John Steinbeck: Oikutteleva bussi

John Steinbeck: Oikutteleva bussi
Suomentaja: Alex Matson
Kansi ja kuvitus: Kosti Antikainen
Suuri Suomalainen Kirjakerho 1974 (1. painos Tammi 1948)
255 s.
The Wayward Bus (1947)

Kirppariostos.


Ollaan eteläisessä Kaliforniassa lähellä Meksikon rajaa. Komea linja-autonkuljettaja Juan Chicoy on saanut haastavan tehtävän: matkalaisia täynnä oleva bussi on hajonnut ja hän on joutunut majoittamaan heidät vaimonsa Alicen kanssa ylläpitämäänsä huoltamo-kahvioon. Matka jatkuu kohti Meksikoa, kun Juan saa bussin korjattua yhdessä apumiehensä, kakunhimoisen Näppylän, kanssa.

Kyydissä on sekalainen seurakunta. On kauppamies Ernest Horton erikoisine myyntiartikkeleineen, liikemies Pritchard päänsärkyisen vaimonsa ja lähes täysi-ikäisen tyttärensä kanssa, miehet hurmaava blondi Camille Oaks. Mukaan hyppää myös työnantajiinsa Chicoyn pariskuntaan lopen kyllästynyt kahvila-apulainen Norma, joka haaveilee urasta Hollywoodissa tai ainakin Clark Gablesta.

Sää ei suosi bussimatkaa, ja maantie on kovin kurainen ja epätasainen. Sen lisäksi, että kalusto temppuilee, myös matkaseurueessa alkaa esiintyä jos jonkinmoista oikuttelua. Ihmisluonnon moninaisuus paljastuu yhdessä vietetyn vuorokauden aikana monesta näkökulmasta.

Olen lukenut Steinbeckilta kaksi kirjaa aiemmin. Hienon, vaikuttavan ja pirullisen raskaan Vihan hedelmät joskus vuosia sitten ja Helmen kirjablogiaikana. Nyt oli Oikuttelevan bussin vuoro.

En oikein tykännyt tästä kirjasta. Se on monin tavoin kevyempi kuin kaksi muuta lukemaani Steinbeckia, osin jopa ihan humoristinen ja hauska. Mutta tympäännyin kovasti kirjan henkilöihin, joita kaikkia pidin jossain määrin epämiellyttävinä. Linjurikuski-Juan on ehkä ainoa jossain määrin sympaattinen ihminen, ja hänessäkin on pimeät puolensa. Mekaanikko-apulainen Näppylä oli lukiessa pitkään mielestäni lukijan empatian arvoinen, mutta niin vain lopulta hänkin osoittautuu niljakkeeksi.

Pritchardin pariskunta elää erikoisessa lahjonnan, kiristyksen ja uhkailun kolmiyhteydessä. Seksikäs Camille on ulkonäkönsä ja karismansa vanki, vaikka hyväluonteinen onkin – arveluttavasta ammatinvalinnastaan huolimatta. Norma-parka on kenen tahansa vietävissä, mutta onneksi hän edes saa itsensä irti nöyryyttävän työnantajan ikeestä.

Luultavasti henkilöiden nihkeys teki lukemisesta hidasta ja vaivalloista. Tarina itsessään ei ole kovin jännittävä tai mutkikas, on kyse hyvin lyhyen aikajänteen kuvauksesta ja se ei sinällään synnytä kovin suurta seikkailua. Steinbeck lienee halunnut paljastaa ihmisten moninaiset kasvot ja sen, kuinka mielet ja kielet muuttuvat, kun matkaan tulee mutkia.

Kyllähän tämä kevyeksi kesälukemiseksi sopii, mutta jotain lisää jäin kaipaamaan. Ehkä minun on syytä pysytellä Steinbeckin vakavamman tuotannon äärellä. Eedenistä itään tuolla hyllyssä ainakin nököttää. Ja Hiiriä ja ihmisiä kiinnostaa sekin.

_____

Myös Jokke on kirjoittanut tästä.

Oikutteleva bussi on roikkunut omassa hyllyssäni pitkään ja nyt saan ruksia sen yli TBR-listaltani (48. luettu kirja!). Vaikka tämä painos onkin kirjakerhoversio, kirja on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa numerolla 170, joten Keltainen kesä jatkuu tämän myötä. Ja Nobel-voittajasta (vuodelta 1962) kun on kyse, myös 14 nobelistia -haaste saa yhden lisäpisteen. Ai niin! Ja linja-autonkuljettaja on uusi ammatti myös Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen.