Antti Arnkil: Lauantaiesseet

Antti Arnkilin esseitä lukiessa minut valtasi syvä rauha. Tuntui, kuin olisin kuunnellut pehmeällä äänellä käytyä keskustelua, jossa ei ole tarpeen korottaa ääntään, sanoa pahasti tai mennä henkilökohtaisuuksiin. Kaikki tarvittava saadaan sanottua kohteliaasti, yhteisymmärryksessä.

Lauantaiesseet on yhdentoista tekstin kokoelma, joka kattaa aiheillaan populaarikulttuurin eri osa-alueita, kirjallisuutta, valtavan tietosanakirjahankkeen, ystävän kuoleman ja lapsuuden kesät. Kirja on yhdenlainen ajankuva, siihen on helppo hypätä mukaan.

Arnkil houkuttelee lukijan mukaansa tutustumaan aiheisiin, joihin ei välttämättä ole muuten tullut törmänneeksi. Tai olenhan minä nyt vaikkapa Foo Fightersiin törmännyt, mutta en ole koskaan sen kummemmin kiinnostunut. Olen musiikin suhteen nihkeä: minulla on pari suosikkibändiä ja -laulajaa, joita olen kuunnellut teini-ikäisestä, mutta muuten musiikinkuunteluni menee lähinnä "mitä nyt on tarjolla" -linjalla. Musiikin teknisestä puolesta en tiedä mitään, enkä haluakaan tietää. Ja silti luin Dave Grohlin taide -esseetä varsin innoissani.

Hilpeyttä herätti teksti 1657 kertojaa. Siinä Arnkil kirjoittaa WSOY:n entisen johtajan Yrjö A. Jäntin suurhankkeesta, Suomen sanasta, johon koottiin "kansalliskirjallisuutemme valiolukemistoa" lähes 15 000 sivun verran 1657 eri kirjoittajalta keskiajan lopulta 1960-luvulle. Projekti tuntuu mielettömältä, mutta Arnkil kertoo siitä kiehtovasti, naureskelematta.

Kokoelman kaksi viimeistä esseetä, Reko ja Reunassa, ovat haikeita ja kuitenkin toiveikkaita. Arnkil teki yhteistyötä ja ystävystyi Reko Lundánin kanssa, ja essee kertookin ystävyydestä ja sen menettämisestä. Lukijassa se herätti hingun tarttua Lundánin teoksiin ja sen aionkin tehdä kesän kuluessa. Reunassa taas kuvaa lapsuuden kesiä niin kutkuttavasti, että lukiessaan toivoisi pääsevänsä mukaan tuohon porukkaan. Tuollaisia kesäpaikkoja pitäisi olla kaikilla, tuollainen ystäväporukka ja lapsuus.

Arnkilin esseet ovat maukkaita makupaloja. Niitä on helppo lähestyä ja niitä on helppo lukea. Vaikkeivät kaikki aiheet olisikaan entuudestaan tuttuja, lukiessa hymisee tyytyväisenä. On miellyttävää lukea tekstiä, joka ei yritä mitään ylimääräistä, vaan on sellaisenaan jo tarkkaa, älykästä, viihdyttävää ja kiehtovaa.

Yleisö vaatii lisää!


Antti Arnkil: Lauantaiesseet
Ulkoasu: Aleksi Salokannel
Siltala 2014
175 s.

Kirjastosta.

_____

Muualla: Kirjainten virrassa, Nannan kirjakimara, Donna mobilen kirjat, Juon mustetta, Luetut, lukemattomat, Sivulauseita, Ihminen välissä

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun Rakennus.