3. helmikuuta 2007

Vilu on olla viltin alla

Aika kuluu ihan kummallisen nopeasti. Ei sillä, että olisi kauheasti erityistä kerrottavaa, mutta olisihan se ihan hauskaa varmaankin useammin vaikka kirjoittaa jotain blögiä. Katsotaan, saanko itseäni niskasta kiinni!

Okei. Olen siis kotona nyt, ollut jo jokusen viikon. Oma koti kullan kallis jne. Tavallaan luulisi, että olisin rauhoittunut/helpottunut/onnellinen, ja tavallaan olenkin, mutta tavallaan sitten en. Uusia ongelmia on tullut edellisten paikalle. Koetan jotenkuten rämpiä eteenpäin, koska paikoilleenkaan ei voi jäädä, saati peruuttaa. Vielä en ainakaan anna periksi!

Muutaman viikon on jatkunut sellainen kummallinen "mitämäoikeastihaluanisonatehdä" -hommeli päässäni. Olen koettanut a) olla suhtautumatta siihen liian vakavasti ja b) tehdä sen pohjalta uusia suunnitelmia. Melko varmalta näyttää, ettei minusta ainakaan opettajaa tule. Oikeastaan on helpottavaa, kun saa jotakin päätöksiä aikaiseksi. Sovitaan sitten, että tämä kahden päätöksen vuosivauhti on mulle ihan sopiva... Niin, mitä sitten, jos ei opettaja? Museorotta, arkistohiiri, toimittajahamsteri... Vaihtoehtoja on, ja olen päättänyt, että jahka tämä ensimmäinen vuosi saadaan päätökseen, alan todella tehdä valintoja. (Tätä päätöstä ei lasketa siihen kahden päätöksen kiintiöön.)

--

Olen kuunnellut aika paljon 1N-nimistä pändiä, kuunnelkaa tekin: http://www.1nmusic.com. Tosi symppistä.

--

Enää päivää päälle viikko, ja vapaudun partion kahleista! Odotan sitä ihan oikeasti todella paljon, mikä ei sinänsä ole yllättävää, mutta onpa sitten kuitenkin. Joskus se oli niin mukavaa ja antoisaa. Eipä ole enää. Kaikki meni aika rumaksi, kun alkoi saada niskaansa niitä kummallisia valituksia ja ohareita. Huoh. Joo, tiedän, ettei elämä ole reilua jne., mutta pistää silti vihaksi. Minä kun en yleensä tahdo kellekään mitään pahaa! Joopa.

Vietän yksinäistä lauantai-iltaa kotona. Pari kirjaa on kesken, koskematon sudoku-lehti on yöpöydällä ja muistitikulla polttelee keskeneräinen luentopäiväkirja, joka olisi pitänyt palauttaa kaksi viikkoa sitten, mutta jolle kävin inisemässä lisäaikaa, jota myönnettiin. Harmi vain, että kun deadline lakkaa piinaamasta, työmotivaationi laskee jyrkästi. Pitää kohta kaataa lasillinen viiniä ja alkaa hommiin, ehkä sen voimalla almoravidit ja tuaregit alkavat taas kiinnostaa. (hah)


-- tänään kaikki muuttuu
toivon, parempaan --

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!