19. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessut 2015 – Messumenoja torstaille ja perjantaille



Jihuu, enää kolme yötä Helsingin Kirjamessuihin! Ilolla pääsen tänäkin vuonna osallistumaan messuille bloggaajapassilla, joten mitä luultavimmin – jos vain kisakunto kestää – aion pyöriä Messukeskuksessa jokaisena messupäivänä. Aamusta iltaan en varmastikaan jaksa (enkä arkena edes virka-aikaisen palkkatyöni vuoksi voi), mutta tähän alle listaan omia tärppejäni tästä lukutoukan vuoden kohokohdasta. Kuvaukset ovat Kirjamessujen tapahtumasivuilta.

Aloitan torstain ja perjantain ohjelmasta, huomenna palaan viikonlopun tarjoomuksiin.

Torstai 22.10.

Kohti sosialismia! (Mika Waltari klo 10.30)

Pirkkalan peruskoulussa tehtiin uskomaton opetuskokeilu lukuvuosina 1973–75. Sen tarkoituksena oli siirtää Suomi sosialistiseen järjestelmään koulutuspolitiikan avulla. Opetusmateriaaleissa, niin kutsutuissa Pirkkalan monisteissa, korostettiin marxilais-leninististä maailmankatsomusta. Jari Leskisen haastattelijana Aleksi Siltala.

Kaikki rakkaudesta (Aino klo 11.00)

Miten saada väljähtänyt suhde säkenöimään? Mitä aivoissa tapahtuu, kun suutelemme? Miten rakkaus on muuttunut keskiajalta nykypäivään? Emilia Vuorisalmi, Anu Lahtinen ja Osmo Kontula keskustelevat Maaret Kallion johdolla aiheista, joita kaikki pohtivat.

Varjoja menneisyydessä – historiallinen kauhu (Mika Waltari klo 11.30)

Menneisyyteen sijoittuvat kauhutarinat sekä menneisyydestä nykyaikaan palaava pahuus ovat suosittuja aiheita kauhutarinoissa. Miksi kauhu ja historia liittyvät niin usein toisiinsa? Kavensiko keinovalo hirviövalikoimaa? Keskustelemassa Marko Hautala, Jussi Katajala, Tiina Raevaara, Samuli Antila ja Anne Leinonen.

Nuori mieli hajalla: mitä nuorille kuuluu nyt? (Louhi klo 12.00)

Nuorten mielenterveys on tapetilla niin kirjallisuudessa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin. Voivatko suomalaiset nuoret huonommin kuin ennen, vai uskalletaanko ongelmista puhua vasta nyt? Keskustelemassa kirjailijat Tuomas Kyrö, Kirsti Kuronen, Niina Junttila ja Fanni-Laura Patanen sekä psykologi Vesa Nevalainen. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Kansankodin pimeämpi puoli (Eino Leino klo 12.30)

Miksi uusnatsismi ja muukalaisvihamieliset puolueet lisäävät Ruotsissa kannatustaan? 1900-luvun alussa Ruotsin rotuhygienialiike oli yksi Euroopan vahvimmista. Tapio Tamminen valaisee naapurimaamme rotuoppien ja kansalliskiihkoilun historiaa. Haastattelijana Philip Teir.

Tutkijat ilman rajoja – suomalais-venäläistä tiedeyhteistyötä (Aino klo 13.00)

Kansalliskirjasto järjestää paneelikeskustelun ylirajaisesta tiedeyhteistyöstä. Mukana suomalaisia ja venäläisiä tieteenharjoittajia kielitieteen ja -teknologian, historiantutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen aloilta: Jussi-Pekka Hakkarainen, Kirsti Ekonen, Jevgeni Petrov, Jack Rueter, Vladimir Feštšenko, Tomi Huttunen ja Marina Fedina.

Tiedetorilla: Uskonnon varjot. Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä (Takauma klo 13.00)

Hengellinen väkivalta on merkittävä ongelma Suomessa. Aini Linjakummun kirja auttaa lukijaa tunnistamaan väkivallan eri muodot ja ne yhteisöjen piirteet, jotka altistavat hengellisen väkivallan synnylle. Siten teos antaa eväitä sen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Haastattelijana Joni Valkila.

Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? (Wine Corner klo 13.30)

David Foster Wallacea – yhtä aikamme merkittävimmistä amerikkalaiskirjailijoista – pidetään samaan aikaan herkkänä, voimakkaana ja räiskyvänä kirjailijana. Ville-Juhani Sutisen toimittamassa kirjassa perehdytään Wallaceen tarkemmin. Mukana keskustelemassa prosaisti Tommi Melender.

Väkivaltakulttuurin perintö – Väkivallan kunnia ja häpeä (Eino Leino klo 14.00)

Miten varhaismodernissa Euroopassa oikeutettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vaikuttavatko näiden asenteiden jäänteet edelleen? Auttaako sukupuolen ja vallan historia ymmärtämään ajankohtaisia ihmisoikeusongelmia? Satu Lidmanin haastattelijana Anna-Liisa Haavikko.

Kavereita nolla (Louhi klo 14.00)

Kasvatuspsykologian dosentin ajankohtainen teos lasten ja nuorten yksinäisyydestä, ongelmasta, joka koskettaa liian monia. Yksinäisiä on erityisen paljon lasten ja nuorten joukossa. Kyseessä on Niina Junttilan ensimmäinen suuren yleisön tietokirja. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot (Wine Corner klo 14.00)

Mitkä tyttökirjaklassikot ovat lukijoiden mielikirjoja? Louisa Alcottin Pikku naisia, L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttökirjat, Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarja, Merri Vikin Lotta-kirjat sekä monet muut. Sara Kokkosen haastattelijana Katja Jalkanen.

Surunhauras, lasinterävä (Louhi klo 15.00)

Siiri Enorannan romaani on kertojaäänien kudelma, jossa kaikki haluavat jotakin ja rakastavat jotakuta. Se on kuin prisma, jossa unelmat, valtasuhteet ja riippuvuudet taittuvat ja hajoavat. Kirjasta keskustelemassa myös teoksen lukupiirissä lukeneet yläkoululaiset. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Tiedetorilla: Kanava-palkinto (Takauma klo 15.00)

Raadin jäsenet VTT Markku Jokisipilä ja toimittaja Elina Lappalainen esittelevät ehdokkaat vuoden parhaaksi tietokirjaksi. Juontajana palkintoraadin puheenjohtaja, Kanavan vastaava tuottaja Tuomo Lappalainen.

Roberto Bolaño: 2666 (Wine Corner klo 16.30)

Roberto Bolañion massiivinen romaani on 2000-luvun ensimmäisiä maailmankirjallisuuden klassikkoja. Kääntäjä Einari Aaltosta haastattelee Seppo Lahtinen.

Tiedetorilla: vapaus uskoa - vastuu kohdata: Uskonnollinen monimuotoisuus eilen ja tänään (Takauma klo 17.00)

Miten suhtautua uskontoihin monikulttuurisessa maailmassa? Miten ymmärtää uskonnon sisäistä moniäänisyyttä? Kuinka pitkälle vapaus uskoa ulottuu? Missä on vastuumme rajat? Keskustelemassa akatemiatutkija, dosentti Hanne von Weissenberg, uskonnonfilosofian professori (ma) Virpi Mäkinen ja Suomen Islamilaisen Neuvoston hallituksen varapuheenjohtaja Pia Jardi.

Infosota (Mika Waltari klo 17.30)

Sota, jonka kohteena ovat arkeaan elävät kansalaiset. Sota, jossa sananvapaudesta tehdään ulkopolitiikkaa. Mistä informaatiosodassa on kyse ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla? Saara Jantusen haastattelijana Sofi Oksanen.


Perjantai 23.10.

Isostavihasta "isoon vihaan" (Kullervo klo 11.00)

Dosentti Teemu Keskisarja ja VTT Hanna Smith keskustelevat kirjailija Juhani Seppäsen johdolla Pohjan sodan (1700–1721) vaikutuksesta suomalaisten ja venäläisten keskinäisiin suhteisiin aina nykyhetkeen saakka.

Naisten aika - Unelma sivistyksestä (Eino Leino klo 11.30)

Suomessa kuohui 1800-luvun lopulla, ja naiset vaativat oikeutta opiskeluun, julkiseen toimintaan ja henkiseen työhön. Mutta keitä olivat nämä edelläkävijät, ensimmäiset oppineet naiset? Millaisia ratkaisuja he tekivät, ja mitä heistä tuli? Riitta Mäkisen ja Elise Garrizenin haastattelijana Anna Kortelainen.

Piikojen valtakunta – Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla (Eino Leino klo 12.00)

Historioitsija Tiina Miettinen murtaa juurtuneita käsityksiä 1600–1700-luvun perheestä, moraalikäsityksistä ja sosiaalisista suhteista ja avaa kuvan itsenäisen, omasta kohtalosta päättävän naisen elämään Suomessa. Keskustelemassa Mirkka Lappalainen.

Tiedetorilla: länsimaisen ihmisen tie kauppatavarasta yksilöksi (Takauma klo 12.30)

Orjakauppa kukoisti varhaiskeskiajalla. Kun kuninkaanvalta syrjäytti klaanit kirkon myötävaikutuksella, orjabyrokratiat murtuivat, naisesta tuli itsenäinen ja Suomikin kasvoi epämääräisestä rajamaasta länsimaiseksi oikeusyhteiskunnaksi. Jukka Korpelan haastattelijana Kalle Haatanen.

Villi Suomen historia - Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin (Kirjakahvila klo 13.30)

Inkeri Koskisen kirja esittelee Suomea, suomen kieltä ja maamme esihistoriaa koskevaa näennäistieteellistä teoretisointia ja kysyy samalla, mikä erottaa nämä hurjat tarinat tieteellisestä tutkimuksesta. Haastattelijana Tuomas Muraja.

Nälästä nautintoihin - Ruoan tarina (Kirjakahvila klo 14.00)

Ruoka on viime vuosina noussut vapaa-aikamme keskipisteeksi. Kirja näyttää, kuinka tuhansia vuosia vanhat tavat ja tapahtumat ovat edelleen läsnä lautasellamme. Se, mitä ja miten syömme, kertoo meille paitsi itsestämme myös ajasta, jossa elämme. Jaakko Hämeen-Anttila ja Venla Rossi.

HS puheenaihe: sananvapauden panttivangit (Aleksis Kivi klo 14.30)

Paneelikeskustelu ilmaisun- ja sananvapaudesta muuttuvassa ja nopeasti polarioituvassa maailmassa. Keskustelijoina eturivin suomalaisia poliitikkoja, kulttuurivaikuttajia ja HS:n johtoa. Tekikö Charlie Hebdon terrori-isku taiteilijoista sananvapauden panttivankeja? Haastattelijana Jukka Petäjä.

Tiedetorilla: mitä sellaista meidän tulisi tietää venäjästä, mistä ei puhuta? (Takauma klo 15.00)

Vaikka Venäjä on suomalaisessa julkisessa keskustelussa jatkuvasti esillä, on silti paljon asioita, joista Suomessa ei tiedetä tai ei puhuta. Mitä meidän olisi hyvä vielä tietää? Tätä pohtivat professorit Markku Kivinen, Markku Kangaspuro ja Arto Mustajoki. Haastattelijana tiedottaja Leena Vähäkylä.

Sananvapaus, propaganda, trollit ja hybridisodankäynti. Tarvitsemmeko uuden oppiaineen, propagandan tunnistaminen (Aleksis Kivi klo 16.00)

Keskustelemassa kirjailija Sofi Oksanen, HS-ulkomaantoimittaja Jussi Niemeläinen ja sotatieteiden tohtori Saara Jantunen. Puheenjohtajana tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.

Huono-osaiset - elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla (Louhi klo 16.30)

Kuinka huono-osaisimmat selviytyvät Suomessa, maailman parhaassa maassa? Millaiset ovat suomalaisen yhteiskunnan pohjalle johtavat polut? Kuinka laaja ongelma on? Mikä on nykyisen sosiaalipolitiikan rooli huono-osaisuuden kasvussa? Juho Saaren haastattelijana Heikki Hiilamo.

Tiedetorilla: digitaaliset ihmistieteet ja tutkimuksen avoimuus (Takauma klo 16.30)

Puhetta digitaalisuudesta on käyty myös humanistien piirissä pitkään. Mutta mitä ovat digitaaliset ihmistieteet? Avoimen tieteen periaatteita alleviivataan ahkerasti, mutta miten tiedettä syntyy: top-down vai bottom-up? Keskustelemassa professori Mikko Tolonen, tutkijatohtori Leo Lahti ja tutkijatohtori Eetu Mäkelä.

Kirves – Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus (Eino Leino klo 17.00)

Kiitetty historioitsija Teemu Keskisarja vaihtaa nyt aiheensa kansakunnan kohtaloista rikollisten piruparkojen ihmiskohtaloihin. Trillerimäisen kirjan päähenkilönä on maalari Toivo Harald Koljonen, jota aikalaiset tituleerasivat "joukkomurhatyöntekijäksi". Haastattelijana piispa Tapio Luoma.

Kudottujen kujien kaupunki (Katri Vala klo 18.00)

Esikoisellaan Teemestarin kirja maailmanmaineeseen ponnahtaneen Emmi Itärannan toinen romaani sijoittuu tulvien piinaamalle saarelle. Sen mestarillisesti kudottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka, kaunis kieli näyttävät maailman, joka on meillekin totta. Haastattelijana Marko Gustafsson.

Tiedetorilla: tiedepressiklubi (Takauma klo 19.00)

Tiedepressiklubilla ruoditaan Kaarina Hazardin johdolla tiedelehtien antia. Lavalla Pirkko Nuolijärvi, Johanna Vuorelma, Marjaana Jauhola ja Kari Kuoppala. Luvassa on vähintäänkin kipinöivää keskustelua.


Nappaako? Minua ainakin!

20 kommenttia:

  1. Kyllähän näistä nappaisi jokainen poimintasi! Näistä keskusteluista syntyisi jo melkoinen yleiskuva Suomen yhteiskunnallisesta tilasta. Melkoiset koulutuspäivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän monipuolinen ohjelma tarjolla. Ehkä teemamaa on vaikuttanut siihen, että muussakin ohjelmistossa on kantaaottavuutta?

      Poista
  2. Kirjoitin omaan vinkkilistaani vain kolme tapahtumaa/päivä, eikä torstaille ja perjantaille osunut yhtään samaa kuin sinulla. Kuvastaakohan tuo laajaa messuohjlemaa vai meidän kiinnostuksemme eroja?

    VastaaPoista
  3. Huh, läkähdyn jo katsellessani tuota listaa. Messuilla todellakin riittää tarjontaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, selailin eilen messujen sivuja ja silmissä alkoi vilistä, kun katsoi koko ohjelmistoa. Sanovat, että ohjelmanumeroja on yli 800!

      Poista
  4. Joo, tarjonta messuilla on hurjan laaja: tein ohjelman itselleni kaksi kertaa ja huomasin että niistä tuli aika erilaisia jo itsenikin kesken - kun on niin paljon valinnanvaraa! Mahtavaa - nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valinnanvaraa on ihan huimasti ja hyvä niin – jokaiselle jotakin ja vähän ylikin. Messuilla nähdään!

      Poista
  5. Aika erilaisia listoja ovat bloggarit kasanneet. Osallistun vain torstaiseen messupäivään. Meillä on kaksi samaa listalla: Kansankodin pimeämpi puoli ja David Foster Wallace. Sinultahan sen Wallacen taisin bongatakin ja olen edelleen kiitollinen tuttavuudesta! Ja muutaman muunkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä tosiaan näyttää. Kullakin on omat kiinnostuksenkohteensa. Ovatkohan minun jopa hieman epäkirjalliset... Tiede ja yhteiskunta puhuttelevat tällä hetkellä enemmän. Ehkä tavataan torstaina, minäkin aion tulla iltapäivästä paikalle!

      Poista
  6. Yritä nyt vähän jättää aikaa hengailuunkin :)

    Yhden saman noston olimme tehneet ja onhan noissa muutama sellainen jota myös harkitsen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ei hätää. En minä noista puoleenkaan ehdi. ;) Nähdään!

      Poista
  7. Oi, olisi kyllä ihanaa käydä kuuntelemassa entisaikojen naisista ja heidän itsenäistymisestään, sekä tyttökirjailijoista. En vain tänä vuonna pääse messuille :( Mutta hauskoja messuja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Pearl Clover! Ehkäpä ensi vuonna sitten taas? :)

      Poista
  8. Voi että, onpa siellä kaikkea ihanaa ja kiinnostavaa! Minä en ole edes kuin vilkaissut ohjelmaa kun ehdin olla messuilla vain pikaisesti. Toivottavasti blogeista saa kuitenkin lukea tilaisuuksien parhaat palat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, ihan liikaa! Eiköhän kaikenmoisia väliaika- ja loppuraportteja tupsahtele ilmoille.

      Poista
  9. Huh huh, Suketus! Hengästyin! ;-D Hienoja suunnitelmia. Itärannan uusin kiinnostaa minuakin, vielä en ole sitä ehtinyt lukea. Aion tosin ottaa sen matkalukemiseksi. :-)

    Toivottavasti törmäillään perjantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tämä melkein urheilusuorituksesta menee. ;)

      Yritetäänpä tavata perjantaina!

      Poista
  10. Voi miten mielenkiintoisia keskusteluja! Mä en ole juuri uskaltanut selailla päiväohjelmaa, kun siellä on kuitenkin kaikkea kutkuttavaa. Noista listaamistasi erityisesti Surunhauras, lasinterävä (+ nuoret lukupiiriläiset) ois tosi ihana, mut siihen en pääse. Onneksi sentään Itärantaa ehdin kuuntelemaan ja toki moneen muuhun! Inspiroivia messuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin alkoi ärsyttää, koska en tosiaan ehdi messuille torstaina ja perjantaina koko ajaksi, ja moni juttu menee päällekäin ja muutenkin kiinnostavaa on tarjolla ihan liikaa.

      Kiitos ja sitä samaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!