15. kesäkuuta 2014

Vuosi kuvina – Kesäkuu 2014

Vuosi jatkaa kulkuaan, minä juoksen perässä. Toukokuun osuus Vuosi kuvina -haasteessa jäi hoitamatta, joten hypätään nyt suoraan kesään. (Helmikuun kuvat ovat täällä, maaliskuun kuvat täällä ja huhtikuun kuvat täällä.)

Kesätuulet puhaltavat varsin navakasti täällä merenrannassa, mutta minusta sää on juuri siksi mitä parhain. Aurinko on pilkistellyt sateisten päivien jälkeen ja oloilu on kaikin puolin kohdillaan. Parvekkeemme on menossa ihan uuteen kuntoon puolison innokkuuden ansiosta, ehkä siitäkin joskus lisää. Nyt antaa ympäristön puhua puolestaan.




Kuten hieman arvelinkin, veneitä ei Saukonpaadessa näy. Kiinnostaisi kyllä tietää, mitä tähän on suunniteltu. Ehkä sen saisi jostakin selvillekin, jos hieman kaivelisi.




Rannassa rakennustyöt jatkuvat ja uutta taloa nousee vähitellen. Hyvähän se vain on, että uutta rakennetaan, kun paikka on kunnossa. Jännää nähdä, millainen talo tähän valmistuu aikanaan.

Rikkaruohot ainakin kasvavat kauniisti.




Laivaliikenne on Länsisatamassa vilkasta. On hauskaa seurailla tulevia ja meneviä laivoja. Tuttujen botskien lisäksi välillä paikalla piipahtaa eksoottisempiakin tuttavuuksia, isoja risteilyaluksia. Niiden saapumisen huomaa viimeistään sumutorvilla pidetyistä serenadeista. Välillä ovat soittaneet esimerkiksi Lemmenlaivan tunnaria. Vinkeää!




Pidän todella paljon lähiympäristömme moni-ilmeisyydestä. Täällä on samaan aikaan vaurautta ja rosoa, sileää pintaa ja kolhuja. Tietenkin käytännössä rakennustyömaana oleva asuinalue asettaa omat haasteensa, mutta ainakaan meidän elämäntilannettamme se ei millään tavoin rasita. On jännittävää seurata, kuinka ympäristö hitaasti muuttuu ja etsii muotoaan.




Minusta on Helsingin vuosien kuluessa tullut meri-ihminen, ja vaikka pelkään hieman vettä, enkä harrasta mitään veteen liittyviä aktiviteetteja, ilman mertakaan en enää ehkä osaisi olla.

Mieletön rikkaus saada elää lähellä merta. Siitä tulee jotenkin vapaa olo – väylä on auki, ei muuta kuin matkaan!

6 kommenttia:

  1. Meri on samalla pelottava ja kiehtova. Mitenköhän päin olisin jos joutuisin järven äärelle. Olen asunut koko ikäni merenrantakaupungissa, ensin synnyinkaupungissani ja sitten täällä missä nyt olen. Vaikka tuntuu, että jatkuvasti tuulee, en vaihtaisi pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lapsuudenkotini on pienen järven lähellä ja opiskeluaikana Tampereella isot järvet olivat lähellä myös. Pidän vedestä elementtinä, vaikka se tosiaan on myös hieman pelottava. Aiemmin en ollut merestä oikein mitään mieltä, mutta nyt 3,5 vuoden merenrantaelämän jälkeen olen: en halua täältä enää pois.

      Poista
  2. Hauska seurata, miten maisema muuttuu! Kuljen itse arkisin Lauttasaareen ja katselen Ruoholahtea ja kaikkia laivoja hieman turistin silmin, mutta mielenkiinnolla. Meri on vieras ja kiehtova - tunnistan hyvin tuon vapaus-fiiliksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se vielä muuttuukin aika paljon ja nopeassa ajassa. Uusia taloja nousee ja ne saavat asukkaansa, puistoalueita kehitetään vähitellen, rakennusmateriaalipinot vaihtavat paikkaa... Tämä on jännä yhdistelmä satamaa, teollisuutta, betonia ja kodikkuutta. Sopii hyvin meille. :)

      Poista
  3. Minäkin olen iän myötä rakastunut mereen, jota tosiaan samalla pelkään. Sisämaan lapsi on oppinut pitämään tuulesta ja koleista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli ja koleus eivät haittaa minuakaan ollenkaan. No joskus ihan tosi kovalla tuulella pelkään vähän, että parvekelasit lähtevät lentoon, mutta muuten tuuli kuuluu asiaan. Rannalla on ihanan avaraa, ei ala ahdistaa, vaikka suuri kaupunki on jalkojen alla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!