Heikki Kännö: Mehiläistie

Heikki Kännön Mehiläistie on vuoden 2017 mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä. Se on romaani, joka yllättää, hämmentää, ihastuttaa, paikoin kyllästyttää ja saa aikaan kylmiä väreitä. Romaanin luettuaan ei ole varma, mitä oikein tapahtui. Seuraavaksi listaan viisi syytä lukea se.


Taiteilijuus

Mehiläistien pääosassa on sangen poissaolevana ja etäisenä hahmona saksalainen taiteilija Joseph Beuys (1921–1986), joka uskoi siihen, että kaikki ihmiset ovat taiteilijoita. Beuys taisteli toisessa maailmansodassa lentäjänä ja joutui sotilaslennollaan tekemään pakkolaskun Krimin vuoristoon. Hänet pelasti pieni tataariheimo, jonka luona vietetystä ajasta tuli Beuysille merkittävä vaikutin myöhemmin tekemäänsä taiteeseen.

Mehiläistie käsittelee taidetta ja taiteilijuutta monella tapaa. Se kertoo ensinnäkin eri alojen taiteilijoista: Beuysin tapaisesta käsite- ja performanssitaiteilijasta, kuvataiteilijoista, kuvanveistäjistä. Myös taidegalleristit ja taiteen keräilijät sekä tietenkin taiteen yleisö nousevat keskeiseen rooliin. Kaiken taustalla vaikuttaa Beuysin Goethen ajattelusta ammentava taidefilosofia ja taiteen todellisuuden lävistävä olemus. Ovatko kaikki ihmiset todellakin taiteilijoita, mikä kaikki tekemämme on taidetta, miten taiteen voi kokea?

Kaikki tämä on kirjoitettu houkuttelevaan muotoon, ja vaikka ajoittain romaanissa on pidempiä pätkiä, joissa ajattelua avataan, olo ei ole kuin taidehistorian, filosofian tai estetiikan luennolla, vaan kaunokirjallinen ote pysyy vahvana.


Natsit

Kyllä, Mehiläistiessä on natseja ja hyvin keskeisessä roolissa onkin. Toisen maailmansodan aikaisessa kansallissosialistien keinovalikoimassa esitetään olleen hyvinkin vahvasti rajatietoon ja okkultismiin painottuvia tapoja urkkia tietoa, kuulustella epäiltyjä ja saavuttaa menestystä sodassa. Näistäkin syistä natsit ovat erityisen kiinnostuneita Joseph Beuysista, joka puolestaan tuntuu olevan niin liukasta sorttia, ettei tartu mihikään ansalankoihin, vaikka natseilla onkin käytössään monenlaisia poikkeusyksilöitä kartoitusten tekemiseen.

Natsien varastamat taideaarteet ja niiden edelleen jatkuva metsästäminen nousevat tässä romaanissa aivan uudenlaiselle tasolle, kun sekä aikaa että paikkaa tunnutaan voivan hallita ja niiden rajat ylittää keinolla jos toisellakin. Lukija voi vain jäädä pohtimaan, millaisilla vinkeillä Stein-instituutin tyyppisen toimijan voisi nykyhetkessä jäljittää – ja olisiko siinä edes mitään järkeä.


Historia

Kännön romaanissa historia, todelliset menneisyyden tapahtumat ja oikeasti eläneet ihmiset muodostavat keitoksen, joka porisee lukijaa kutkuttavalla tavalla koko ajan eteenpäin. Henkilöhahmoja on mittava määrä, mutta Kännö hallitsee heitä kuin nukkemestari ikään. Kunkin uuden henkilön elämänkaarta esitellään juuri sopivasti: aloitetaan sieltä mistä kuuluukin ja päätetään sinne, minne on hyvä lopettaa. On yhdentekevää, ketkä henkilöistä ovat oikeita ja ketkä eivät, sillä tarinaan uskoo sen ensiriveiltä alkaen.

Romaanin henkilöistä DDR:stä Länsi-Saksaan loikkaava rikkinäinen Dora, joka myöhemmin kasvaa Beuysin ohjauksessa omaääniseksi kuvataiteilijaksi, tuntuu jonkinlaiselta poijulta, joka pitää muuta rakennelmaa kasassa. Beuys itse on salaperäinen ja etäinen, Doran jonkinasteinen kumppani Klaus puolestaan huikentelevainen ja riskialtis ja Doran poika Walter muista syistä epävakaa.


Vaihtoehtohistoria

Mehiläistien yksi keskeisimpiä kysymyksiä on, mistä todellisuus rakentuu ja kuinka sitä voi hallita. Ajassa matkustaminen, todellisuuden rajojen venyttäminen, vaihtoehtoiset historian kehityskulut ja kaiken tämän riskit nousevat olennaiseen rooliin romaanin edetessä. Etenkin Walter on henkilöhahmoista se, joka joutuu äärirajoilleen ymmärtäessään, kuinka monista, lukemattomista, aistimattomista säikeistä todellisuus – tai jokin, jota luulemme todellisuudeksi – muodostuu.

Olen aina ollut pohjattoman viehättynyt ajatukseen siitä, kuinka pienistä sattumuksista, valinnoista ja vahingoista erilaiset tapahtumakulut ja seuraukset juontavat juurensa. Vaihtoehdot historialle viehättävät aina, ja niitä Heikki Kännö tarjoilee oivallisten lisukkeiden kera. Walter-parka joutuu hyvin suurien kysymysten ja valintojen eteen, kun hän ymmärtää näkevänsä ja kokevansa asiat eri tavoin kuin muut.


Villiys

Mehiläistie on kirja, josta en sitä aloittaessani tiennyt juuri mitään. Lähdin lukumatkalle ennakkoluulottomasti ja se todellakin kannatti. Tämän kirjan tiivistäminen yhteen virkkeeseen on mahdoton tehtävä, mutta hyvällä tavalla. Uskon Mehiläistiestä löytyvän niin monta lankaa kuin siitä niitä vain haluaa etsiä, ja luulen, että jokainen lukija tulkitsee kirjan sanoman ja teeman omalla tavallaan. Jos ei kaipaa sen syvempiä merkityksiä, tätä kirjaa voi myös lukea vain puhtaan villinä mielikuvituksen leikkinä ja todellisuuden kyseenalaistajana.

Huikea matka on luvassa, jos Mehiläistielle uskaltaa vain astua.


Heikki Kännö: Mehiläistie
Ulkoasu: Riikka Majanen
Sammakko 2017
344 s.

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Jokken kirjanurkka, Toni Jerrman / Tähtivaeltaja

Haasteet: Osallistun kirjalla Taiteilijaromaani-haasteeseen (performanssitaide).