Ester Nilsson rakastuu. Taas.
Ester Nilsson rakastuu niin, että jalat menevät alta. Taas.
Eikä mikään järki pakota Ester Nilssonin päätä, kun rakkaussuhde alkaa. Taas.
Viime vuonna ilmestyi ruotsalaisen Lena Anderssonin teos Omavaltaista menettelyä, joka niin sanotusti humahti meikäläisellä huppuun. Olin onnellinen tietäessäni, että Esterin tarina jatkuisi vielä.
Tällä kertaa Esteristä tulee pahamaineinen toinen nainen. Hän rakastuu näyttelijä Olof Steniin, joka on ikävä kyllä naimisissa, eikä missään nimessä aio jättää vaimoaan. Suhde Esterin kanssa kyllä sopii, vaikka meneekin aikaa, ennen kuin sellaisen olemassaolo voidaan myöntää edes itselleen.
Ja sitten on luvassa soutamista ja huopaamista, salaisia tapaamisia, romanttisia illallisia, autolla ajamista, hotelliöitä, tekstiviestejä ja eroja.
Voisi ajatella, ettei tällaisesta tarinasta voi saada enää mitään raikasta irti. Mutta voi pojat, kyllä siitä voi. Andersson on niin terävä, suorastaan viiltävä, kuvatessaan aikuisten tempoilua tunteidensa vietävänä, että kirjaa lukee hykerrellen. (En tiedä lukisiko, jos olisi itse mukana jossain samantapaisessa sörsselissä, mutta se jää toivottavasti kokematta.)
Suomennos on jälleen merkittävässä roolissa: se on mainio. Anderssonin napakka tyyli välittyy suomeksi tavalla, joka lähes hengästyttää. On kuin kuuntelisi kirjoituskoneen iskuja tai morsetusta. Tyyli on lähes reportaasimainen, ja se sopii tarinaan kuin nakutettu. Vailla henkilökohtaista vastuuta on kuin antropologinen seikkailu, se antaa mahdollisuuden tarkastella tukholmalaista sivistyneistöä ja kulttuurikermaa ulkopuolelta ja samalla kuin tuttuja moikkaillen. Hykerryttävää.
Yksi Anderssonin kirjojen vahvuus on naiseus. Hänen kuvaamansa naiset – pääosin siis Ester, mutta myös muut – ovat itsenäisiä, vahvoja ihmisiä, jotka toki ovat tunteidensa vietävissä hölmöyksiin asti, mutteivät kuitenkaan heittäydy totaalisesti niiden matkaan. Rakkauden huumasta huolimatta on tehtävä työt, kirjoitettava, tavattava ystäviä, hoidettava rutiineja, joita itsenäinen elämä tuo mukanaan. Eikä ole puhettakaan, että niistä luovuttaisiin edes Elämän Suuren Rakkauden äärellä. Ystävien välinen solidaarisuus on myös vahvaa, eikä sitä murra mikään – miehet kaikkein vähiten.
Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Suomentaja: Sanna Manninen
Ulkoasu: Elina Warsta
Siltala 2015
332 s.
Utan personligt ansvar (2014)
Arvostelukappale.
_____
Muualla: Lumiomena, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat
Osallistun kirjalla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen sekä Kirjankansibingoon, josta ruksaan ruudun Kengät.
Taidanpa antaa Esterille kuitenkin toisen mahdollisuuden.
VastaaPoistaNo kyllä ehdottomasti!
PoistaTänään postiluukusta kolahtaneessa Suomen Kuvalehdessä oli kiinnostava Lena Anderssonin haastattelu. Meni nämä molemmat kirjat välittömästi lukulistalle, vaikka en muuten välttämättä olisi kiinnostunut. Kiva, kun toimit esilukijana, toivottavasti minullekin luvassa huppuun humahtamista. :)
VastaaPoistaOijoi, hyvä tietää. Täytyy hankkia SK käsiin, Andersson on todella viehättävä ja kiinnostava henkilö. Toivottavasti tykkäät Esterin seikkailuista!
PoistaTämä kirjoituksesi on vallan mainio, mutta Esteriä en taida jaksaa toista kertaa. Mulla on varmaan väärä huppu. :)
VastaaPoistaHeh, se voi olla. Minuun Ester kyllä kovasti vetoaa, vaikka hän tekeekin hölmöyden toisensa perään.
PoistaVoi Ester-poloinen. Ja mahtava Lena Andersson, joka niin vai toi Esteriin uudenlaisen näkökulman. Hieno romaani. En tiedä, kummasta pidin enemmän, ensimmäisestä vai tästä.
VastaaPoistaEn minäkään! Ensimmäisessä osassa vihasin Hugoa alusta asti, tässä Olofia vasta ehkä puolivälistä alkaen. Kyllä on Andersson saanut aikaiseksi melkoiset henkilöhahmot, siitä hatunnosto.
PoistaOlof vielä tutustumatta. Hugoa en kyllä osannut vihata. Ei kai sille mitään voi, jos naiset tykkää. Ei hän minusta niin kovin huonosti käyttäytynyt, Ester vaan oli niin sekaisin, raukka. Lena Andersson on nimenomaan hyvä tuossa naisen psyyken tutkailussa.
VastaaPoistaVihata on ehkä aika voimakas sana, myönnän. No, sanotaanko etten pitänyt kummastakaan Esterin rakkauden kohteesta. ;) Mutta tietysti on hyvä, että Ester huumaantui, jotta nämä hienot kirjat saivat tarinansa. Suosittelen tätä jatko-osaa sinulle, Leena. Nopealukuinen kirja.
PoistaLena Andeersson on todella loista kirjoittaja. Ihastuin Omavaltaista menettelyä tavattomasti, mutta tämä toinen osakin Esteriä menetteli. Hieman oli thjäkäyntiä, mutta ei pahasti.
VastaaPoistaMinustakin Andersson on aivan mahtava! Tämä on tosiaan ensimmäistä kirjaa paksumpi, mutta minä viihdyin mukana koko matkan.
PoistaMinä sain tämän juuri luettua loppuun ja vaikka pidin tästä paljon, niin jäi itselläni edeltäjänsä varjoon. Soutaminen ja huopaaminen oli venytetty makuuni ehkä turhankin pitkäksi ja Ester oli raivostuttavan alistuva. Hyvä kirja oli silti. Toivottavasti Anderssonilta tulee/suomennetaan lisää teoksia!
VastaaPoistaMinusta venytys sopi tähän, sillä se korosti entisestään, kuinka typerän toivoton koko kuvio olikaan. Mutta onhan tämä huomattavasti pidempi kuin aiempi osa, ja sen kyllä huomaa tarinan kaaressa. Minäkin odotan kieli pitkällä lisää Anderssonia suomeksi!
Poista