Elämän kolhuja California Avenuella

Adam Langer: California Avenue
Suomentaja: Annika Eräpuro
Otava 2006
617 s.
Crossing California (2004)

Kirjastosta.


- - jos niin kävisi, hän ei koko elämässään enää luottaisi yhteenkään ihmiseen. Ja ehkä se olisikin hyvä, hän ajatteli, ehkä se olisi paras tapa elää, kulkea elämän läpi tietäen koko ajan, että ihminen joka oli hänen vierellään yhtenä hetkenä voisi yhtä hyvin olla olematta siinä seuraavalla, että ainoa ihminen jonka läsnäoloon voisi luottaa olisi oma itse, kunnes itsekään ei enää olisi olemassa – ja sittenhän sillä ei enää olisi väliä, lopussa kun kaikki lakkaisi olemasta. (s. 460–461)

Oih, olen lukenut erinomaisen kirjan. Eilinen ilta venähti, kun en voinut lakata lukemasta California Avenuen ollessa jo melkein lopussa. Muuten painiskelin kirjan kanssa harvinaisen pitkään, melkein pari viikkoa, joskin onhan tässä toki yli 600 sivua, mutta silti. Innoituksen lukemiseen sain Minnan arviosta, eikä Karoliinankaan teksti suoranaisesti hallaa tehnyt. Ja tässä googletellessani päädyin myös Lukemisen kartasto -blogiin, jossa California Avenue on juuri luettu alkukielellä.

Mutta sitten itse tarinaan.

California Avenue kertoo Chicagon juutalaisista 1970-80-lukujen taitteessa, Iranin panttivankikriisin aikaan, kun koko Amerikka on muutenkin muutoksen kourissa. Kirjassa kuvataan kolmen erilaisen perheen elämää yhteiskunnan eri rappusilla. On Rovnerit, Ellen, Michael, Larry ja Lana, varakas lääkäri-psykologi-perhe, jonka tukirakennelma - avioliitto - on sortumassa. On Wasserstromit, Charlie, Michelle ja Jill, perhe, joka on menettänyt äitinsä ja sen mukana kyvyn toimia yhdessä. Ja on Willsit, äiti Deirdre ja poika Muley, jotka pyrkivät tulemaan toimeen sillä vähällä, joka heillä on, mutta joiden kyvyt ja luovuus potkivat tehokkaasti eteenpäin.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen kunkin henkilön näkökulmasta, mikä ei ole lopulta lainkaan hassumpi ratkaisu, vaan tuo siihen huomattavan määrän lisävipinää ja syvyyttä ja pakottaa lukijan olemaan tarkkaavainen. Vaikka henkilöt elävät pitkälti eri lokeroissa, heidän tiensä ja elämänsä kohtaavat paikoin yllättävästikin. Yhteiskuntaluokkien välisiä eroja ei myöskään aivan tolkuttomasti alleviivata, vaan pikemminkin häivytetään osoittamalla, kuinka paljon samaa kuuluu niidenkin ihmisten elämään, joilla ei päällisin puolin ole juuri mitään yhteistä.

Pääosaan nousevat nuoruuden ja perhesuhteiden tarkastelu, ja niiden kautta luodaan myös hienovireistä ajankuvaa murroskaudesta, jota Langer on pannut henkilönsä elämään. Siinä missä teinit kipuilevat omassa maailmassaan: koulunkäynnin, heräävän seksuaalisuuden, ystävyyssuhteiden, elämän opettelun ja oman identiteetin etsinnän sekamelskassa, heidän vanhempansa joutuvat myös kohtaamaan tasaista arkea ravisuttelevia asioita.

Peachyn mielestä oli surullista, että mies jolla oli selvästi ainakin jonkin verran lahjoja saattoi alentua tällaiseen – istua yksin ja keski-ikäisenä sidottuna tuoliinsa, antaa lintujen hyppiä päällään paskannellen ja tirskutellen yrittäessään epätoivoisesti tehdä vaikutuksen yhden hengen yleisöön. Tämä oli vaikea jyhteiskunta taiteilijalle, Peachy ajatteli. Mjitä vanhemmaksi Lennie kävi, sitä vähemmän sääljiä Amerjikka hänelle oshoitti; jos ei pärjännyt valitshemallaan alalla, tjuollaiseksi sjitä tuljisi. (s. 417)

California Avenue ei ole synkkä, mutta pisteliäs se kyllä on. Se ei paasaa, mutta herättää lukijassa häiritseviä ajatuksia, pakottaa katsomaan yhteiskunnan ja ihmiselämän kummallisuuksia monelta kantilta. Langerin ihmiskuvaus on paljasta, jopa raakaa, sillä hän ei erityisemmin silittele henkilöhahmojaan, vaikka suokin heille mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen. Pidän tästä ratkaisusta, sillä koen, että ronskimmalla otteella kirjojen ihmisiin saadaan aidompia sävyjä, todellisuutta, jota silottelulla ei voida tavoittaa. Mitenkään inhorealistisesta ihmiskuvauksesta ei kuitenkaan ole kyse.

Jokainen kirjan henkilö on jollakin tavoin vajavainen, ajattelematon tai muuten epätäydellinen. Oli miellyttävää lukea kirjaa, joka ei nosta henkilöitään sankareiksi, vaan pikemminkin osoittaa, kuinka ihollekäyvästi inhimillisyyttä voi kuvata juuri jokapäiväisten virheiden ja kolhujen kautta. Rovnerit esimerkiksi ovat monin tavoin epämiellyttäviä ihmisiä kukin tahollaan: Ellen kylmä ja laskelmoiva äiti, Michael seksihullu ja ajattelematon isä, Larry omahyväinen ja laskelmoiva lukiolainen, Lana epävarma ja samalla äärimmäisen kilpailuhenkinen teinityttö. Juuri Rovnerien perhe herätti minussa eniten tuntemuksia: koko perhe tuntuu olevan niin hukassa, että se kävi jo sääliksi, vaikka samalla tulin ymmärtäneeksi, kuinka paljon rovnereita maailmassa varmasti on. Kovapintaisia individualisteja, jotka eivät osaa toimia yhdessä, vaikka kädestä pitäen näyttäisi, miten tehdään.

Suosikkihahmojani olivat lopulta Wesserstromien tytöt, lukiolainen Michelle ja yläkoululainen Jill, ilman äitiä jääneet, tossukan isän kanssa aikuistumista yrittävät nuoret naiset. Michelle on suurisuinen ja pahatapainen näyttelijänalku, Jill tiedostava ja kyyninen nuori nainen, joka pelkää kiintymystä ja menettämistä enemmän kuin mitään, vaikka pyrkiikin kohdistamaan tarmonsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin:

Hän sanoisi kaiken sen vain ja ainoastaan varmistaakseen, ettei niin koskaan kävisi, sillä jonkin asian toivominen oli paras tapa varmistaa sen epäonnistuminen. (s. 609)

Olisi tehnyt mieli halata Jilliä ja luvata, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi, vaikkei se edes pitäisi paikkaansa. Ja samalla ravistella tyttöjen isää Charlieta ja käskeä tätä tutustumaan tyttäriinsä ja olemaan heille oikeasti vanhempi, jota he kaipaavat.

California Avenue on kirja, jossa on paljon ulottuvuuksia, paljon langanpätkiä, joihin voisin tarttua ja joista jatkaa vielä pitkään. Se on hieno, tarkkanäköinen ja maistuva kuvaus elämästä, jonka voi hyvin kuvitella olevan totta. Se ei helli lukijaansa, muttei myöskään tahallisesti etäännytä. Sen sijaan se saa uskomaan, että jos vain menisi Pohjois-Chicagoon West Rogers Parkiin, voisi nähdä ja kokea juuri sen, mistä Langer on tarinansa rakentanut: kolhittujen mutta aina eteenpäin jatkaneiden ihmisten niin saakelin epätäydellisen ja juuri siksi aidon elämän.

So American: Jewish-American Experience