17. helmikuuta 2015

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi



Onko koskaan tullut mietittyä, kuka on graffitien takana? Kuka on maalannut ne, milloin ja miksi? Jokin syyhän sille on, että seiniin, kallioihin ja muihin vapaisiin pintoihin ilmestyy jälkiä: maalauksia, kuvia, sanoja, tageja, merkkejä.

Jari Järvelän palkittu dekkari Tyttö ja pommi uppoutuu graffitien, niiden tekijöiden ja tekijöiden jahtaajien maailmaan. Vauhti tarinassa on varsin huima alusta alkaen, eikä se hellitä kuin vasta epilogin viimeisen pisteen myötä.

Kotkassa asuu kaksi nuorta, Metro ja Rust. He rakastavat toisiaan ja he rakastavat tyhjiä tiloja, niitä, jotka on kuin tehty graffiteja varten. Eräs maalauskeikka satama-alueen junavarikolla saa traagisen käänteen, kun kesken kaiken heidä piirittää lauma rottia, yksityisen vartiointiliikkeen vartijoita. Ilta päättyy tragediaan, mutta ajojahti on vasta alkanut.

Vartija-Jere joutuu työkomennuksensa vuoksi osaksi tapahtumaketjua tavalla, joka saa koko hänen tukevaa keskiluokkaisuutta kohti pyrkivän elämänsä suistumaan pois radaltaan. Jerellä on vaimo, pieni poika ja toinen lapsi tuloillaan, lainarahalla ostettu talo ja säädyllinen työ. Elämän kulissit on kuitenkin helppo saada horjumaan, kun turvallisuutta uhataan.

Tyttö ja pommi on ajojahti, rakkaustarina, kostokertomus ja jännäri. Se kertoo surusta, ilkivallasta, väkivallasta ja taiteesta. Näkökulmien vaihtelu Jerestä Metroon tuo tarinaan laajuutta. Lukijana olin vuorotellen molempien puolella, etenkin, koska tiesin heitä enemmän. Tarinan loppu iskee loputkin ilmat pihalle. Julmaa, julmaa on.

Tartuin kirjaan vailla suuria ennakko-oletuksia, sattumalta: kaipasin e-kirjaa luettavakseni ja tämä sattui olemaan tarjouksessa. Lopulta kävi niin, että naputtelin uusia sivuja esiin hullun lailla. Oli pakko saada tietää, miten käy. Lukukokemus oli kokonaisvaltainen ja ristiriitainen.

Huono-osaisuus ja sattumien summat tuottavat yleensä varsin ankean lopputuloksen, niin nytkin. Mietin lukiessani paljon omaa suhtautumistani lain rajoilla liikkumiseen. Vaikka minun kai pitäisi olla kansankynttilänä jonkinlainen yhteiskunnan tukipylväs, myönnän olevani pääsääntöisesti kansalaistottelemattomuuden ja vastaanpanemisen puolella – silloin kun se on perusteltua ja tarpeen, eikä vahingoita toista ihmistä. Ei kaikkea pidä niellä, todellakaan. Laki on laki, mutta onko esimerkiksi rangaistusasteikko pätevä, jos henkilöön kohdistuvasta rikoksesta saa pienemmän rangaistuksen kuin graffitin maalaamisesta?

Tyttö ja pommi on ensimmäinen Järvelän tuotannosta lukemani kirja, mutta tuskin viimeinen. Vakuutuin.


Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Crime Time 2014
227 s.
E-kirja.

Oma ostos.

______

Muualla: Luettua elämää, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia, Reader, why did I marry him?, Kirjakaapin kummitus  

Osallistun kirjalla Kirjan vuoden lukuhaasteeseen, josta nappaan kohdan 1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

4 kommenttia:

  1. Tuntuu hienolta, että olet näin innostunut! Minäkin olin ihan myyty. Lain edustajien vilpillisyys ja perusturvallisuuden horjuminen oli kuvattu tässä henkeäsalpaavasti. Huima dekkari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huima on kyllä hyvä sana! Tässä kirjassa on aika lailla kaikki palaset kohdillaan.

      Poista
  2. Muikean hyvä dekkari, ei voi muuta sanoa! Hienoa, että luit ja ihastuit ja vakuutuit. Ja kesällä tälle tulee jatkoa, ihan mahtavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, saa nähdä, mitä Järvelä kehittelee jatkoksi...

      Poista

Kiitos kommentistasi!