8. joulukuuta 2017

Ane Riel: Pihka



Haaderit eivät elä kuten muut. Heidän kotinsa sijaitsee kaukana muista saaren asukkaista, Pääksi kutsutussa osassa sitä. He elävät eristyneinä ja erityisinä, vain pakon edessä perheen isä Jens pistäytyy kylällä asioilla. Perheen äiti Maria on niin lihava, ettei pääse enää liikkumaan makuuhuoneestaan. Tytär Liv elää isän asettamien sääntöjen mukaan, poikaa Carlia ei kukaan muu kuin Liv enää näekään.

Kun Jensin äiti on pitkästä aikaa viettämässä joulua perheen luona, tarinalla on alkupisteensä. Ja se on murha: Jens tappaa äitinsä ja Liv näkee sen.

Pihka on järkyttävä, ahdistava ja surullinen tarina erään perheen luisusta kohti väistämätöntä tuhoa. Se kerrotaan lähinnä Livin lapsenomaisesta näkökulmasta, mutta lukija ymmärtää kyllä pian, kuinka pahasti rempallaan kaikki perheessä on. Tuomionsa kohtaava isoäiti on ollut hallitseva persoona ennen kuin muutti pois, kaupunkiin. Jensin veli Mogens ei hänkään kestänyt eristynyttä elämää vaan muutti vuosia aiemmin toisaalle. Mogens tosin kantaa koko ikänsä huolta perheestään ja lähettää kuukausittain rahaa elinkustannuksia varten.

Perheen valtasuhteet ja keskinäiset välit ovat pahasti sekaisin. Jens ei koskaan toivu isänsä tapaturmaisesta kuolemasta, vaan pyrkii yhä enemmän kontrolloimaan läheistensä elämää, ettei menettäisi heitäkin. Jens pysyy itse toimintakykyisenä lähinnä luultavasti katkeruutensa ja traumansa vuoksi, mutta sitäkin enemmän hän rajoittaa niitä, jotka pelkää kadottavansa. Niinpä vaimokin lihoo lihomistaan päätyen lopulta liikuntakyvyttömäksi ja tytär Liv ilmoitetaan kuolleeksi, jottei tätä tarvitse lähettää kouluun tai etteivät viranomaiset muutenkaan kiinnostu perheen elämästä liiaksi.

Mutta pienellä paikkakunnalla on aina uteliaisuutensa, joku tietää aina.

Haaderin perheen toimeentulo on niukkaa mutta tasaista. Jens on opettanut Livin näppäräksi murtovarkaaksi, joka pääsee muiden saarelaisten koteihin mistä tahansa kolosta ja osaa viedä mukanaan juuri sen verran, että katoa ei huomaa ainakaan aivan heti. Haaderien koti onkin jokaista nurkkaa myöten täynnä tavaraa, jota saattaa joskus johonkin tarvita.

Pihka on voittanut Lasiavain-palkinnon vuonna 2016. Palkinto myönnetään parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille. Pihka ei kuitenkaan ole missään määrin perinteinen dekkari. Vaikka tarina alkaakin rikoksesta – vieläpä murhasta – se ei kokonaisuutena keskity lainkaan olennaisesti rikosten ympärille. Olennaisempaa on perheen tuho, hitaasti aukeava kokonaiskäsitys siitä onnettomuudesta, jossa Haaderit elävät. Sen kaiken Riel kuvaa kiehtovan kammottavalla otteella, lapsinäkökulman suoman näennäisen viattomuuden suojissa.

Käsittelemättömät tunteet, ohitetut surut ja traumat, ymmärtämättömyys ja sattumat koostavat kokonaisuuden, jota ei auta kuin ahmia eteenpäin, uskoen uskomattomaan ja surren menetettyjä mahdollisuuksia.


Ane Riel: Pihka
Suomentaja: Katriina Huttunen
Aula & Co 2017
248 s.
Harpiks (2015)

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Lukuisa, Usva

Haasteet: Frau, Signora & Bibi (kirjan alkukieli on tanska)

4 kommenttia:

  1. Tämä kirja piti sisällään voimakkaan yllätyksen, en odottanut näin vahvaa tai kammottavaa kirjaa. Tässä oli kuitenkin niin monta eri kammottavuutta, että olisikohan auttanut jos olisi osan karsinut ja keskittynyt enemmän. Hyvä näinkin mutta lopulta tuntui että kaikki räjähti käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani pidin siitä, kuinka loppua kohden kaiken kammottavuus tuli Roaldin tarkkailun kautta esiin. Liville elämä niinkin oudossa ja kauheassa ympäristössä oli tietenkin normaalia, koska hän ei muusta tiennyt. Ulkopuolisen silmin lukjan omat kuvitelmat saivat vahvistustaan. Yllättävä kirja todella.

      Poista
  2. Kuuntelin Pihkan äänikirjana ja se oli kyllä hyytävä kokemus. Onneksi kamaluuksilla ei kuitenkaan mielestäni mässäilty, vaan ennemminkin järkyttävät yksityiskohdat saivat miettimään muun muassa sitä miten täysin lapset ovat kasvattajiensa vallassa ja varassa. Kansikuvakin on hyvin onnistunut: kiehtova ja karmiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Kertojaratkaisu pehmensi kirjan teeman rajuutta, sillä Liville hänen ja hänen perheensä elämä oli sellaista kuin "kuuluikin", koska hän oli siihen kasvanut. Kirjan tarjoamat aistielämykset vahvistuivat etenkin lopussa, kun kaiken rapistuminen ja likaisuus tuli liki ulkopuolisten silmien kautta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!