1. kesäkuuta 2014

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee



Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee
Suomentaja: Jouko Linturi
Ulkoasu: ?
Tammi 2009 (1. painos 1954)
275 s.
The Sun Also Rises (1926)

Kirjastosta.


Ja aurinko nousee kuvaa löyhästi toisiinsa sitoutuvan ystävä- ja tuttavapiirin joutilasta elämää 1920-luvun Pariisissa ja Espanjassa. Päähenkilö Jake Barnes on ensimmäisen maailmansodan vammauttama nuori mies, joka ei voi harrastaa seksiä. Hän on syvästi rakastunut Lady Brett Ashleyyn, eikä jää aivan vaille vastarakkautta. Lady Brett on kuitenkin nopea liikkeissään, eikä Jake voi tehdä ratkaisevia liikkeitä. Jaken, Brettin, Bill Gortonin ja Robert Cohnin muodostama porukka juhlii Pariisissa, ja kesän koittaessa heitä kutsuu Espanja ja Pamplona, kalastus, fiesta ja härkätaistelut.

Kirja kuvaa onnistuneesti joutenoloa, elämää, jossa ei ole varsinaisia velvoitteita. Kirjan nuoret aikuiset eivät kuitenkaan elä pelkkää nautintoa, vaikka sitä monesta eri lähteestä pyrkivätkin ammentamaan. He ovat monella tapaa tuuliajolla, kukin tahollaan. Ihmissuhteet tulevat ja menevät, eikä tulevaisuus ole kellekään varma.

Pariisi kuvautuu kirjassa kosteana, plyysipintaisena, kristallilasien hohteisena. Viiniä, rommia ja absinttia valuu kurkuista alas, lakanat ovat hiestä kosteina, on eroja ja yhteenpaluita. Kirjan henkilöt ajelehtivat, eivät tunnu saavan otetta edes huomisesta. Josko yrittävätkään?

Espanjan auringon alle siirryttäessä tunnelma muuttuu hieman. Fiestan aikana veri kuohuu, varjot jyrkkenevät, tavataan uusia ihmisiä. Härkätaistelujen seuraaminen on painostavaa, ja ihmiset tuntuvat levottomilta, tyytymättömiltä ja uhittelevilta.

Olen viehättynyt Ernest Hemingwayn tyylistä kirjoittaa suorasanaista mutta paljon piiloon jättävää tekstiä. Ja aurinko nousee on sekä nautinnollinen että tuskastuttava kirja lukea. Pidän sen leijuvasta joutilaisuudesta, sitoutumattomuudesta, hetkessä elämisestä ja nautinnonhalusta. Mutta samalla se pitää lukijankin levottomana: eikö mitään kiintopistettä tosiaan löydy? Voiko ihminen elää näin – aina?

Kirja on tyyliltään ja olemukseltaan varsin moderni, se voisi hyvin olla kirjoitettu nyt tai ihan vasta äsken. Ja silti siinä on 1920-luvun tunnelmaa ja ajankuvaa tiiviissä muodossa, hyvin haudutettuna, tyylillä ja taidolla ilmaistuna.

____

Muualla koettuna: Matkalla tuntemattomaan, Kulttuuri kukoistaa, Sabinan knalli, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

Ja aurinko nousee saa päättää huhtikuussa aloittamani Pariisilaisen kevään. Huomenna matkustan sinne itse, ja jätän kirjallisen Pariisin hetkeksi sivuun todellisen kaupungin tieltä.

Lisäksi kirjapottini kasvaa 14 nobelistia -haasteessa, jossa etenen nobelisti-bloggaajien raskaaseen sarjaan. Ja pääsenpä samalla avaamaan Valkoisen Kirahvin Keltaisen kesän!

8 kommenttia:

  1. Aikamoinen haastepotti tämä kirja!

    Oletko muuten lukenut jo Hemingwaylta Vanhuksen ja meren? Se on hieno, hieno kirja. Herran novellikokoelman kanssa minulla meinasi kyllä päästä parku... Hyvä aloitus Keltaisessa - odotan jo innolla jatkoa. Minulla uutuus meneillänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Joskus käy tuuri, ja tällaiselle haastehirmulle se on aina ilon hetki. ;)

      Vanhuksen ja meren luin vuosi sitten ja pidin kyllä hurjasti. Novelleista olen lukenut 49 ensimmäistä kertomusta, ja niissä oli paljon hyvää, mutta myös jaarittelevia härkätaisteluja ym... Mutta ehdottomasti Hemingwayn ja minun yhteinen tie jatkuu vielä.

      Ooh, mikähän uutuus sinulla on... Lahiri...? :)

      Poista
  2. Tämä voisi olla hyvää kesäluettavaa joutilaisiin hetkiin. Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, tästä tulee itsellekin joutilas olo.

      Kiitos, matka oli ihana!

      Poista
  3. Papa Hemingwayssa on sitä jotakin. Tästä pidin paljon, mutta erityisesti hänen monista monista novelleistaan.. Pysäyttävää tunnelmaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, minä pidän hurjasti Hemingwaysta, vaikka aikamoinen macho hän kyllä taisi olla, ja se näkyy kirjoissakin. Novellinsa ovat hienoja.

      Poista
  4. Kirjasta näyttää jääneen paremmin mieleen jälkimmäinen osuus Espanjassa, juuri ne härkätaistelut!, alku on jo usvaa vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu samalta. Pariisi-osuus meni kirjaan ja tarinaan totutellessa ja vasta Espanjassa tunnuttiin pääsevän itse asiaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!