Mitä kuuluu?

Tajusin kauhukseni, etten ole viikkokausiin kirjoittanut mitään muuta kuin kirjajuttuja. Olenkohan ehtinyt oikein ajatellakaan mitään erityistä? Päivät kuluvat nopeasti, kuten ajankuvaan kuuluu, ja uni jää jatkuvasti liian vähiin. Arki, sitähän se.

Ensimmäinen jakso tältä lukuvuodelta alkaa olla vähitellen paketissa. Ensi viikolla vedän vielä viimeiset seiskaluokkien opotunnit ja sitten onkin syysloman aika. Pidän jonkinlaisena voittona sitä, että ensimmäinen "Nää opotunnit on kyllä turhaa paskaa" -kommentti tuli vasta noin viidennen viikon paikkeilla. Loman jälkeen alkavatkin sitten ysiluokkalaisten tunnit, ja kohti yhteishakuahan tässä mennään niin että hiki roiskuu.

Töissä on ollut mukavaa, joskin paikoin myös raskasta. Jotkin asiat tuntuvat jatkuvasti valuvan käsieni ulottumattomiin, ja joistakin toisista on vaikeaa saada minkäänlaista otetta edes hetkeksi. Samalla on kuitenkin paljon intoa ja onnistumisiakin. Jokunen viime kevään ysi on pyörähtänyt koululla tai sattunut muuten vaan samaan paikkaan samaan aikaan, ja iloisia ja onnellisia toisen asteen opiskelijoita olen heissä havainnut. (Olen myös kuullut joistakuista varsin ikäviä huhuja, eivätkä ne valitettavasti yllätä ollenkaan.)

Kulunut syksy on ollut osaltaan myös hyvin absurdi. Välillä en ole ymmärtänyt laisinkaan, missä maassa ja todellisuudessa oikein elän. Kaikenlaiset kaapuleikit, vihapuheet ja ärinät ovat surettaneet ja mietityttäneet. Miksi olemme tällaisessa tilanteessa? Miksi emme opi historiasta yhtään mitään? Tällaista aikaa en olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut näkeväni. Mutta olenkin idealisti. (Ja ilmeisesti jotain "toista ääripäätä", koska kannatan tasavertaisia ihmisoikeuksia. WTF?)

Julistin jossain vaiheessa potevani mielipideväsymystä, mutta se karisi harteilta jo. Banderollia en vielä ole pystyttämässä, mutta olen päättänyt, etten tuhlaa ainoatakaan hetkeä rasistisen ölinän kuunteluun. Onneksi olen toistaiseksi säästynyt sen kuulemiselta (siis lähietäisyydeltä), joskin veikkaan, etten enää pitkään.

On elämässä onneksi ilojakin, suuria. Ystävät ovat kovasti sikiämään päin, ja vauvoja tulee lähikuukausina putkahtelemaan maailmaan ennätysmäärä. Vastikäänhän uutisoitiin, että Suomessa syntyvyys on lähes romahduspisteessä, mutta oman empiirisen elämänpiirini osalta on oltava kyllä aivan eri mieltä: tällaista tilannetta ei ole vielä koskaan näissä porukoissa nähty. Veikkaan kyllä, että kolmekymppisyys on huomattavasti olennaisempi vaikutin kuin taantuma tai mikään muukaan. Ihanaahan se on, että läheiset ihmiset saavat kaipaamaansa onnea elämäänsä. Sille ei ole hintaa.

Huomaan ajatusten poukkoilevan. On pitkästä aikaa ollut lauantai, jolloin olen voinut hyvillä mielin huoahtaa ja todeta, ettei mitään suunniteltuja menoja tai tuloja ole kalenterissa. On ollut aikaa käydä juoksulenkillä, kaupassa, siivota (ugh) ja mikä tärkeintä: lukea. Lukuvauhtini on hieman hidastunut, mutta pyrkimyksenä on toki päästä nauttimaan sivujen kääntelystä aina kun mahdollista. Olen ollut syksyn kuluessa poukkoileva lukija, ja keskittyminen lukemiseen on välillä vaikeaa, mutta onneksi tiedän, että tilanne kyllä rauhoittuu taas jossain vaiheessa.

Tänä viikonloppuna kirjamessuja vietetään Turussa, ja kolmen viikon päästä on vuorossa yksi syksyn hauskimmista viikonlopuista, kun Helsingin Kirjamessut kokoontuvat Messukeskukseen. Osallistun tapahtumaan Messukeskuksen auliisti tarjoamalla bloggaripassilla, ja kunhan pääsemme lähemmäksi h-hetkeä, listaan omia täkyjäni tänne blogiin.

Sitä odotellessa jatkan sekalaista lueskeluani, otan hieman punaviiniä ja nautin juuri alkaneen lokakuun tarjoamasta syksyn kauniista valosta.