistaHienoa kuulla, että kirjaa täyttää vertaistukitarkoituksensa. Toivotan sinulle voimia jaksaa sairauden kanssa.
PoistaMiten en muka ole ollut blogisi lukija jo aiemmin! Kamalaa, nyt on puute korjattu ja päätyessani blogiisi on täällä jo tovi vierähtänyt.
VastaaPoistaTämä vaikuttaa kirjalta, jonka haluan ehdottomasti lukea. Ja kyllä, minäkin pelkään syöpää, vaikka sellaisesta ei mitään viitteitä ole. Pelkään kaikkia "fyysisiä" sairauksia, mutta silti haluan lukea niistä. Tämä kirja lienee ravisuttava kokemus, jonka haluaisin itsekin kokea.
Heh, tervetuloa, Elegia! Täällä sitä ollaan ja pysytään, ei siis hätää. ;)
PoistaTämä kirja on tosiaan siinä mielessä erikoinen kokemus, että minä koin sen itsekin todella fyysisesti, vaikken itse tiedä, miltä syövän sairastaminen tuntuu. Jokin siivu mielessä aukeni selvästi, ja oletan nyt ymmärtäväni edes hitusen verran sairauden mukanaan tuomia ajatuksia.
Suosittelen suuresti lukemaan!