Mainitsin joskus aiemmin syksyllä, että toivoisin urheilukärpäsen puraisevan perseestä sen verran kovaa, etten enää jättäisi liikkumatta mistään tekosyystä. Voin nyt paljastaa, että tämä ihme on aivan huomaamatta päässyt tapahtumaan. Ilmeisesti se kärpänen oli sen verran huomaamaton, etten tajunnutkaan, mitä tapahtui. Toisaalta hanurissani on ihan riittävästi pehmustetta, ei kai sitä kaikkea huomaakaan...
Olen innoissani. Liikkuminen tuntuu mahtavalta, lähden mielelläni lenkille tai salille tai sulkapalloilemaan. Parempi olo tulee, kun lähtee, kuin jos jättäisi menemättä. Power-tunneilla painot kasvavat tangossa (eivät tosin aivan holtittomasti, mutta vähitellen) ja hiki valuu, en enää luovuta kesken pitkienkään sarjojen, vaan jatkan loppuun vaikka lihakset huutavat leipää. Vaikka olen yleensä työpäivien jälkeen todella naatti, lähden silti kohti urheilusuoritteita ja olo on sen jälkeen tuhannesti kevyempi. Lähestulkoon mikään ei tunnu paremmalta kuin urheilulla rääkätty kroppa illan pimetessä. Suosikkilajejani ovat tosiaan tuo salillani tarjolla oleva Power (meinaa siis Bodypumpia) sekä lenkkeily Jeepaun kanssa. Sulkapallo on myös mahtavaa ja olen menossa tunnin kuluttua läiskimään sitä A:n kanssa. Toivottavasti tästä tulee yhtä säännöllistä ja hauskaa kuin lenkkeilystäkin. Uimisesta pidän myös, mutten ole koko syksynä saanut aikaiseksi uimahalliin menoa. En pidä ruuhka-ajoista, mieluusti menisin aikaisin aamulla polskimaan, mutta kuten tunnettua, olen hyvin aamu-uninen. Katsotaan mitä asialle voisi tehdä. Jokin tanssilaji voisi myös olla ihan hauska, viinipäissäni yleensä sheikkaan pebaa tanssilattialla ihan innoissani, vaikkei se ehkä mikään kovin inspiroiva näky olekaan... mutta tanssi voisi siis olla kivaa myös selvinpäin. (No shit...)
Minullahan on tässä jo vajaan vuoden ollut sellainen laihdutusproggis meneillään, tällä kertaa aivan tosissaan. Kiloja on lähtenyt 11. Se ei ehkä näy, mutta se tuntuu. Tällä hetkellä on taas jonkinlainen suvantovaihe, ja paino heittelehtii muutamalla sadalla grammalla suuntaan ja toiseen. Olen ylittänyt jonkinlaisen kulminaatiopisteen, sillä en enää vedä herneitä nenään nousseesta painosta. Tiedän, että urheilu ei laihduta, ja varsinkin tuo lihaskunnon treenaaminen itse asiassa vain lisää sitä. Eri asia onkin se, mistä ne kilot koostuvat - rasvasta vai lihaksista. Olekin päättänyt, että höllään nyt hieman narua ja pidän pääasiassa vaatteita mittarina (ja tietenkin yleistä olotilaa). Syömisten kanssa olen tarkkana edelleen (ja sitä minun on oltava luultavasti loppuelämäni, koska lihon todella, todella helposti), mutta urheilu on nyt se asia numero 1. Ja se, miltä minusta tuntuu.
On ollut mielenkiintoista tutustua tähän uuteen ihmiseen sisälläni. Tunnen kroppani aivan uudella tavalla nyt, kun olen urheillut ja koetellut sen kestävyyttä. Vähittäinen lihasmassan kasvu tuntuu jännittävältä, ja vielä jännittävämpää on se, kuinka tarkkaan todella alan havaita muutoksia ja olotiloja vartalossani. Kokonaisuuden hallinta, sitä se on. Elämäntapamuutos, todella. Olen päässyt siihen vaiheeseen, jossa huonosti syöminen ja liikkumattomuus tuntuu väkivallalta omaa kroppaa kohtaan. Enkä minä halua itseäni pahoinpidellä. Olen oppinut kuuntelemaan, mitä tuo kanssani kulkeva solukko oikein huutelee - sillä on yllättävän paljon asiaa. Välillä olemme edelleen eri mieltä asioista, mutta yhä suuremmissa määrin kykeneväisiä kompromisseihin.
Enkä nyt yritä kiillottaa mitään sädekehää pääni päällä. Edelleenkin koen suuria houkutuksia syödä mitä sattuu ja mitä tekee mieli - juusto on suurin paheeni missä muodossa tahansa. Karkkilakossa olen ollut marraskuun alkupuolelta saakka ja se jatkuu jouluun. Kieltäytymiselläkin on siis rajansa, itse en saa tyydytystä liian rankasta asketismista, mutta ymmärrän kyllä, jos joku toinen saa. Katsotaan miten projekti kokonaisuutena etenee, nythän ollaan edelleen alkutekijöissä kuitenkin.
Miltäs teistä tuntuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!