Piia Leino: Taivas

Tee maan päälle kaikkien taivas...

Tulevaisuuden Helsinki muutamien vuosikymmenten päässä. Sisällissota on repinyt kansaa pahasti jakolinjoihin, monet muistavat edelleen teloitettujen rivit toreilla. Kaupungista ei poistu kukaan, eikä sinne tule kukaan mistään ulkopuolelta, muuri ja piikkilanka estävät sen. Valta on harvoilla, äärinationalismin ja -oikeiston nousun valtaan nostamilla, vaikkei kukaan lopulta tunnu tietävän, kuka tai mikä on salaperäinen Valo, joka on antanut ihmisille Taivaan: virtuaalitodellisuuden, jossa kansalainen voi hänelle annettujen resurssien mukaisesti viettää aikaansa haluamallaan tavalla.

Todellisuus on liian raskas jaksaa, se on lamaannuttava. Ruoka on vähissä, ihmiset syövät sirkoista tehtyjä ruokia, lokinlihaa, yksinkertaisia vihanneksia. Kerjäläisten joukot täyttävät Hakaniementorin. Seksi ei kiinnosta, lapsia ei synny enää. Ihmiset eivät ylipäänsä ole kiinnostuneita toisistaan tai edes itsestään, vain Taivas merkitsee jotain.

Yliopistolla tutkijana oleva Akseli saa työtehtävän, joka vie hänet matkalle menneiden sukupolvien nautintojen lähteille. Yhdellä Taivas-matkoistaan hän kohtaa kiinnostavan naisen, Iinan – siis todella piilossa olleen kiinnostuksen herättävän ihmisen – johon hän haluaa tutustua myös todellisessa maailmassa. Iina puolestaan elää elättäjänsä Jalon varoin, tekee sen minkä osaa ja mitä vaaditaan, mutta kaipaa jossain syvällä jotain menettämäänsä: perhettään, vapauttaan, elämäänsä.

Piia Leinon Taivas on dystopia, jonka tapahtumiseen on valitettavan helppoa uskoa. Hyytävän hieno maailma kiemurtelee kylmänä hikenä paidan alle, ihmisten apatia ja alistuminen on uskottavaa ja ymmärrettävää. Taivasta lukiessa haluaa pitää yhä lujempaa kiinni nautintoa tuovista asioista ja nautinnosta itsestään: kuinka hyvältä tuntuu kaivata ja haluta, saada nautintoa ja ylipäänsä tuntea jotain todellista.


– Onko yliopistolla karttoja?
– Mitä?
– Haluaisin nähdä, minkä muotoinen Vapaa Suomi on.
– Mikä saa sinut kuvittelemaan, että Suomen muoto olisi jotenkin muuttunut?

Akseli häkeltyy. Hänen tietonsa perustuvat huhuihin, omiin ja Iinan kuulemiin. Vaikka samaa tarinaa kuulisi monesta lähteestä, ei se tietenkään tee sitä todeksi. Aho seuraa hänen reaktiotaan.

– Tiedätkö Akseli, menestyminen on aina ollut sopeutumista. Evoluution historia on täynnä upeita eläimiä, jotka eivät vain sopeutuneet. Ennen ajateltiin, että kansalaisten sivistys olisi avain kaikkeen, mutta eivät ihmiset halua sivistyä, he haluavat viihtyä.
– Minä olen kuitenkin väitellyt tohtoriksi.
– Teitkö sen tiedonjanosta vai saadaksesi ammatin ja Taivaspaikan?

Akseli vaikenee. Aho on oikeassa. Akseli tuli pitkään aivan hyvin toimeen niillä tiedoilla, mitä hänen oli tarpeen tietää. (s. 179–180) 


Niin ikään Taivas saa tuijottamaan älypuhelinta karsaasti, keskeyttämään liikkeen, jolla on ottamaisillaan sitä jälleen kerran käteensä räplättäväksi. Todellisuuden olemusta voi pohtia paljon: onko se nimenomaan sama kuin reaalimaailma, ja mikä toisaalta tekee virtuaalitodellisuudesta muka vähemmän todellista? Yhtä kaikki romaanin ihmiset ovat virtuaalitodellisuuden huumaamia tai turruttamia, sillä Taivas on ainoa, mikä saa ihmisen tuntemaan ja haluamaan jotakin. Eihän reaalimaailman puolella edes ole mitään, mitä haluta.

Romaanina Taivas on vahva, jännitteinen ja huolellinen. Siinä ei ole mitään ylimääräistä tai löysää, vaan juoni etenee jäntevästi, miljöö kuvataan pienin, hallituin elein ja henkilöt ovat ristiriitoineen kiinnostavia ja arvoituksellisia. Tarinan menneisyys pysyy osin piilossa, lukija saa tehdä omat johtopäätöksensä ja arvailunsa – aukkoisuus vain vahvistaa Taivaan tyylikästä kokonaisuutta.


Piia Leino: Taivas
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
S & S 2018
250 s.

Arvostelukappale.

________

Toisaalla muun muassa: Kujerruksia, Kirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa, Kosminen K, Reader, why did I marry him?


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan (tulevaisuuden lohduttomaan Helsinkiin, jonka ei tarvitse koskaan tulla todeksi, jos päätämme niin).