Kuolemantuomio

Lemmikki ei kai saisi tuottaa enempää stressiä kuin se tuo iloa. Kotona asuva eläin ei kai saisi järjestelmällisesti tuhota asunnon pintamateriaaleja tahi huonekaluja. Kissa ei kai saisi olla talouden kuningatar (sen kai voi vain antaa uskoa niin).

Minulla on kotona vajaat viisi vuotta vanha harmaa kissaneiti Riesa. Riesa on koko ikänsä ollut, tuota, haastava tapaus. Se on tavallaan sisäsiisti, mutta heti kun on syytä protestiin, pissalammikko ilmestyy arvaamattomiin paikkoihin. Suosikkeja ovat olleet sohva, nojatuoli, sänky ja asuntojen (tämä nykyinen on neljäs yhteinen kotimme) nurkat. Voi olla, että paikkoja on jäänyt löytämättäkin. Yleensä näitä protesteja tehdään silloin, kun en ole kotona. Ilmeisesti minun pitäisi olla majesteettini palveluksessa vuorokauden ympäri. Tähän väliin on kerrottava, että Riesa ei todellakaan ole erityisen ihmisystävällinen kissa, tarkemmin sanoen minä taidan olla ainoa kaksijalkainen (tai ylipäänsä hengittävä) olento, jonka seura sille kelpaa. Erityisesti miessukupuolta se kaihtaa, johtuneeko V:n kanssa tehdystä tuttavuudesta vai mistä, en tiedä. Viime kesän kämppis tuli sen kanssa kyllä loppujen lopuksi ihan hyvin toimeen sukupuolestaan huolimatta, ja on toisinaan yhteiselomme päättymisen jälkeenkin kysellyt kissan vointia. Mari pitää Riesasta, jostain ihmeellisestä syystä, lukemattomista paikoista löytyneistä lammikoista huolimatta. Suurisydäminen nainen, en voi muuta sanoa.

Sunnuntaina kamelin selkä natisi kyllä uhkaavasti, kun Riesa lorautti valtavan lammikon keskelle sänkyäni, vaikka olin kotona. Tuosta noin vain, lori lori. Melkein tunsin, kuinka hermosäikeeni napsuivat poikki yksi kerrallaan, ja kissakin taisi sen huomata - viimeistään raikuvasta karjunnastani. Päätin, että nyt riittää, ei tästä tule enää mitään, en kestä, enkä halua kestää kissanpissan hajuista asuntoa enää yhtään hetkeä. Maanantaina soitin eläinlääkäriin ja tänään kävimme siellä. Matkalla (kävelymatka, noin 15 minuuttia) kissani ehti sekä ulostaa että oksentaa kantokoppaan. Liikkuminen paikasta toiseen ei todellakaan ole sen lempipuuhaa, tarkemmin sanoen se ei taida mitään muuta vihata niin paljon (ja tällä kertaa emme menneet edes autolla, mikä on Suurin Saatana). Lääkärin vastaanotolla purskahdin hallitsemattomaan itkuun, jonka seasta yritin selittää tilannetta ja pyysin anteeksi, muttakunolennytharkinnutsenlopettamistajabyääääääääääää. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun potilaan omistaja on käynnistä järkyttyneempi kuin itse hoitotoimenpiteiden kohde, koska lääkäri ei ollut moksiskaan, totesi vain, että nämä on rankkoja juttuja ja vaikeita valintoja. Tilannetta selvitettiin, Riesa sai rauhoittavan piikin ja tarvittavia tutkimuksia tehtiin yli puoli tuntia. Istuin apaattisena eläinlääkäriaseman odotustilassa ja katselin vuoroaan odottavia koiria emäntineen ja isäntineen. Nieleskelin itkua. En halua luopua. Testeissä ei ollut mitään poikkeavaa, joistakin viljelyistä pitää soittaa tulokset huomenna. Kissa sai varmuudeksi tulehduskipulääkepiikin ja minä laskun, jonka loppusumman veroisesti en ole hoidattanut itseänikään vaikka syytä olisi ollut.

Olin jo kahden nukutun yön jälkeen varma siitä, että jos mitään selkeää lääketieteellistä syytä ei löydy, Riesa saa piikin pyllyynsä ja menolipun kissojen taivaaseen. Enää en ole yhtään niin varma. Katsoessani rauhoittavasta lääkkeestä hoipertelevaa kissaani, joka ensi töikseen kantokopasta ulos mönkiessään tulee puskemaan jalkaani ja hoipertelevin askelin hyppää sänkyyn vatsani päälle kehräämään, vaikka hädin tuskin pysyy pystyssä, sydämeni meinasi todella pakahtua ja itkin varmaan enemmän kuin mummin hautajaisissa. Miten minä voisin luopua tuosta tyypistä, joka on asunut kanssani neljä ja puoli vuotta, kehrännyt ja puskenut ne sadat kerrat lohduttaakseen surullista emäntäänsä, synnyttänyt tahatonta komiikkaa kaikella kömpelyydellään, odottanut minua aina kotiin, missä ikinä olenkaan ollut?

Eläinlääkäri kertoi, että kissoillekin on olemassa masennuslääkettä, joka saattaa auttaa, jos kyse on protestoinnista. Huomenna, kun tiedustelen tämänpäiväisten testien tuloksia, ostoslistalle menee myös se.

Minusta ei ole pyöveliksi.