Tuuve Aro: Himokone

Tuuve Aro: Himokone
WSOY 2012
143 s.

Kirjastosta.


Tuuve Aron uusi novellikokoelma Himokone näyttää välähdyksiä pimeässä. Mukana on 13 tuttujen elokuvien mukaan nimettyä novellia, joissa jokaisessa on häivähdys otsikkonsa mukaista tunnelmaa. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin tarinoita tästä todellisuudesta tavalla tai toisella vinosta näkökulmasta ripauksella absurdeja piirteitä.

Ensimmäisen osan, Suojaviivan, aikana käydään vakoilemassa tuskallisia eroja, käsistä lähtevää partioleiriä ja eroottista seikkailua Espanjassa. Vanha partiolainen ei välttynyt hörähtelyltä lukiessaan Full Metal Jacketiksi nimettyä kuvatusta simputusleiristä, joka toki vedetään överiksi reilusti, mutta jossa on loppujen lopuksi aika tuhti määrä totuutta, jos ajatellaan mitä tahansa jonkinlaisella hierarkialla varustettua ryhmätoimintaa.

Toinen osa, Kuollut kulma, sisältää niin ikään neljä novellia. Tappajahaissa hyväntahtoinen mutta voimiaan ja olemustaan hallitsematon naisihminen aiheuttaa tahtomattaan tuhoa diskossa. Laitakaupungin valot kuvaa riipaisevan osuvasti sitä, kun totutut elämän mallit keikahtavat kumoon ja ihmisen on alistuttava byrokratian rattaiden hampaisiin. Huviretki hirttopaikalle nostatti sykettä, sillä vaikken ole nähnyt kyseisestä elokuvasta kuin pienen esittelypätkän, jo se sai minut melkein laskemaan alleni pelosta (juu, en ole kauhun ystävä) ja tuo tunnelma välittyi novellin kautta erinomaisesti, vaikka se kertookin aivan toisenlaisesta huviretkestä – silti pahaenteisyys on käsinkosketeltavaa.

Kolmas osa, Klaffivirhe, on vain kahden novellin mittainen, mutta minusta kokoelman paras. Invasion of the Body Snatchers on kokoelman huippuosastoa (tai ehkä se tuntui jotenkin kaikkein samaistuttavimmalta): siinä sinkkuna freelancerina oman elämänsä herrana elävä Tiina osallistuu pikkujouluihin, joissa tuntee syystä olevansa ulkopuolinen, sillä talo on täynnä kasvavia masuja, ampiaspukuisia vauvoja, jouluaiheisiin villapaitoihin pukeutuneita, sormus sormessa olevia miehiä ja käsinkosketeltavaa syyllistämistä. Juhlat saavatkin pian odottamattoman käänteen... Fight Club kertoo juuri tästä ajasta, runokokoelman juuri julkaisseesta Karoliinasta, joka elää pitkälti sosiaalisen median kautta, pitää blogia ja on aktiivinen (ja nokkavan selektiivinen) Facebookin käyttäjä ja joka joutuu huomaamaan, ettei todellisuus sittenkään vastaa sitä maailmaa, jonka hän on nettiin luonut.

Ristikuva, kokoelman neljäs osa, päästää lukijan kokemaan, miltä Kadonneen aarteen metsästys näyttää kaupunkioloissa ja tavarataloissa suhteessa lapsuuden monin tavoin aidompiin muistoihin. Kuolleiden runoilijoiden seura taas vilauttaa lääketieteen opiskelun maailmaa historiallisessa Helsingissä ja sitä, kuinka ajalleen epätavanomainen naisopiskelija pyrkii menestymään vaikeissa oloissa.

Nipistelevä lukukokemus! Tuuve Aron novellit ovat juuri sopivan mittaisia, napakoita ja häiritseviä. Muutama minulle vähän mitäänsanomattomampi stoori mahtui mukaan, mutta en antanut sen häiritä, sillä muut, vahvemmat, paikkasivat aukot. Pidin erityisen paljon Aron konstailemattomasta kirjoitustavasta ja pienestä pilkkeestä silmäkulmassa, vaikka aiheet olivat vakaviakin. Himokone on terävä katsaus moneen juuri tämän ajan kipeään aiheeseen, mutta se välttää kaiken saarnaamisen ja paasaamisen ja keskittyy kohdistamaan spottinsa suoraan itse asiaan – ja lisäämään muutaman odottamattoman ja selittelemättömän piirteen päälle.

Hienoja, viihdyttäviä ja pisteliäitä novelleja. Suosittelen.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Novellikokoelmat.