Olen tutustunut Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon kirjablogien ansiosta. Tokikaan hän ei ole ainoa kirjailija, jolle on käynyt näin, mutta yksi niistä, joka tulee yleensä ensimmäisten joukossa mieleen tästä "lajityypistä". Olen kirjoittanut blogiini Harjukaupungin salakäytävistä sekä uusimmasta romaanista Sielut kulkevat sateessa. Kumpaankaan en aivan ihastunut, mutta Jääskeläisessä on jotain kiehtovaa, sillä hänen tuotantonsa kiinnostaa minua kyllä.
Lumikko ja yhdeksän muuta on Jääskeläisen esikoisromaani. Se kertoo, no, kirjailijasta, tai itse asiassa kirjailijoista, kirjoittamisesta, kirjoista ja mielikuvituksen laukasta. Äidinkielen sijaisopettajana työskentelevä Ella Milana huomaa oppilaansa kirjallisuusesseessä kummallisia piirteitä. Ikään kuin oppilas olisi lukenun Rikoksen ja rangaistuksen, jonka juoni on jotenkin muuttunut.
Ella pääsee julkaisemansa novellin ansiosta osaksi kotikaupunkinsa Jäniksenselän ja ehkä koko maailman kuuluisimman suomalaisen kirjailijan Laura Lumikon kirjallista seuraa. Seuran yhdeksän muuta jäsentä ovat menestyneitä kirjailijoita. Seuran sääntöihin kuuluu Peli, johon voi tulla haastetuksi milloin vain ja jossa voi tapahtua mitä tahansa. Salaisuudet menneisyydestä alkavat paljastua Ellalle – ja muillekin.
Kirjan juonta on turha yrittää tiivistää, se on luettava ja koettava itse. Tarina on monisyinen, viihdyttävä ja jännittäväkin. Sen käänteitä on turha arvailla etukäteen, sillä kirjailija yllättää kyllä, vaikka kuinka yrittäisi olla skarppina.
Jääskeläisen erikoinen tyyli pääsee kirjassa oikeuksiinsa. Hän kirjoittaa toteavasti, kuvailevasti ja koukuttavasti, kaikkea yhtä aikaa. Tarina on jollain tapaa hyvin kirjallinen: lukija tiedostaa koko ajan lukevansa kirjaa, joka kertoo kirjoista ja kirjailijuudesta. Itse en ihan uponnut tarinan vietäväksi, mutta toisaalta se johtuu siitä, etten vieläkään ole ihan sinut maagisen realismin kanssa. Pidän siitä, että kirjallinen maailma on jollain tapaa vinksallaan, mutta samalla se saattaa etäännyttää. Minua ainakin.
Päähenkilö Ella Milana on kiinnostava hahmo, ja niin ovat muutkin kirjallisuusseuran jäsenet. Häikäilemättömiä, hölmöjä, uteliaita, vaiteliaita, ahneita, muistonsa tukahduttaneita. Salaperäinen Laura Lumikko jää taustavaikuttajaksi, eikä hänestä saa kiinni. Liekö koko kirjailijaa olemassakaan? Vai onko kirjailijoita koskaan lopulta olemassa?
Lumikko ja yhdeksän muuta on kirja, joka kannattaa lukea. Se on hyvin erikoinen, muttei ärsyttävällä tavalla. Siitä saa kiinni, ja samalla ei voi olla ihan varma, mitä tuli lukeneeksi. Ihan kaikkea en tainnut huomata ja hoksata, mutta... käykö niin lopulta koskaan? Ainahan jotain jää sivuun ja menee ohi. Mutta eikö se olekin mielikuvituksen voimassa parasta, että tyhjät kohdat täyttyvät kyllä tavalla tai toisella?
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Ulkoasu: Susanna Raunio
Atena 2010 (1. painos 2006)
322 s.
E-kirja.
Oma ostos.
______
Muualla: Kirjanurkkaus, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Reader, why did I marry him?, Hyllytontun höpinöitä, Kirjasfääri, Tarukirja, Mustetta paperilla, Lumiomena, Calendula, Hurja hassu lukija, Todella vaiheessa, Oksan hyllyltä, Amman lukuhetki, Nenä kirjassa, Taikakirjaimet, Morren maailma, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjakko ruispellossa, Kujerruksia, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, La petite lectrice, Luettua ja niin edelleen...
Tämä on ainoa tähän mennessä lukemani Jääskeläisen kirja ja pidin kovasti. En tiennyt lukemaan ryhtyessäni edes Jääskeläisen kirjoitustyyliä, jota on minusta vaikea kuvailla. Minusta se ei ole ihan maagista realismiakaan, vaan enemmän ... sadunomaista?
VastaaPoistaTotta, satupiirteitä on mukana. Sielut kulkevat sateessa on aika massiivinen, mutta kannattaa kyllä kokeilla sitä, jos Jääskeläisen tuotanto sinua kiinnostaa enemmänkin.
PoistaMinä luokittelen tämän postmodernismiksi à la Jääskeläinen. Hän on minulle hyvin innostava kirjailija. Tykkään sikana erityisesti siksi, että Jääskeläisellä mikään ei ole pysähtynyttä, vaan alati liikkeessä ja koko tekstin päällä on jääskeläismäinen virnistys. Toivon kovasti, että käännökset saavat maailmalla hyvän vastaanoton.
VastaaPoistaKiitos linkityksestä. Mahtavan linkkilistan oletkin kerännyt. :)
Kirjoissa ei tosiaan voi ikinä tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kaiken yllä on kirjailijan pilke silmäkulmassa. Hienoa, että tämäkin kirja on käännetty ja pääsee ulkomaisille kirjamarkkinoille.
PoistaYhdyn Ompun mielipiteeseen: tykkään sikana! Jääskeläinen on kirjailija, joka mulle kolahtaa. Lumikko on kyllä ehkä lempparini Pasin kirjoista, siinä vaan on sellaista taikaa. <3 Kiitän minäkin linkityksestä!
VastaaPoistaMinulla on vielä se novellikokoelma, Taivaalta pudonnut eläintarha, lukematta, mutta olen kyllä sen divarista ostanut omaan hyllyyn odottamaan. Katsotaan, missä vaiheessa ehtisin.
PoistaPakko liittyä kuoroon ja todeta, että pidän Jääskeläisestä ja pidän myös tästä romaanista. Luin Lumikon aika pian sen ilmestyttyä ja uppoudun sen maailmaan hyvin mieleenpainuvasti.
VastaaPoistaMinä en ihan uppoutunut, mutta ei tämä huonokaan ole. Veikeä, jollain tapaa!
PoistaTämä on yksi harvoista kotimaisista, jonka olen lukenut viime vuosina. Kiinnostuin Jääskeläisestä ja tulin sitten Lumikon lukeneeksi. En hurmaantunut kirjasta, mutta oli se sujuvaa luettavaa, vaikka muistan, että kiinnitin (epäoleellisiin) pikkuasioihin tekstissä huomiota. Ehkä siksi en ole toistaiseksi palannut lukemaan lisää Jääskeläistä, ei syttynyt sellaista tarvittavaa innostusta. Itse tarinasta en muista enää juuri mitään, se ei tehnyt syvempää vaikutusta. Mutta pointsit P.I:lle ehdottomasti siitä, että sai sentään minut lukemaan kotimaista! =D
VastaaPoistaJoskus sitä on liian tarkalla katseella liikenteessä, se ärsyttää ainakin minua, jos huomaan "nipottavani" jostain sivuseikasta... mutta eipä sillekään mitään mahda.
PoistaHahaa, Jääskeläinen saakoon siis kunniamaininnan ;)
Koska blogimaailma auttaa haravoimaan valtavasti massasta sitä minkä uskoo itselle muodostuvan hyväksi lukukokemukseksi, päättelen että kiitos ei tälle kohdallani. Kirjailijoiden puhe kirjasta on rasittava ajatus, ja noista edellisistä minuun upposi parhaiten sinun oma 'ihan kiva' tyyppinen lopputulema ja tuo Irenen muista poikkeava kriittisempi kokemus. Satuilu ja maaginen realismi ei uppoa minullekaan. Taas löysin samaa sinun kirjamaustasi!
VastaaPoistaMeillä on tosiaan Leena paljon yhteistä lukumaussa, se on hauskaa! Minäkin luotan sinun suosituksiisi.
PoistaMinä tykkäsin tästä aikanaan kovasti. Kirjarutto oli jotenkin varsin muikea ajatus! Pitäisikin tutustua Jääskeläisen muihinkin teoksiin, olinkin vähän unohtanut koko kirjailijan. Kiitos siis muistutuksesta!
VastaaPoistaKyllä, se on tosiaan huikea oivallus. Harjukaupungin salakäytävistä ovat monet pitäneet, minä en ihan niin hurmaantunut. Tuo uusin Sielut kulkevat sateessa on melko massiivinen ja varsin vaikuttava se on, vaikken ihan täysillä uponnut siihenkään.
PoistaNyt vasta huomasin, että olit lukenut tämän. Tämä on minun suosikkini lukemistani Jääskeläisen teoksista, novellikokoelma on tosin vielä korkkaamatta. On muuten ihan totta, että maaginen realismi myös vieraannuttaa helposti (vaikka itselle se onkin hirveän rakas kirjallisuudenlaji), etenkin jos elementit ovat sellaisia joihin ei itse aivan pääse mukaan tai kiinnostu. Muutama sellainen oman lempikirjailijani Carrollin kirjoista on sellainen, että se mr siinä ei vaan iskenyt ja olo oli jotenkin vaivaantunut.
VastaaPoista