Kissa leikkii taas hengellään lorauttelemalla ympäri kämppää. Todella raivostuttavaa. Enhän minäkään edes suurimmissa vihanpuuskissani kusaise vaikkapa Vennin sänkyyn. Tai oven taakse. Saakeli.
Nelosen uusi tv-sarja oli ihan KAKKA. Ja minä oikein varta vasten avasin television ja aloin katsoa sitä. Turhaan. Mielenkiintoni herpaantui ensimmäisen 10 minuutin sisällä eikä palannut. Paskamaista. Yleensä suomalainen draama uppoaa, esimerkiksi Tahdon asia on hyperhauska (ainakin katsottuna dvd:ltä joululomalla öiseen aikaan), ja tietenkin useat klassikot Ruusun ajasta Puhtaisiin valkeisiin lakanoihin ja Irtiottoihin. Mutta tämä. EIIIIIIIIIII.
Huomenna on viimeisen kerran saksaa. Tentti on parin viikon päästä. Kielitaitoni on surkea, en osaa muodostaa edes yksinkertaisia lauseita ja minä olen sentään kirjoittanut saksan! Huhhuh. Tarkoituksena on kuitenkin edes yrittää pitää yllä "kielitaitoa" ja mennä esimerkiksi ensi vuonna tekstinymmärtämiskurssille tms. Epätoivo se vaan meinaa iskeä, kun on niin huono ja kaikki muut niin hyviä. Tai ainakin parempia kuin minä.
(unohdin taas teeni hautumaan ja lillumaan, vesi ei ole enää kuumaa, mutta maku on kylläkin ihan hyvä - kupissa on Venäjältä raijattua rooibos-teetä)
Kaksi viimeisintä arvosanaani ovat olleet vitosia. Tunnen lievää itsetyytyväisyyttä, joten eiköhän se alastulo ole pian käsillä. Kyllähän ne hyvältä näyttävät opintorekisterissä, ja toisen tunsin täysin ansainneeni, mutta... Ylpeys käy lankeemuksen edellä j.n.e. No, eipä noita montaa enää ole saatavilla tämän lukuvuoden aikana. (Ja jos saa liian paljon hyviä numeroita, alkaa pettyä rankemmin hieman huonompiin - täysin syyttä).
Lainasin tänään älyttömän kasan kirjoja kahdesta eri kirjastosta. Onni on asua kaupungissa, jossa on useita kirjastoja. Ihanaa, osa on kylläkin tenttikirjoja, mutta kiinnostavia sellaisia. Pääsiäistä silmälläpitäen niitä reppuuni kasasin, saa nähdä kuinka monta saan lopulta otettua mukaan Lappiin. Ylihuomenna olisi lähtö, huih. Olen taidokkaasti vältellyt yhtä luentopäiväkirjaa, jonka deadline häämöttää 1,5 viikon päässä (deadlinepäivä on muuten sunnuntai, voisiko joku hieman tarkentaa?), ja jossa on paljon tekemistä. Äh. Oppisinko joskus priorisoimaan? Mitä siitä, jos levyjen siirtäminen iTunesiin, galtsun selaaminen tai haaveilu on niin hitosti kivempaa kuin jonkun hikisen luentopäiväkirjan kirjoittaminen? (Kaiken lisäksi ohjeet sitä varten poikkeavat täysin meidän laitoksen ohjeista -------- AAAAAAAAAAAAARGH).
Siirryn näkemään painajaisia Bobista. Hyi helevetti.
3. huhtikuuta 2007
1. huhtikuuta 2007
Tähän naseva otsikko
Aprillia ja kuravettä!
En ole ikinä pitänyt aprillipäivästä. Minua kun on niin turkasen helppo huijata. Sinisilmäinen idiootti. Älkää siis yrittäkö, suutun.
Viikonloppu on mennyt jälleen hujauksessa. Perjantaina olin iltavuorossa paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa, laitoshuoltajana tietenkin. Tarjosivat kesätyötä kyseisen kuntayhtymän palkkalistoilta, mutta koska olen lupautunut jo yövuoroon makkarankuorien sekaan, kieltäydyin. Sanoin kyllä olevani valmis lyhyisiin sijaisuuksiin ja sieltähän ne lätkäisivät vuorot perjantaille ja huomiselle! Rahaa tarvitsenkin tyhjähkön pankkitilini täytteeksi (vaikka veroja meneekin 31,5%), ja onhan työnteko ihan mukavaakin. Uusi paikka tietenkin aina jännittää, mutta hyvinhän se moppi kädessä pysyi, ja sai taas jutella potilaiden kanssa. Mummoilla ja papoilla riittää aina juttua, ja minulla taas on aikaa heitä kuunnella, joten homma toimii. Toivottavasti sijaisuuksia tulisi enemmänkin. Kesällä olen tosin varmasti aika poikki yötyön takia, mutta rahanahneuksissani saatan jopa suostua, jos tarjoavat vuoroja. Ja syksyllä on tarkoitus paahtaa niin monella kurssilla, että vapaita päiviä tuskin tulee, mutta yksittäisiä päiviä on aina mahdollista irrottaa. Plusplus on miellyttävää tehdä työtä, jolla on sairaalan tapaisessa instituutiossa todellakin merkitystä, vaikka se ei osakseen arvostusta saakaan.
Eilen oli kulttuuriantropologian tentti, joka meni omalla arvosteluasteikollani todella hyvin! Kyllä tulee hyvä mieli, jos onnistuu jossakin. Katsotaan nyt, mitä arvosanoja siitä jaetaan, mutta ainakin tiedän oppineeni tenttikirjoista jotakin, jonka muistan vielä tentin jälkeenkin. Jiihaa!
Aika hurahtaa nopeasti. Kuukauden päästä aloitan jo kesätyöt. Hui. Toivottavasti siellä on mukavaa. Muuten syön pääni, koska olisin voinut olla töissä myös sairaalassa. No, eiköhän se siitä sutviinnu. Pahemmistakin paikoista on selvitty. Ja sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä kirjoittaa yksi luentopäiväkirja, kuusi elämäkertaa, tehdä neljä tenttiä ja ja ja ja ja ja ja ............
En ole ikinä pitänyt aprillipäivästä. Minua kun on niin turkasen helppo huijata. Sinisilmäinen idiootti. Älkää siis yrittäkö, suutun.
Viikonloppu on mennyt jälleen hujauksessa. Perjantaina olin iltavuorossa paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa, laitoshuoltajana tietenkin. Tarjosivat kesätyötä kyseisen kuntayhtymän palkkalistoilta, mutta koska olen lupautunut jo yövuoroon makkarankuorien sekaan, kieltäydyin. Sanoin kyllä olevani valmis lyhyisiin sijaisuuksiin ja sieltähän ne lätkäisivät vuorot perjantaille ja huomiselle! Rahaa tarvitsenkin tyhjähkön pankkitilini täytteeksi (vaikka veroja meneekin 31,5%), ja onhan työnteko ihan mukavaakin. Uusi paikka tietenkin aina jännittää, mutta hyvinhän se moppi kädessä pysyi, ja sai taas jutella potilaiden kanssa. Mummoilla ja papoilla riittää aina juttua, ja minulla taas on aikaa heitä kuunnella, joten homma toimii. Toivottavasti sijaisuuksia tulisi enemmänkin. Kesällä olen tosin varmasti aika poikki yötyön takia, mutta rahanahneuksissani saatan jopa suostua, jos tarjoavat vuoroja. Ja syksyllä on tarkoitus paahtaa niin monella kurssilla, että vapaita päiviä tuskin tulee, mutta yksittäisiä päiviä on aina mahdollista irrottaa. Plusplus on miellyttävää tehdä työtä, jolla on sairaalan tapaisessa instituutiossa todellakin merkitystä, vaikka se ei osakseen arvostusta saakaan.
Eilen oli kulttuuriantropologian tentti, joka meni omalla arvosteluasteikollani todella hyvin! Kyllä tulee hyvä mieli, jos onnistuu jossakin. Katsotaan nyt, mitä arvosanoja siitä jaetaan, mutta ainakin tiedän oppineeni tenttikirjoista jotakin, jonka muistan vielä tentin jälkeenkin. Jiihaa!
Aika hurahtaa nopeasti. Kuukauden päästä aloitan jo kesätyöt. Hui. Toivottavasti siellä on mukavaa. Muuten syön pääni, koska olisin voinut olla töissä myös sairaalassa. No, eiköhän se siitä sutviinnu. Pahemmistakin paikoista on selvitty. Ja sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä kirjoittaa yksi luentopäiväkirja, kuusi elämäkertaa, tehdä neljä tenttiä ja ja ja ja ja ja ja ............
21. maaliskuuta 2007
Metafysiikka on perseestä
Long time no see. Olen ollut laiska kirjoittamaan. Ehkei ole kiinnostavaa kirjoitettavaa? Ei sillä, en tiedä, lukeeko tätä enää kukaan? Huhuu??
No niin. Menin sitten täyttämään 22 vuotta. Huisia. Olo ei ole vanhempi, ei edes ryppyisempi, mutta ehkä tämä tästä. Ikähän on hei vaan numeroit!!11 Sain äidiltä lahjaksi voileipägrillin, jota olen käyttänyt ahkerasti ja V:ltä kaksi muumimukia, joista olen juonut usein. Kiitos. Lahjoja on niin kiva saada!
Olo on kummallinen, ollut jo pitempään. Päässäni on jotain vialla, ja toivon totisesti sen olevan vain migreeniä. Ensi viikolla pääsen lääkäriin. Huimaa, heikottaa, pyörryttää ja ahdistaa. Muutamaan otteeseen olen saanut mojovan päänsärkykohtauksen, jotka ovat kaikella lääketieteellisellä asiantuntemuksellani migreeniä. Katsotaan. Pienesti ahdistaa, mutta ainahan olen luulosairas. Olen katsonut liikaa sairaalasarjoja.
Kävelin äsken pitkin Tahmelaa, ja on todettava, että asuinalueeni on äärettömän viehättävä. Oma kotikoloseni sijaitsee ilmeisesti virallisesti Ala-Pispalassa, ja parempi niin, sillä Tahmelalla on porvarillinen kaiku. No, joka tapauksessa. On mieletöntä, kuinka samalle alueelle mahtuu sekä ylettömiä kartanolinnoituksia että sympaattisia, pieniä, hieman kallellaan olevia puutaloja. Ja omenapuita. Puutarhapalstoja. Ja iki-ihana lähikauppa. (Oikeasti, jos haluat joskus Hyvää Palvelua, käy Tahmelan K-marketissa ja hankkiudu itsensä kauppiaan kassajonoon. Siinä on muuten sympaattinen mies!). Kauppa on saanut myös ympäristöpalkintoja. Ja siellä on paljon luomutuotteita. Voiko viherpiipertäjä enempää toivoa? (No jos kaupan pihalle saisi vielä nestekartonkikeräysastian, olisin varmaan paratiisissa).
Minulla on muuten uusi tietokone. Hieno onkin. Kun vielä oppisi kunnolla käyttämään.
Opiskelua on ensimmäisen vuoden osalta enää alle kaksi kuukautta jäljellä. Sekin aiheuttaa kriisiä. Mielestäni en ole oppinut mitään. Paitsi sen, että filosofian tenteistä pääsee läpi jauhamalla paskaa ja vastaamatta kysymykseen. Mutta joo, en tiedä, olenko sen kypsempi ajattelijana tai kirjoittajana kuin vielä vaikkapa vuosi sitten. Kai pitäisi olla? Katsotaan. Ehdin vielä pohtia tätä asiaa monen monta kertaa.
Lisäksi teen nykyisin älyttömästi kirjoitusvirheitä, mikä on uskomattoman raivostuttavaa pilkunnussijalle. Vaikka en toki täydellistä suomen kieltä hallitsekaan, se ärsyttää silti. Nii.
Olen alkanut juoda kahvia. Reilua, mutta kahvia kuitenkin. Huh. Toisaalta en enää tupakoi enkä nauti viinaksiakaan kovin usein, joten kai sitä ihmisellä täytyy yksi heikkous olla? (Jäisikin heikkoudet kahviin... hah).
No niin. Menin sitten täyttämään 22 vuotta. Huisia. Olo ei ole vanhempi, ei edes ryppyisempi, mutta ehkä tämä tästä. Ikähän on hei vaan numeroit!!11 Sain äidiltä lahjaksi voileipägrillin, jota olen käyttänyt ahkerasti ja V:ltä kaksi muumimukia, joista olen juonut usein. Kiitos. Lahjoja on niin kiva saada!
Olo on kummallinen, ollut jo pitempään. Päässäni on jotain vialla, ja toivon totisesti sen olevan vain migreeniä. Ensi viikolla pääsen lääkäriin. Huimaa, heikottaa, pyörryttää ja ahdistaa. Muutamaan otteeseen olen saanut mojovan päänsärkykohtauksen, jotka ovat kaikella lääketieteellisellä asiantuntemuksellani migreeniä. Katsotaan. Pienesti ahdistaa, mutta ainahan olen luulosairas. Olen katsonut liikaa sairaalasarjoja.
Kävelin äsken pitkin Tahmelaa, ja on todettava, että asuinalueeni on äärettömän viehättävä. Oma kotikoloseni sijaitsee ilmeisesti virallisesti Ala-Pispalassa, ja parempi niin, sillä Tahmelalla on porvarillinen kaiku. No, joka tapauksessa. On mieletöntä, kuinka samalle alueelle mahtuu sekä ylettömiä kartanolinnoituksia että sympaattisia, pieniä, hieman kallellaan olevia puutaloja. Ja omenapuita. Puutarhapalstoja. Ja iki-ihana lähikauppa. (Oikeasti, jos haluat joskus Hyvää Palvelua, käy Tahmelan K-marketissa ja hankkiudu itsensä kauppiaan kassajonoon. Siinä on muuten sympaattinen mies!). Kauppa on saanut myös ympäristöpalkintoja. Ja siellä on paljon luomutuotteita. Voiko viherpiipertäjä enempää toivoa? (No jos kaupan pihalle saisi vielä nestekartonkikeräysastian, olisin varmaan paratiisissa).
Minulla on muuten uusi tietokone. Hieno onkin. Kun vielä oppisi kunnolla käyttämään.
Opiskelua on ensimmäisen vuoden osalta enää alle kaksi kuukautta jäljellä. Sekin aiheuttaa kriisiä. Mielestäni en ole oppinut mitään. Paitsi sen, että filosofian tenteistä pääsee läpi jauhamalla paskaa ja vastaamatta kysymykseen. Mutta joo, en tiedä, olenko sen kypsempi ajattelijana tai kirjoittajana kuin vielä vaikkapa vuosi sitten. Kai pitäisi olla? Katsotaan. Ehdin vielä pohtia tätä asiaa monen monta kertaa.
Lisäksi teen nykyisin älyttömästi kirjoitusvirheitä, mikä on uskomattoman raivostuttavaa pilkunnussijalle. Vaikka en toki täydellistä suomen kieltä hallitsekaan, se ärsyttää silti. Nii.
Olen alkanut juoda kahvia. Reilua, mutta kahvia kuitenkin. Huh. Toisaalta en enää tupakoi enkä nauti viinaksiakaan kovin usein, joten kai sitä ihmisellä täytyy yksi heikkous olla? (Jäisikin heikkoudet kahviin... hah).
18. helmikuuta 2007
My home ghost
Olimme viime torstaina katsomassa Husky Rescueta, ja kyllä olikin aivan loistavaa! En ole aiemmin nähnyt kyseistä yhtyettä livenä, joten siinäkin mielessä kokemus oli hämmästyttävä, mutta lisäksi itse keikka oli todella hyvä. Tunnelma oli lähes harras, ihmiset tuijottivat hypnoottisina lavalle, ja Reeta-Leena lauloi kuin enkeli. Vaikken ollut kuullut uuden levyn biisejä aiemmin, tuntui kuin olisin ollut kotona.
Uusi levy on loistava.
Kotonani on uutta elektroniikkaa, sillä sain perjantaina television (pieni ja vanha, mutta toimii) ja dvd-soittimeni takaisin. Lauantaina kävimme ostamassa digiboksin, jonka V sitten tämän talouden osa-aikamiehenä* asensi. Ylen kanavat eivät näy, muuten olisi ihan hyvin asiat taas. Ei sillä, ihan hyvin pärjäsin ilmankin televisiota, mutta onpa nyt kuitenkin ilonani tuolla nurkassa. Vielä kun saisin dvd-soittimen kaukosäätimen Järvenpäästä, voisin alkaa taas katsoa Frendejä.
* Missään määrin en ole sitä mieltä, että elektroniikan asentamiseen tarvitaan kivekset, mutta kuten poikaystäväni asian ilmaisi: "Eikö ole parempi, että jokainen tekee sen osan, missä on hyvä." Niin se kai on.
Nyt tarvitsisin tosiaan putkimiehen taitoja, sillä keittiön viemäriputki on tukossa. Vesi ei kulje poispäin. Tiskiallas on tulvinut tänään jo kertaalleen pestessäni pyykkiä, enkä oikein tiedä, kuinka toimia. Olen istunut lattialla tuijottaen putkistoa, mutta sinänsä ikävää on se, ettei pelkästä tuijottamisesta ole juuri hyötyä. Kotitekoiseksi putkimieheksi en viitsisi ryhtyä, sillä vaikka on olemassa mahdollisuus, että saisin putket purettua ja löytäisin tukkeuman, takeita putkien takaisin asettelemisesta ei ole. Akateemisilla opinnoilla ei tee mitään siinä vaiheessa, kun kauhoo tiskialtaan reunan yli valuvaa pyykinpesukoneen poistovettä kaksin käsin ämpäriin. Säälittävää.
Ilmeisesti on liian paljon pyydetty, että kotonani ei olisi mitään vialla. Isännöitsijälle en halua soittaa, se on niin ihme äijä, ettei tosikaan. Putkimies on vaihtoehto, mutta en tiedä, paljonko he työstään veloittavat ja mitä täällä sitten alettaisiin puuhata. En jaksa tätä touhuamista, haluan, että asiat sujuvat ilman soitteluita ja jatkuvaa hääräämistä! Haluan vaan olla rauhassa. Vituttaa.
Pakko sitä on kai mennä jatkamaan tuon viemärin tutkimista. Suoraan sanoen keksisin melko monta muutakin tapaa viettää krapulatonta sunnuntai-iltapäivää. Nii.
Uusi levy on loistava.
Kotonani on uutta elektroniikkaa, sillä sain perjantaina television (pieni ja vanha, mutta toimii) ja dvd-soittimeni takaisin. Lauantaina kävimme ostamassa digiboksin, jonka V sitten tämän talouden osa-aikamiehenä* asensi. Ylen kanavat eivät näy, muuten olisi ihan hyvin asiat taas. Ei sillä, ihan hyvin pärjäsin ilmankin televisiota, mutta onpa nyt kuitenkin ilonani tuolla nurkassa. Vielä kun saisin dvd-soittimen kaukosäätimen Järvenpäästä, voisin alkaa taas katsoa Frendejä.
* Missään määrin en ole sitä mieltä, että elektroniikan asentamiseen tarvitaan kivekset, mutta kuten poikaystäväni asian ilmaisi: "Eikö ole parempi, että jokainen tekee sen osan, missä on hyvä." Niin se kai on.
Nyt tarvitsisin tosiaan putkimiehen taitoja, sillä keittiön viemäriputki on tukossa. Vesi ei kulje poispäin. Tiskiallas on tulvinut tänään jo kertaalleen pestessäni pyykkiä, enkä oikein tiedä, kuinka toimia. Olen istunut lattialla tuijottaen putkistoa, mutta sinänsä ikävää on se, ettei pelkästä tuijottamisesta ole juuri hyötyä. Kotitekoiseksi putkimieheksi en viitsisi ryhtyä, sillä vaikka on olemassa mahdollisuus, että saisin putket purettua ja löytäisin tukkeuman, takeita putkien takaisin asettelemisesta ei ole. Akateemisilla opinnoilla ei tee mitään siinä vaiheessa, kun kauhoo tiskialtaan reunan yli valuvaa pyykinpesukoneen poistovettä kaksin käsin ämpäriin. Säälittävää.
Ilmeisesti on liian paljon pyydetty, että kotonani ei olisi mitään vialla. Isännöitsijälle en halua soittaa, se on niin ihme äijä, ettei tosikaan. Putkimies on vaihtoehto, mutta en tiedä, paljonko he työstään veloittavat ja mitä täällä sitten alettaisiin puuhata. En jaksa tätä touhuamista, haluan, että asiat sujuvat ilman soitteluita ja jatkuvaa hääräämistä! Haluan vaan olla rauhassa. Vituttaa.
Pakko sitä on kai mennä jatkamaan tuon viemärin tutkimista. Suoraan sanoen keksisin melko monta muutakin tapaa viettää krapulatonta sunnuntai-iltapäivää. Nii.
4. helmikuuta 2007
Kunpa kuuluisin jollekin
Ottaa niin sanotusti kupoliin ja ihan kunnolla myös. Saatana.
On se nyt kumma, etteivät asiat voi sujua niin, että voisin myöntää olevani onnellinen. Mikä siinä on, että ongelmat kasaantuvat aina kerralla, ja vaikkeivät kasaantuisikaan, siitä huolimatta vituttaa.
Olen onneton.
En tiedä, miten tilanne etenee. Tuntuu, että itse olen täysin voimaton muuttamaan sitä mihinkään suuntaan, ainakaan parempaan.
Kun ei yksi vitun puhelukaan voi onnistua, vaikka kaikki tarkoitukseni ovat hyvät, enkä halua mitään mielipahaa tai riitaa tai yhtään mitään muuta kuin kuulla poikaystäväni äänen kerran kaksi päivässä, kiitos!
On se nyt kumma, etteivät asiat voi sujua niin, että voisin myöntää olevani onnellinen. Mikä siinä on, että ongelmat kasaantuvat aina kerralla, ja vaikkeivät kasaantuisikaan, siitä huolimatta vituttaa.
Olen onneton.
En tiedä, miten tilanne etenee. Tuntuu, että itse olen täysin voimaton muuttamaan sitä mihinkään suuntaan, ainakaan parempaan.
Kun ei yksi vitun puhelukaan voi onnistua, vaikka kaikki tarkoitukseni ovat hyvät, enkä halua mitään mielipahaa tai riitaa tai yhtään mitään muuta kuin kuulla poikaystäväni äänen kerran kaksi päivässä, kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)