Kuka ampui autonkuljettaja Isak Selinin ja hänen veljensä autoon Tampereen Messukylässä elokuussa 1924 ja miksi? Minkä vuoksi Tampereen poliisilaitoksen etsivät Saarinen ja Ahonen joutuivat ammuskeluun Tammelassa loppukesästä 1925? Kuinka monta eri tunnetta kätkeytyi Turussa tammikuussa 1927 tapahtuneen murhan taakse? Mitä tapahtui kuuluisan kanteleensoittajan vuokraamassa matkustajakodin huoneessa numero neljä Tampereen Kauppatorin laidalla vuonna 1932? Miksi rukoushuone poltettiin Ulvilassa joulukuussa 1934? Ja kuinka poliisi päätyi surmaamaan kollegansa kerrostalon hissiin helmikuussa 1938?
Rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen on kaivautunut syvälle Suomen "väkivaltaisimman rauhan ajan aikakauteen", 1920–30-luvuille, ja nostanut sieltä kirjansa kautta esiin kuusi rikostapausta, joista viisi on henkirikoksia ja yksi seksuaalirikos.
Aikakauteen kuuluvat sisällissodan kipeät muistot, kiristyvä poliittinen tunnelma, kieltolaki, käsiaseiden yleistyminen ja autojen määrän kasvu. Opiskeluaikoinani muistan törmänneeni teoriaan, jonka mukaan yksi merkittävä syy Suomen vähittäiselle autoistumiselle ennen toista maailmansotaa on nimenomaan kieltolaki: viinan salakuljetus oli valtava bisnes ja jollainhan lastit piti saada kuljetettua rannikolta sisämaahan. Kaikkeen se viina – ja etenkin viinan kieltäminen – viekin...
Rimpiläisen kirja on hurjan kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu. Se pohjautuu lähdeaineistoon ja on sikäli aivan validia historiakuvaa. Toki aukkoja on paikkailtu ja kerrontaa väritetty kohtuudella, mutta kaiken, minkä Rimpiläinen esittää, hän esittää taustamateriaaliinsa nojaten. Kirjassa käsitellyt rikostapaukset ja niiden tekijät heräävät eloon, ja paikoin tuntuu, kuin lukisi kotimaista historiallista dekkaria. Mukana on kuitenkin tietopohjaisempaakin tekstiä, ja Rimpiläinen taustoittaa tapaukset huolella.
Etenkin kirjan avaava teksti Messukylän veriteko on perusteellinen. Se kuvaa lähes surkuhupaisaksi äityvällä tavalla poliisien tunarointia rikospaikkatutkinnassa. Murhapaikkana ollut auto esimerkiksi päätetään näppärästi pestä ennen kuin se kuljetetaan tutkittavaksi. Huikea ajatus. Taustalla on eri toimielinten välisen yhteistyön vaikeus ja toisaalta tiedonkulun hitaus. Ei kai sitä kaikkea tule ajatelleeksi niin justiinsa.
Rikosten tekijöiden taustat ovat moninaiset. On paatunteita taparikollisia, sodan traumatisoimia mieliä, mustasukkaisuutta ja katkeruutta. Inhimillisyyden kirjo näkyy, eikä rikolliseksi voi väittää yksioikoisesti ketään pelkästään taustan perusteella. Etenkin mieleltään järkkyneet henkilöt herättävät raaoista teoistaan huolimatta sääliä. Kirjan kuvaamana aikana psykiatrinen hoito ei totta vieköön ollut erityisen pehmeää tai inhimillistä.
Surua aiheuttaa myös tarinoista ainoa, jossa ei tehdä henkirikosta. Kantelemestari kertoo kanteleensoittaja Olli Suolahdesta ja siitä, kuinka hänet saadaan kiinni homoseksistä. Teksti on lyhyehkö, mutta kertoo omaa kieltään ajasta, jota elettiin: samaa sukupuolta olevien ihmisten välinen seksi oli lailla kiellettyä ja siitä sai kiinni jäädessään rangaistuksen, vaikka kaikki olisi tapahtunut yhteisymmärryksessä aikuisten kesken. Kiinnostava tieto on, että oikeustieteen professori Oiva Elo otti kantaa aiheeseen vuonna 1933, jolloin asenteet olivat jo selvästi koventuneet. Elon mukaan oli "sulaa hulluutta" rangaista kahden aikuisen homon välisestä seksistä. Elo oli kannanotossaan huomattavasti "aikaansa edellä" (määritelmä, josta en henkilökohtaisesti oikein pidä jälkiviisastelun sivumaun vuoksi), sillä homoseksuaalinen kanssakäyminen dekriminalisoitiin vasta 1971.
Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta on hyvää luettavaa dekkareiden ystäville, historian harrastajille ja yhteiskunnasta kiinnostuneille. Se saa pohtimaan myös, millainen Suomi on nyt, 2010-luvulla, kun mediasta saa seurata entisen huumepoliisin päällikön sekavaa oikeudenkäyntiä, kun aseenkantoluvat nousevat säännöllisin väliajoin ruodittavaksi ja kun tuore oikeusministeri kertoo voivansa kannattaa kuolemantuomiota tietyissä tapauksissa.
Onko elämämme sen väkivallattomampaa ja rauhallisempaa, onko mikään oikeastaan muuttunut?
Tuomas Rimpiläinen: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta
Ulkoasu: Tuomo Parikka
Gummerus 2015
384 s.
Arvostelukappale.
_____
Tämän kirjan myötä avaan omalta osaltani Kirjan vuoden Dekkariviikon, jota vietetään tällä viikolla, 8.–14.6.
Tämä kirja on ollut tarkoitus lukea! Tuli mieleen varsinkin Virpi Hämeen-Anttilan uutukaista lukiessani, että olisi mukava tietää tarkemmin sotia edeltävästä rikollisuudesta. Aika villiä menoahan silloin on ollut, kun valtiokin oli aivan uunituore.
VastaaPoistaTosi kiinnostavia juttuja tässä kyllä kerrotaan, ja tämä on helposti lähestyttävä kirja. Meno on tosiaan ollut melkoista, ja esimerkiksi käsiaseiden määrä tavallisillakin ihmisillä huiman korkea.
Poista