5. maaliskuuta 2013

Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -lukuhaasteen koonti ja arpaonnen suosintaa

Viime elokuussa Curiosity laskeutui onnistuneesti Marsin pinnalle ja on siitä alkaen ahertanut ihmiskunnan janoamien tiedonjyvästen eteen punaisella naapuriplaneetallamme. Innostuin tuolloin pitkästä aikaa ihan kunnolla vanhasta ihastuksestani tähtitieteestä ja avaruudesta, ja huutelin ilmoille Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -nimisen lukuhaasteen, jonka innoittamana oli tarkoitus lukea vähintään kaksi jollakin tapaa avaruutta käsittelevää kirjaa helmikuun loppuun mennessä. Helmikuu on nyt takana ja haaste on päättynyt.

Kiitos kaikille innokkaille avaruuden valloittajille! Osallistujia haasteeseen ilmoittautui oikein mukavasti ja siihen luetut kirjatkin ovat miellyttävän laajalta alueelta. Itse olisin halunnut vielä ehtiä lukemaan joko jotakin kiihkouskovaista hömpänpömppää tai tapahtui tosielämässä -tyyppistä "minut siepattiin avaruusalukselle ja käytettiin koe-eläimenä"-osaston tavaraa. Ne jäivät nyt kuitenkin väliin, mutta ehkä niidenkin aika vielä on.

Tässäpä linkkilista haasteeseen ilmoitetuista kirjoista – varmasti niistä löytyy jokaiselle jotakin luettavaa!


Lastenkirjat

Timo Parvela & Jussi Kaakinen: Taro ja taivaan vallat (Elma Ilona/Tarinauttisen hämärän hetket ja Velma/Kirjava kukko)
Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja (Velma/Kirjava kukko)
Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja – uuden ja vanhan painoksen vertailua (Linnea/Kujerruksia)
Harri István Mäki: Sihis ja suuri kuuretki (Velma/Kirjava kukko)
Louie Stowell & Peter Allen: Avaruuden ihmeet (Sonja/Lukuhetket)

Nuortenkirjat

Beth Revis: Across the Universe – Matka alkaa (Tintti/Tarinoiden taikaa)
Beth Revis: Miljoona aurinkoa (Across the Universe 2) (Tintti/Tarinoiden taikaa)

Sarjakuvat

Hergé: Tintti Kuun kamaralla (Velma/Kirjava kukko)

Scifi

Larry Niven: Rengasmaailma (Raija/Taikakirjaimet)
Sheri S. Tepper: Ruohojen maa (Raija/Taikakirjaimet)
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (Sonja/Lukuhetket)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (oma arvioni)

Proosa

Herman Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita (Salla/Kompastelua)
Italo Calvino: Kosmokomiikka (Linnea/Kujerruksia)

Tietokirjallisuus

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (Elma Ilona/Tarinauttisen hämärän hetket)
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa (Salla/Kompastelua)
Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja (oma arvioni)
Markus Hotakainen: Tähtitaivas (Velma/Kirjava kukko)
John D. Barrow: Book of Universes (Linnea/Kujerruksia)
Kari Enqvist: Suhteellisuusteoriaa runoilijoille (oma arvioni)
Jyrki Siukonen: Muissa maailmoissa – Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa (oma arvioni)

Lupasin haasteen loppuun saattamisesta palkinnon ja lupaukseni tietenkin pidän. Suoritin siis jälleen kaikkien herrasmiessääntöjen mukaisen blogiarvonnan ja lahjomattomuudessaan sen tulos on seuraava:




Pokkariversio Stephen Hawkingin Ajan lyhyestä historiasta lähtee Kujerruksia-blogin emännälle Linnealle!

Nyt ei muuta kuin innolla seuraamaan tähtitaivaan ja avaruuden tapahtumia jatkossakin.

11 kommenttia:

  1. Hieno haaste :)

    Itse luin noin vuoden aikana Valtaojan Kaiken historian, ja loppuvuonna 2011 George Gamowin Maailmankaikkeuden synnyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan itseäni erityisesti sytyttävä aihepiiri, joten haastetta oli kiva puuhata.

      Ooh, Maailmankaikkeuden synty – kuulostaa kiinnostavalta! Laitan nimen muistiin.

      Poista
  2. AAAA eikä kuin ihanaa, olen himoinnut tuota kirjaa pitkään! Mahtava haaste, kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähänkö sattui hyvin! Onnea onnettaren suosikille ja kiitos haasteosallistumisesta!

      Poista
  3. Haaste oli hieno! Harmittaa, ettei osallistumisesta loppujen lopuksi tullut mitään. Tammikuussa olin vielä toiveikas. :P Kiinnostavia kirjoja haasteen puitteissa kyllä luettiin. Innostuin sen ansiosta hankkimaan Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa -kirjan, joka on kuukausia ollut aina kirjastossa käydessäni lainassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, niin vain välillä tuppaa käymään. Onneksi aihepiiriä saa hyvin jatkettua vielä tämän vuoden sinun Kansankynttilä-haasteessasi! Vaikkapa. Ja muutenkin. Kotona maailmankaikkeudessa on suosikkikirjojani kautta aikojen, ja ilmeisen suosittu siis edelleen, jos kerran kelpaa aina lainaan kirjastossa.

      Poista
  4. Tämä oli hieno haasteaihe, harmi etten saanut osallistuttua! Kiitos siis kirjavinkeistä, ehkäpä tartun joskus johonkin näistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän tässä tematiikassa voi jatkaa muutenkin ;) Itse ajattelin ehkä jossain vaiheessa katsastaa ainakin tuon Across the Universe -sarjan sekä Ruohojen maan.

      Poista
  5. Kiitos, tämän haasteen ansiosta sain luettua kaksi hyllyssä iät ja ajat pyörinyttä teosta! :) Ja onnittelut Linnealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä! Mulla niitä on niin hirveä pino, että melkein hävettäisi ellen rakastaisi kirjojani niin paljon. ;)

      Poista
    2. Ja onneksi on omakotitalossa asuva isä, jonka luokse voin luvan kanssa raahata suurimman osan kirjoistani - ai että, miten ihanaa onkaan tehdä löytöjä omista kirjapinoista...

      Poista

Kiitos kommentistasi!