Alkaa tässä kohta himppasen ottaa kupoliin tämä saamattomuus ja laiskuus. Nukuin jälleen aamun espanjantunnin ohi ja näin vieläpä unia vieraista miehistä muun synnin lisäksi. Muilla päivän luennoilla sentään kävin, ja kello 16 istuin tiukasti perse nahkapenkissä vääntämässä kasaan vastausta liberaalista demokratiakäsityksestä ja vastuuyhteiskunnan yhteiskuntavoimista. Reilun vuoden takaraivossa jyskyttänyt nolo tentinpuolikas on siis nyt kunnialla hoidettu. Helpotus vaihtui melko pian uuteen epätoivoon, sillä kaikesta tiedonhankinnasta huolimatta en silti vieläkään tiedä, mitä tuohon yhteiskuntaoppisettiin pitäisi loppujen lopuksi sisällyttää ja pitääkö sen kaiken olla valmiina, kun pedagogisten hakuaika päättyy. Luulen, että joku osa aivoistani on peruuttamattomasti sulanut pois liiallisen Hesarin keskustelupalstan ja urpojen blogien lukemisen tuloksena. En kehtaa enää tykittää oottia sähköposteillani, vaan tungen suoraan vastaanotolle ylihuomenna. Hah. Saamaton ja laiska olen siinä suhteessa, etten saa oikein otetta mistään plus nukun poikkeuksetta pommiin, kun pitäisi olla kilvan taivuttamassa espanjan epäsäännöllisiä verbejä. Kyllähän tässä muuten porskutellaan ihan kivasti, enkä tavoittele mitään martyyrinkruunua. Vielä.
Hain tänään postista itselleni uuden lelun ja se on kyllä nätti. En vaan meinannut osata vastata, kun se ensimmäistä kertaa soi. Tunsin itseni kunnon mammaksi, sellaiseksi teknologiaa pelkääväksi tantaksi, joka on varma, että esimerkiksi tietokone syttyy tuleen, jos painaa väärää nappulaa. No, olotila meni ohi ja puhelukin sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kiva puhelin, ehkä tässä kestää akku kauemmin kuin päivän. Intternetissä ostosten tekeminen on muuten kyllä oivallista, ja tästä lafkasta sain puhelimeni kahdessa päivässä. (Ihan vapaaehtoista mainostamista, kukapa siitä mitään maksaisikaan.)
Espanjan läksyt ovat muistissa vanhan puhelimen viestivalikossa, pitääkö se nyt sitten vielä kerran kuitenkin avata? Luulin jo siirtyneeni nykyaikaan. Muitakin elämän pikku karikkoja tässä on ollut, esimerkiksi viime viikon perunkirjoitus meni kaikin puolin ihan kivasti, kunnes V huomasi toissapäivänä, ettei mokomassa paperissa ole lainkaan merkittynä mummin metsäpalstaa. Seurauksena tästä oli armoton sunnuntai-iltainen raivokohtaus ja paniikki, naapureiden korviin kuulunut huutokonsertti ja itseinho siitä, ettei aikuinen ihminen osaa hoitaa asioitaan kuntoon. Pienimuotoista ylireagointia, kenties... Asia on nyt kuitenkin (huomattavasti asiallisemman kanssakäymisen jälkeen) kuosissa siltä osin, että uusi perunkirjoitus pidetään ensi lauantaina, kun olemme muutenkin menossa Lahteen (paperit eivät olleet siis onneksi ehtineet vielä verottajalle) ja minä pyysin anteeksi typeryyttäni. Siitäkin huolimatta pidän kuolemista Suomessa huonosti harkittuna tekona. Käsittämätöntä paskaa, ja meitä on sentään vain kaksi tasa-arvoista rintaperillistä. Hyvä luoja, millaisia sotkuja nämä voivatkaan olla, kun jo tämä on niin hankalaa!
Voisivat myös pikkuhiljaa saada tuon läheisen parkkihallin valmiiksi. Taloa tutisuttavat räjäyttelyt eivät enää tunnu niin eksoottisilta kuin pari viikkoa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!