Charlotte Perkins Gilman: Herland

Jossakin, ehkä Etelä-Amerikassa, on maa, jossa ei ole miehiä. Naiset pyörittävät omaa yhteiskuntaansa rauhassa ja sopusoinnussa. Järjestelmä toimii: kansa elää hyvää elämää, on riittävästi sivistystä, ravintoa ja hupia. Yhtään miestä ei ole mailla halmeilla.

Kunnes kolmen jenkkimiehen utelias seurue saapuu maahan valloitusaikeet mielessään.

Metsäänhän se menee, konkreettisestikin.

Seurue muodostuu insinöörihenkisestä koviksesta Terrysta, herkästä lääkäri-biologi Jeffistä sekä minäkertojana toimivasta sosiologi Vanista. Nämä kolme kaverusta ovat päättäneet löytää Herlandin ja valloittaa sen – tavalla tai toisella. Etenkin Terry on kuin pöyheä kukonpoika, itsevarma ja selkein sävelin kulkeva: hänelle maailma on paikka, jossa on tietynlaiset säännöt, joista ei ole poikkeuksia.

Niinhän sitä on helppo kuvitella.

Seurue jää pian saapumisensa jälkeen Herlandin asukkaiden "vangeiksi". Heitä opastetaan hellästi mutta päättäväisesti omaksumaan maan ja kulttuurin tavat, ja etenkin Jeff sopeutuu Herlandiin erinomaisesti. Terry sen sijaan kapinoi sanoin ja teoin, eikä voi mitenkään ymmärtää, ettei maassa tosiaan ole miehiä, eikä heitä sinne millään lailla kaivatakaan.

Herland opettaa vierailleen aivan uusia tapoja tarkastella yhteiskuntaa, sukupuolta ja elämäntapoja. Se on avartavaa – ja turhauttavaakin. Paikoin edessä on väistämättömiä yhteentörmäyksiä.

Charlotte Perkins Gilmanin Herland on sata vuotta vanha feministinen utopiaromaani, joka tuo lukijan eteen maailman, jossa sukupuolierot on pyyhitty pois. Tilalla on harmonia: terveiden, vahvojen, järkevien ja rauhanomaisten ihmisten yhteiskunta, jossa on tilaa sivistykselle, yhteisöllisyydelle ja hyvälle elämälle. Herlandin naiset eivät tarvitse miehiä mihinkään. Heitä eivät uhkaa ulkoiset vaarat, he lisääntyvät neitseellisesti, he eivät kaipaa mitään muuta.

"Tavallisesta" yhteiskunnasta tuleville miehille Herland on järkytys. He ovat tottuneet ajatukseen naisten ja miesten tehtävistä ja paikoista yhteisössä, heille molemmilla sukupuolilla on omanlaisensa rooli. Tuota roolia vasten Herlandin elämä tuntuu lähes rikolliselta, niin paljon se eroaa kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä.

Kirja tarjoaa kiinnostavia ajatuksia ja herättelee pohtimaan, mikä kaikki on kenties muuttunut sadassa vuodessa. Onneksi varsin moni asia on, mutta paljon on vielä jäljellä Perkins Gilmanin omasta ajasta, jota Herland pitkälti kuvaa.

Tarinan ongelma on, että se alkaa vauhdikkaasti ja uteliaisuutta kutkuttaen, mutta muuttuu melko pian lähes luennoksi. Kulttuurieroja väännetään esiin rautalangasta, ja kirjan henkilöt ovat kuin paneelikeskustelijoita, jotka paasaavat kukin vuorollaan oman näkemyksensä puolesta. Sen sijaan, että Herlandin yhteiskunta kuvautuisi tarinallisuuden kautta, se kerrotaan lukijalle kuin oppikirjasta. Pidemmän päälle lukeminen alkaa maistua puulta, ja tarinan lopussa olin suoraan sanoen onnellinen, että kirja lopultakin päättyi.

Herland ei ole huono kirja. Se on oman aikansa tuote ja siinä mielessä vallankumouksellinen. Nykypäivän levoton lukija ei vain saa siitä niin paljon säväyttäviä kokemuksia, kuin ehkä on ollut tarkoitus. Toisaalta se on hyvä merkki: jotkin asiat ovat sentään muuttuneet sadassa vuodessa, eikä niiden vuoksi tarvitse enää nostaa nyrkkiä ilmaan.

Liikaa on kuitenkin vielä korjattavaa – eikä vain naisten osalta. Millainenkohan olisi feministinen utopiaromaani vuosimallia 2015?


Charlotte Perkins Gilman: Herland
Suomentaja: Ville-Juhani Sutinen
Ulkoasu: ?
Savukeidas 2009
287 s.
Herland (1915)

Omasta hyllystä.

_____

Muualla: Lopunajan lauseet, Kiiltomato