Olen luultavasti lihonut viimeisten kolmen päivän aikana ne pudotetut 11 kiloa. Olin äidin hellässä huomassa ja jääkaapin antimien äärellä näemmä aivan liian monta päivää. Ja pahalta tuntui, kun en pystynyt mahduttamaan laukkuihini mitään ruokatuomisia tänään kotiin palatessani. Huh. Tuntuu kuin vyöryisin.
Pukki oli antelias, tuli Fingerporia ja Westöä, sauvasekoitin ja muutamia muita kauniita ja käytännöllisiä keittiövermeitä sekä muuta pehmeää ja suloista ja ajatuksella hankittua. Rakkaimpana kaikista sain uuden lenkkeilytoverin (Special Triathlon Edition, kelatkaas sitä!), jota ehdin jo eilen käyttää ensimmäistä kertaa ulkona. Minusta tulee vielä Juoksija, sanokaa mun sanoneen. Kunhan ensin opettelen painelemaan oikeita nappuloita oikeassa järjestyksessä. Ja juoksemaan.
Äidin luona oli mukavaa, mutta kyllä oma koti on naiselle paras paikka. Saa levittää tavaransa just niin kuin haluaa, kaivautua peiton alle jo kuudelta illalla, jos siltä tuntuu, ahmia joululahjakirjaa silmät sirrillään, vetää puoli pakettia FazerMintejä putkeen, jos maha vetää. Huomenna on onneksi jo melkein normaali päivä. Minä menen ainakin ulos, kokeilemaan uuden toverini kanssa yhteiseloa myös Tampereen tuiskuissa.
Tuntuu siltä, kuin akut olisivat sittenkin latautuneet. Riittävä määrä sienisalaattia, pastasalaattia, juustoja, punaviiniä, rommirusinarahkaa, graavilohta ja suklaata näemmä auttavat asiaa.
Olo on hyvä, joskin turpea. Ehkä se siitä sulaa, maanantainahan voi sitten ostaa jo ensimmäiset laihdutusvinkkilehdet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!