Kirjamessukuhinoita

Helsingin Kirjamessut tältä vuodelta taitavat olla omalta osaltani niin sanotusti valmista kauraa. Olin messuilla muutaman tunnin torstaina töiden jälkeen, perjantaina puolestapäivästä alkaen ja tänään lauantaina aamuyhdeksästä puoli kuuteen. Eiköhän tämä riitä, vaikka huomenna onkin vielä paljon kiinnostavaa ohjelmaa tarjolla. Messuille osallistuin siis Bloggaripassilla, mistä kiitos järjestävälle taholle.

Torstaina keskityin tekemään alustavaa tutkimustyötä antikkapuolella. Pitkän työpäivän päälle olo ei ole kovin vastaanottavainen, ja siksikin torstai on hyvä kirjamessupäivä väljyytensä vuoksi. Antikvaariset kirjamessut kiehtovat minua vuosi vuodelta enemmän, ja löysinkin nopeasti etsimäni kokoelmastani puuttuvan Irvingin oman hyllyn täydennykseksi. En varmastikaan ole kovin sofistikoitunut antikkapuolen kiertäjä, sillä makuni on aivan tavanomainen, mutta yhtä kaikki on nautinnollista antaa silmien vilistää pitkin kirjanselkämysrivejä omien mieltymystensä perässä.

Yhden haastattelun ehdin käydä kuuntelemassa. Tutkija Saara Jantusen tuore Infosota-kirja on hurjan mielenkiintoisen kuuloinen. Siitä ja muutenkin väärästä tiedosta Jantusen kanssa keskusteli Sofi Oksanen. Tilaisuus oli todella suosittu, ja koska se oli päivän viimeisessä aikaikkunassa, loppuosaa häiritsivät huomattavasti toistuvat kolmekieliset kuulutukset messujen sulkeutumisesta.

Perjantain messupäiväni alkoi puolilta päivin. Päädyin heti ensimmäiseksi kuuntelemaan Laura Lindstedtiä, jota haastatteli aina yhtä hurmaava Marko Gustafsson. Lindstedt kertoi uudesta romaanistaan Oneiron, joka on herättänyt uteliaisuuteni jo aiemmin, mutta viimeistään tämä esiintyminen herätti pakonomaisen tarpeen lukea kirja mahdollisimman pian. Kirja kuuluukin messuhankintoihini ja olen sen lukemisen jo aloittanut. Lindstedt myös luki pätkän kirjastaan haastattelun aikana. Ääneen lukemista on ihanaa kuunnella.

Kirjakahvilassa sujahti muutama hetki iltapäivästä erinomaisesti skumpan ja kiinnostavien haastattelujen myötävaikutuksella. Ensin kuuntelimme ystäväni kanssa historiantutkija Inkeri Koskisen ja toimittaja Tuomas Murajan keskustelun Koskisen uudesta kirjasta Villi Suomen historia. Kirja alkoi (tietenkin!) kiinnostaa, ja keskustelu oli muutenkin erinomainen sivuten tieteen ja näennäistieteen kahnauksia, faktoja ja valheita sekä kansallisromanttista tarvetta rakentaa kansan historiallista suurkertomusta. Koskinen huomautti, että näennäistieteen ja tieteen erottaa moni seikka, mutta yksi olennaisimmista on se, että näennäistieteestä puuttuu (paikoittaisesta mielikuvituksellisuudestaan huolimatta) luovuus: se kun ei koskaan korjaa itseään, toisin kuin oikea tiede, jolle se on elinehto.

Saimme joukkoomme lisävahvistusta ja jäimme Kirjakahvilaan vielä toisenkin keskustelun ajaksi, jossa professori Jaakko Hämeen-Anttila ja toimittaja Venla Rossi kertoivat uudesta kirjastaan Nälästä nautintoihin ja sen teemasta, ruokakulttuurin historiasta ja muutoksesta. Lyhyessä ajassa opin muun muassa sen, että ulkona syöminen ja katukeittiöt ovat "ikiaikaisia", vaikka varsinainen fine dining onkin vasta Ranskan vallankumouksen jälkeinen tuote.

Perjantain kohokohta oli sananvapautta ja propagandaa käsittelevä keskustelu, johon osallistuivat Sofi Oksanen, toimittaja Jussi Niemeläinen ja tutkija Saara Jantunen. Puhetta johti tutkija Charly Salonius-Pasternak. Oksanen kaipaa peruskouluun tieteellisen työn ja diskurssianalyysin perusteita, Niemeläinen toivoo yhteiskunnasta sellaista, ettei propagandaan uskottaisi ja Jantunen kyseenalaistaa luutuneet käsityksemme esimerkiksi itsenäisyyden merkityksestä. Sananvapaus ja ennakkosensuurin puute takaa sen, että propagandallakin on oikeus tulla esiin, jos joku sitä haluaa tuottaa. Tästä keskustelijat olivat yksimielisiä, vaikka kritisoivatkin propagandan ilmenemismuotoja ja voimakkuutta.

Suuryleisön keränneen keskustelun jälkeen puikkelehdin pienemmälle Takauma-lavalle, jossa puheenaiheena olivat digitaaliset ihmistieteet. Professori Mikko Tolosen johtama keskustelu oli lämminhenkinen ja hauska, vaikka hieman kritisoisin nuutuneita humanistiläppiä. Humanistikin kyllä osaa käyttää tietokonetta ja ymmärtää digitalisaation päälle, ei hätää!

Tästä teemasta olikin hyvä jatkaa kohti oluttuopposta ja päivällistä hyvässä seurassa.

Tämä aamu alkoi jo yhdeksältä kirjabloggareille järjestetyllä Messubrunssilla. Ella Kanninen haastatteli joukkoa esikoiskirjalijoita ja keskustelua herui esiin muutenkin varsin mukavasti. Yllättäen tekisi mieli lukea kaikki esiin nostetut kirjat, joista yksikään ei ollut vielä tähän mennessä päätynyt haaviini. Muutosta tilanteeseen on luvassa!

Paikan päälle saapui myös Katja Kettu, joka kertoi uudesta romaanistaan Yöperhonen. Se odottelee minua kirjastossa (satojen ihmisten varausjono on edennyt ihmeen sutjakkaasti), ja kunhan saan kirjan käsiini, uppoudun siihen hetimmiten – sen verran Kettu sai uteliaisuuttani heräämään kertomalla myös omaan sukuhistoriaansa liittyviä tiedonsiruja, joista on ammentanut tiettyjä teemoja romaaniinsa. Noin ammatillisesti en voinut olla tyrskimättä, kun Kettu kertoi lukioaikaisesta kohtaamisestaan ammatinvalintapsykologin kanssa. Kettu halusi jo nuorena kirjoittaa työkseen, johon ammatinvalintapsykologi loihe lausumaan, että sihteerin ura voisi mahdollistaa sen. Huokaus.

Tilaisuuden kruunasi Mihail Šiškin (kuvassa oikealla), jonka romaani Neidonhius on kuulemma vaikea, mutta sitä ei kai tarvitsekaan ymmärtää. Hän sanoi itsekin, ettei aina koe tarpeelliseksi ymmärtää taidetta, sillä hän haluaa nauttia. Šiškin puhui taiteen kuolemattomuudesta ja kauneudesta, ja vaikka hän vitsailikin, ettei ole ammattilaiskirjoittaja, koska "ei osaa keksiä mitään", minulle jäi kuva sanataiteeseen erittäin suurella intohimolla suhtautuvasta kirjailijasta.

Brunssin kirjamaailmasta hipsin poliittisempaan todellisuuteen. KirjaKallion isännöimällä Louhi-lavalla pidettiin paneeli Hyvää huomenta Suomi: Kuka täällä pärjää?. Keskustelemassa olivat Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, kansanedustajat Li Andersson (vas.) ja Wille Rydman (kok.), Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio ja kirjailija Katariina Romppainen. Paneeli oli erinomainen ja lähestulkoon omien kirjamessujeni huipennus. Eloisaa ja säpäkkää keskustelua, jonka vetovastuussa olleet nuoret Kallion lukion naiset (joiden nimet menivät ikäväkseni minulta ohi) suoriutuivat tehtävästään nähdäkseni huomattavasti paremmin kuin suuri osa poliitikkoja luotsaavista ammattitoimittajista tv-lähetyksissä.

Tein muistiinpanoja kynä sauhuten, mutta sittenkään ei tee mieli tiivistää niitä blogiin asti. Oikeastaan paneelista saisi kokonaan oman bloggauksensa. Aihepiiri koskettaa työn kautta minua kovasti: nuorten huono-osaisuus ja pahoin- & hyvinvointi ovat aiheita, joista en kyllästy keskustelemaan ja punnittua puhetta myös kuuntelemaan. Tärkeimmät tiivistykset voisivat olla Ohisalon kommentti siitä, että nuorilla on uskoa tulevaisuuteen jopa leipäjonossa ja Laition ajatus siitä, että mainittu tulevaisuudenusko syntyy ennen kaikkea siitä, että nuorella on elämässään joku, joka välittää, mitä tälle tapahtuu. Isoja asioita mietittäväksi.

Katja Kettu, toimittaja Ilkka Lehdonmäki ja Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho kävivät iltapäivällä keskustelua sodasta ja sotapuheesta. Keskustelu oli antoisa ja ajatuksia herättävä, ja jälleen Kettu sai ammatillisen minäni hymisemään, sillä hän kertoi, ettei ollut teininä saanut tehdä esitelmää naisista sodassa ja on nyt erittäin onnellinen siitä, ettei enää ole opettajainhuonetta, joka kieltäisi häntä puhumasta ja kirjoittamasta mitä haluaa. Kettu ja Lehdonmäki kaipasivat mediaan lisää puhetta rauhasta, turvallisuudesta, ratkaisuista ja ihmisoikeuksista pelottelun ja uhkakuvien sijaan. Ei huono toive, jos minulta kysytään.

Myöhemmän iltapäivän aikana ehdin vielä käydä kuuntelemassa Jari Järvelän ja Tuula-Liina Variksen keskustelua kirjailijan työstä, paneelikeskustelua e-kirjojen suosion kasvusta ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Kummelin miesten esiintymistä uunituoreen historiikkinsa tiimoilta. Olen Kummeli-likka henkeen ja vereen, ja tämä lyhyt mutta ytimekäs keskustelu oli juuri sopiva päätös kirjamessuhulinalle. Kuka tietää, ehkä Kummelilta nähdään seuraavaksi "värityskirja aikuiseen makuun"?

Kirjamessut olivat jälleen kerran ajan ja vaivan väärti. Tietenkään en nähnyt kuin murto-osan kiinnostavista ohjelmanumeroista ja tietenkin roudasin kotiin sellaisen kasan kirjoja, että niillä ruokkii kenen tahansa lukutoukan lukuhimoa viikkokausiksi eteenpäin. Tapasin uusia ja vanhoja tuttuja (moi vaan!), hengailin yksin ja hyvässä seurassa, nautin kirjamenoista kaikella ilolla ja innolla, jonka itsestäni löydän.

Tärkein asia, jonka Kirjamessuista vuosi toisensa jälkeen saan, on rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen. Kirjamessujen monipuolinen ja intohimoinen ohjelmisto, laaja tarjonta ja isot kävijämäärät saavat uskomaan siihen, että kirjallisuudella on todellakin oma, kiistämätön ja tutisematon paikkansa ja merkityksensä. Tilausta, tarvetta ja toiveita riittää.

Onneksi.