4. helmikuuta 2007

Kunpa kuuluisin jollekin

Ottaa niin sanotusti kupoliin ja ihan kunnolla myös. Saatana.

On se nyt kumma, etteivät asiat voi sujua niin, että voisin myöntää olevani onnellinen. Mikä siinä on, että ongelmat kasaantuvat aina kerralla, ja vaikkeivät kasaantuisikaan, siitä huolimatta vituttaa.

Olen onneton.

En tiedä, miten tilanne etenee. Tuntuu, että itse olen täysin voimaton muuttamaan sitä mihinkään suuntaan, ainakaan parempaan.

Kun ei yksi vitun puhelukaan voi onnistua, vaikka kaikki tarkoitukseni ovat hyvät, enkä halua mitään mielipahaa tai riitaa tai yhtään mitään muuta kuin kuulla poikaystäväni äänen kerran kaksi päivässä, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!