Alice Munro: Nuoruudenystävä

Olen miettinyt paljon, miksi Alice Munro kolahtaa minuun niin kovaa.

En ole keksinyt.

Jokin hänen teksteissään on, jokin taika, joka sitoo minut pauloihinsa eikä irrota ennen kuin kirjan kannet on suljettu. Munro ei edes kirjoita elämästä, joka olisi minulle tuttua. Hänen novelleissaan on yleensä kyse pitkistä ajanjaksoista, ihmisen kokoisesta elämästä, kokonaisesta avioliitosta, äitiydestä, uskalluksesta ja epäonnesta.

Tai sitten olen vielä keskellä Munron novellia, tietämättäni jossakin taitekohdassa, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Eiväthän Munron henkilötkään tiedä, mitä odottaa. Kuka voisikaan tietää? Ei elämästä ole karttaa valmiina.

Nuoruudenystävä on julkaistu jo neljännesvuosisata sitten, vuonna 1990, mutta se on suomennettu vasta nyt. Suomennoksesta vastaa Kristiina Rikman, joka totta vieköön tietää, mitä tekee. Kokoelmassa on kymmenen novellia, joista jokainen on ehjä, hallittu ja koskettava kokonaisuutensa.

Omiksi suosikeiksini nousi kolme novellia. Kokoelman avaus- ja niminovelli Nuoruudenystävä kertoo syrjäisessä pikkukaupungissa asuvista sisaruksista, Florasta ja Elliestä, jotka jakavat maatilan ja paljon muuta. Novellin kertojan äiti asuu ja työskentelee hetken aikaa sisarusten maatilalla – hän on opettaja kyläkoulussa, joka on maatilan alueella – ja hänen tarkkailemansa tilanne siivilöityy kertojallekin joskus paljon myöhemmin. Nuoruudenystävässä tiivistyy pienen paikkakunnan sisäänpäinkääntyneisyys ja ihmisluonto. Paljonko antaa anteeksi? Mihin tyytyä?

Toinen vaikuttava novelli kokoelmasta on Meneseteung. Sen päähenkilö on runoilija Almeda Roth, jonka elämää (jälleen pikkukaupungissa) kuvataan laajalla kaarella. Aika on 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Mistä Almeda jäi paitsi? Mitä hän sen sijaan sai? Vaikka kyse on päällisin puolin eräänlaisesta elämäkerrasta, pohjimmiltaan tulkitsen novellin muistamisen ja unohtamisen teemojen kautta. Mitä me voimme koskaan tietää toisesta ihmisestä? Hyvin vähän.

Kolmas timantti on Hyvyys ja laupeus, jossa kuolemaa tekevä nainen, tähtimuusikko Bugs, matkustaa rahtilaivalla Kanadasta Isoon-Britanniaan tyttärensä Averillin kanssa. Laivan muut matkustajat ja miehistö herättävät myös kiinnostuksen, mutta keskeiseen osaan nousee äidin ja tyttären suhde – joka on huomattavan paljon rosoisempi kuin päälle päin uskoisi. Tässä novellissa on melkoisia koukkuja, ja se olisi syytä lukea toiseen kertaan kaikkien huomaamiseksi. Hyvyys ja laupeus tuo Munron taituruuden ja novellien hienouden suoraan lukijan nenän alle.

Nuoruudenystävä kohoaa kokoelmana yhdeksi Munron parhaista. Siinä on tasaista tyyliä, huolellisuutta, pakottomuutta ja teräviä piikkejä. Tämän kokoelman novelleissa on harvoja – jos lainkaan – miellyttäviä ihmisiä. Jokaisella on oma synkkä puolensa, oli se sitten lapsellisuutta, katkeruutta, itsetuhoisuutta, mustasukkaisuutta tai periksiantamista. Munron henkilöhahmot eivät kuitenkaan koskaan ole yksioikoisia: heissä on aina syvyyttä. He ovat inhimillisiä. Kuin kuka tahansa meistä.


Olen lukenut ja kirjoittanut Munron muista kokoelmista:

Liian paljon onnea
Hyvän naisen rakkaus
Kallis elämä
Valkoinen tunkio
Kerjäläistyttö
Sanansaattaja
Julkisia salaisuuksia
Karkulainen


Alice Munro: Nuoruudenystävä
Suomentaja: Kristiina Rikman
Ulkoasu: Markko Taina
Tammi 2015
332 s.
Friend of My Youth (1990)

Oma ostos.

_____

La petite lectrice -blogin Katri on myös kirjoittanut Nuoruudenystävästä.

Kirjan vuoden lukuhaasteesta kohta 7. Novellikokoelma.