Olen omena

Lihoin oikeasti joulun aikana pari kiloa. En ymmärrä. Parinsadan gramman pudotukseen menee viikko poikineen, mutta lisäkiloja kertyy neljässä päivässä. Ei ole reilua tämä, ei todellakaan. Antakaa minulle uusi aineenvaihdunta, kiitos. Tai kyky pärjätä jollain 1400 kalorilla päivässä. Perkele. (Karkkilakko alkaa muuten uudelleen, ja siihen voisi lisätä päälle kaiken muunkin hyvältä maistuvan. Ni.)

Menen ensi maanantaina Turkuun tutkimaan, huisaa! Jännittää, oikeasti nimittäin. Soitin äsken arkistoon ja kyselin hieman, mutta kuulemma ei tarvitse varata mitään etukäteen. Noutavat sitten paikan päällä tilatessa. Edellisiin arkistotutkimuskokemuksiini kuuluu järkyttävä paniikki, jonka vallitessa kahmaloin tietoa käsiini ja kopiokone huusi punaisena - sanomattakin selvää, etteivät muistot ole kovin rohkaisevia. Nyt aion ottaa lunkimmin, koska aikaa on, ja tiedän jo nyt joutuvani tekemään uudenkin reissun joskus myöhemmin. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa, ja tavoitteena on saada kahlattua maanantaina läpi kahdeksan kokouksen pöytäkirjat liitteineen. Katsotaan, katsotaan... Mutta parasta on aito innostus. Minä haluan tutkia tätä aihetta, haluan löytää siitä tiedonmurusia, kahlata tekstejä ja toivoa kykyä ajatella aihetta kypsästi ja kenties, kenties, tuottaa relevanttia uutta tietoa.

Ja tietenkin kirjoittaa tästä vielä se gradu.

Talvinen Helsinki on kaunis. V lähti töihin, minä roikun Vallilassa ja harkitsen matkantekoa lähimpään Alkoon ja ruokakauppaan. Voisin myös käydä ehkä uimassa, hyvin ne läskit siellä altaassa löllyy. Enää pitäisi saada vaatteet päälle ja hampaat pestyä. Illalla on bileet.

Vuosi lähenee kiivaasti loppuaan. Helvetin raskasta tämä on ollutkin, mutta ehkä myös opettavaista, tavallaan. Ylös olen kuitenkin aina noussut, vaikka paino harteillani on ajoittain ylittänyt kantokykyni. Elämässäni kun on ihmisiä, jotka ottavat osan kantamuksistani, ja sitä minä arvostan. Terveisiä vaan niille heistä, jotka tätä lukevat. Ette ole mitään turhia tyyppejä hei.