Anni Kytömäki: Kivitasku

Säästelin Anni Kytömäen toisen romaanin Kivitaskun lukemista pitkään, sillä rakastin hänen esikoistaan Kultarintaa aivan estoitta. En juurikaan ole lukenut Kivitaskusta kirjoitettuja arvioita, sillä olen halunnut päästä kohtaamaan kirjan aivan puhtaalta pöydältä, vaikka eihän sellainen koskaan ole ihan mahdollista.

Kivitasku kertoo kolme tarinaa, joista muodostuu eheä, vahva kokonaisuus ja sukusaaga. Kesällä 1959 Helena on teinityttö, joka kaipaa seikkailuun. Hän haluaa tutkimusmatkailijaksi maailman merille, niin kauas kuin maailman äärtä riittää. Hän muuttaa koko kesäksi Mustasaareen pärjäämään omillaan, eikä äitikään vastusta. Kesän jälkeen alkaa kuitenkin ihan toisenlainen elämä, jota Helena ei itse valinnut.

Vuonna 1849 Sergei on ollut mukana suunnittelemassa utopistista vallankumousta, nykyisen Venäjän mullistusta. Pahaksi onneksi älykköjoukko on jäänyt kiinni, ja Sergei löytää itsensä teloituslavalta. Viime hetkellä tulee ilmoitus keisarin armahduksesta. Teloituksen sijaan Sergei lähetetään pakkotyöhön Suomeen, jossa tarvitaan työvoimaa kivilouhokseen. Suomessa Sergei kohtaa parantaja Maarian, joka hallitsee niin verenseisautuksen kuin tuhansia kansanrunoja. Maarian nuori tytär Katinka hoitaa Sergein kuntoon.

2010-luvulla Veka on heikossa kunnossa ja lääkäri suosittelee osastohoitoa. Bussissa Veka kuitenkin päättää matkata sairaalan sijaan suvun mökille Louhurantaan, Etelä-Savoon. Mökillä voi keskittyä olennaisempiin asioihin, rauhoittua ja olla yksin. Kansatieteilijänä Veka on toivonut jo pitkään voivansa kokeilla elämää ilman nykyaikaisia mukavuuksia. Hän on suunnitellut sitä yhdessä Sonjan kanssa, mutta nyt tuntuu, ettei mistään tule oikein mitään. Mökillä olo kuitenkin tasaantuu ja Veka tutustuu naapureihinkin.

Kivitasku on muhkea romaani suomalaisesta kansanperinteestä, luonnon voimasta, ihmisen mielestä, sukujen painolasteista ja sattumastakin. Kytömäen huumaava kieli ja tarinankerronnan taito vievät mukanaan, upottavat maailmaan, jonka tietää olevan kuvitelmaa, mutta joka tuntuu silti todelta. Paljon ammennetaan todellisuudesta, oikeista paikoista ja ajankohdista, mutta kaiken elämänsä ja värinsä Kivitasku saa Kytömäen kynästä.

Ihastelen vahvaa tarinansäikeiden punoutumista toisiinsa. Historia, mennyt, nykyhetki ja tuleva – kaikki on kiinni toisissaan ketjuilla, jotka ohenevat ajoittain lähes hiuksenhienoiksi, mutteivät kuitenkaan koskaan katkea. Ihmisissä, suvun silmukoissa virtaa veri ja elämä.

Kivitaskun tarinassa kansanusko ja -perinne saavat vahvan sijan. Niitä eletään mutta yhtä lailla ne haipuvat menneisyyden varjoihin, kun yhteys ei pysy vahvana. Parantaja Maarian loitsu elää sukupolvelta toiselle, mutta merkitykseltään muuttuen.


Pitkän pimeän takaa
mustan mudan alta
sinua kotiin kutsun
kuule kun tuuleen huudan.

Jos et tietä löydä
kolmanteen kuiluun kulje
kolmas kivi kierrä
kolmatta kuuta odota.

Jos et löydä vieläkään
seitsemän syltä sukella
seitsemän saarta samoa
seitsemän auringon alla.


Anni Kytömäen romaaneissa on taikaa. Ne ovat vahvoja, suuria kokonaisuuksia, joihin malttamattoman lukijan ei kannata lähteä. Ne vaativat aikaa, paneutumista, antautumista. Mutta paljon niiltä saa, kun antautuu tarinan, luonnon, elämän vietäväksi.


Anni Kytömäki: Kivitasku
Ulkoasu: Jenni Noponen
Gummerus 2017
645 s.

Omasta hyllystä.

_________

Toisaalla muun muassa: Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Amman lukuhetki, Tekstiluola, Kirjan pauloissa 

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa.