Siri Kolu: PI – Pelko ihmisessä

16-vuotias Pilvi on sairastunut. Testi näyttää, että hän on saanut P-influenssan ja tullut osaksi maailmanlaajuisen pandemian uhreja. Suomen valtiolla on selkeä linja: sairastuneet eristetään armeijan vanhoihin luolastoihin, jotta taudin leviäminen laajemmalle saadaan estettyä.

Pilvi muuttaa siis parinsadan muun pihmisen kanssa luolaan. Alkaa sopeutuminen suljettuun tilaan, yhteisön muodostaminen, sääntöjen ja vapauksien luominen. Ja ihmissuhteet, niitäkin syntyy.

Pilvin veli Petri ei toivu siskon lähdöstä. Hän joutuu kokemaan, kuinka puhtauden perään huutavat kodinturvajoukot alkavat ahdistella sairastuneiden omaisia ja ketä tahansa, joka voi olla uhka puhtaalle Suomelle.

Pilvin entinen poikaystävä Tuomas taas häärää omalla tahollaan jonkinasteista kapinaa. Hän ei voi hyväksyä yhteiskunnan vallitsevaa tilaa ja pelon levittämistä, vaan on valmis radikaaleihin tekoihin muuttaakseen suuntaa.

Siri Kolun PI – Pelko ihmisessä on laadukasta kotimaista nuortenkirjallisuutta selkäpiitä karmivalla dystopiasävyllä. Se on yhtä aikaa nuoruuskuvaus ja kertomus yhteiskunnasta, johon pelko hivuttautuu yhä hallitsevammaksi elementiksi.

P-influenssan saaneiden erottelu eristetyksi ali-ihmisjoukoksi on pelottavan tuttua. Poissa silmistä, poissa mielestä tuntuu toimivan heidän "ongelmansa" hoitamisessa. P-influenssan oireet ja sen aiheuttamat muutokset sairastuneessa ovat mielenkiintoiset. Ihmisen aistit terävöityvät ja hänestä tulee jollain tapaa eläimellisempi, mitä pidemmälle tauti ehtii. Erilaisuus pelottaa, tietenkin.

Kirjan tarina kertoo sekä yksilöstä että yhteiskunnassa. Itsessä tapahtuvat muutokset ovat iso juttu jokaiselle, ja niiden tarkastelu selittämättömän sairauden kautta on sekä traagista että hyvin tuttua. Emmekö me kaikki muutu joskus joksikin toiseksi?

West Side Story ei ole minulle tuttu, ja koska se on aika keskeisessä osassa PI:n tarinaa, joudun jättämään sen merkityksen sivuun. Laulunsanat tekstissä eivät yleensäkään oikein uppoa minuun, ja ne tulee useimmiten ohitettua vain silmäillen. Siinä jää varmaan jokin intertekstuaalinen osuus tajuamatta, mutta ei mahda mitään.

Kielellisesti PI – Pelko ihmisessä pitää otteessaan. Siinä vaihtelevat puhekieli, normaali yleiskieli ja eräänlainen "raporttikieli". Kokonaisuus on toimiva ja uskottava. Hieman turhan paljon etenkin Pilvi jää pohdiskelemaan ja jopa jaarittelemaan asioita, mutta kun tarina kuitenkin vetää mukanaan, sekään ei suuremmin häiritse.

Vakuuttavaa kotimaista nuortenkirjallisuutta, ehdottomasti. Tällaista on aiheen raakuudesta huolimatta ilo lukea. Suosittelen lämpimästi muillekin.


Siri Kolu: PI – Pelko ihmisessä
Ulkoasu: Safa Hovinen
Otava 2013
285 s.

Kirjastosta.

______

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, Kirsin kirjanurkka, Taikakirjaimet, Rakkaudesta kirjoihin, Morren maailma, Nannan kirjakimara, Sonjan lukuhetket, Mustetta paperilla, Yöpöydän kirjat, Kujerruksia, Kannesta kanteen, sivuista sivuille.  

Avaan tällä kirjalla Kirjan vuoden lukuhaasteen ja ruksaan listalta kohdan 27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja.

China Miéville: Toiset

Milloin viimeksi olit aktiivisesti näkemättä jotain, mitä et halunnut nähdä? Mitä se oli? Romanikerjäläinen take away -kuppinsa ääressä polvillaan loskassa? Alleen laskenut alkoholisti bussipysäkillä? Feissari? Naapurissa riitelevä pariskunta?

Eikö onnistunutkin hyvin, se näkemättä jättäminen? Kuinka helppoa se on, kun vain päättää niin.

China Miévillen Toiset on kertomus näkemättä jättämisen taidosta ja sopimuksesta, jonka kokonainen yhteiskunta voi tehdä – tai pakottaa tekemään. Bészelin ja Ul Quoman kaupungit sijaitsevat samassa paikassa, mutta ovat toisistaan erillään. Kadut, torit, jopa talot on jaettu näiden kaupunkien kesken. Rajaa ei ole piirretty, mutta se on olemassa. Toiseen kaupunkiin ei voi katsoa, sitä ei voi nähdä. Rajaloukkauksia valvoo salaperäinen järjestelmä, Rikko. Joka kerran rikkoo, ei koskaan palaa. Pelko pitää asukkaat varuillaan, ja tottumus.

Kirjan päähenkilönä on bészeliläinen komisario Tyador Borlú, joka joutuu selvittämään murhaa. Nuori nainen on tapettu ja ruumis hylätty skeittirampille. Tutkimuksissa selviää, että hän on ulkomaalainen arkeologian jatko-opiskelija Mahalia Geary, joka on elänyt ja tehnyt väitöskirjaansa Ul Quomassa. Borlún on matkustettava siis rajanaapuriin tekemään yhteistyötä paikallisen poliisin kanssa.

Mitä syvemmälle Borlú työssään pääsee, sitä pahemmalta totuus alkaa vaikuttaa. Ovatko murhan taustalla kapinallisryhmä vai äärinationalistit vai joku ihan muu? Mitä kaikkea Mahalian murhan taakse kätkeytyy?

Loppuvuosi 2014 oli mahtavien lukukokemusten tykitystä. Jani Saxellin Sotilasrajan unet ja David Mitchellin Jacob de Zoetin tuhat syksyä räjäyttivät potin. Toiset liittyi oikeutetusti samaan ryhmään.

Kirjan maailma on kiehtova ja monitasoinen. Se kertoo paljon ihmisluonnosta ja olemisen tavoista: uteliaisuudesta ja silmien sulkemisesta, pelosta ja kapinoinnista. Bészelin ja Ul Quoman vastakohtaisuudet peilaavat yhteiskuntien monimutkaisuutta. Mikä lopulta on rappiota ja mikä menestystä?

Lukija joutuu niksauttamaan oman ajattelunsa kaksoiskaupungin maailmaa varten. Kirja ei kerro, mistä jakautuminen johtuu, mutta aavistuksia se esittää. Yhtä kaikki tilanne on kestänyt jo kauan. Tarina kuvaa kiehtovalla tavalla tabuja, niiden rikkomista ja ymmärtämistä. Sekä Bészelin että Ul Quoman suurin tabu on tunnustaa kaupunkien yhteisyys. Niin ei saa käydä.

Toiset on kirja, josta on mahdotonta saada oikeaa kuvaa lukematta sitä itse. Tarina jää kytemään mieleen, ja lukemisen jälkeen alkaa väistämättä tarkkailla itseään ja muita uusin silmin. Mitä seuraa, kun aktiivisesti on näkemättä jotain? Tuskin ainakaan mitään hyvää.


China Miéville: Toiset
Suomentaja: J. Pekka Mäkelä
Ulkoasu: Ilkka Kukko
Karisto 2011
365 s.
The City and the City (2009)

Kirjastosta.

_____

Muualla: Kujerruksia, Kirjamielellä, Booking it some more, Taikakirjaimet, Aamuvirkku yksisarvinen, Luettuja maailmoja, Tuntemattomiin maailmoihin, Kasoittain kirjoja, Oksan hyllyltä, Sivullinen      

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Florian on Romanian romani, repaleisen menneisyyden läpikäynyt entinen lääketieteen opiskelija. Hän päätyy Suomeen ja huomaa olevansa pian tunnettu, pelätty, mutta taajaan apuun tilattu "unitohtori". Euroopan ihmiset ovat menettämässä unensa, mutta Florianilla on unenpäästäjän taito. Hän osaa avata mielen lukot kosketuksellaan.

Taito on myös taakka, sillä Florian näkee hoitojensa aikana asiakkaidensa uniin, muistoihin ja mieleen. Aina se ei totisesti ole kaunista katseltavaa. Hän hoitaa poliitikkoja, perheenisiä, päähänpotkittuja, menetyksiä kokeneita. Ihmisyyden kasvot ovat alati vaihtuvat. Joskus muiden unet jäävät Florianin omaan mieleen kuin liima.

Jani Saxellin Sotilasrajan unet oli loppuvuoden 2014 päräyttäjä, tiiliskivi, joka vei minulta jalat alta. Oli heti saatava käsiin tämä trilogiaksi tarkoitetun sarjan aloitusosa, joka on seuraajaansa tiiviimpi. Siinä missä Sotilasrajan unet tekee laajan katsauksen Balkanille, Unenpäästäjä Florian kuvaa tarkemmin Romaniaa, Florianin kotimaata, ja etenkin maan 1900-luvun loppupuolta kommunismin ja Nicolae Ceaușescun rautaisessa otteessa. Ja romanien historiaa siinä.

Kuvaus ei ole kaunis.

Kirja tuo esiin raadollisella tavalla, millaista on elää ikuisesti vähemmistössä. Miten mahdottomaksi yhteiskuntaan kiinnittyminen tulee, kun ei lähtökohtaisesti kelpaa sen osaksi. Florianin asiakkaisiin kuuluu esimerkiksi romanimies Tenho, jolla on hyvin huonoja kokemuksia siitä, miten vähemmistön edustajaa kohdellaan. Mustalaislasten pakkosiirtäminen lastenkoteihin ja erottaminen sisaruksista ja perheestään on totinen osa Suomenkin historiaa, mikä Tenhon kautta kuvataan raadollisesti.

Unenpäästäjä Florian on kantaaottava, rujo ja ravisteleva kirja. Se ei kuitenkan ole mikään pamfletti, vaikka Saxell kirjoittaakin vimmatulla tyylillään ja panee tapahtumat vyörymään monella eri tasolla yhtä aikaa. Kirjassa kuvatut ihmiset ovat kuka milläkin tavalla tuuliajolla, ja heidän kohtaamiaan kolhuja jää pohtimaan. Miten pienestä moni asia on kiinni toisinaan. Miten vähäisellä horjahduksella voi kaatua kauas tieltä, jota oli tarkoitus kulkea.

En osaa ihan tarkalleen sanoa, mikä minut niin suuresti vakuuttaa Saxellin kirjoissa. Nyt nämä kaksi Florianin tarinaa luettuani olen mykistynyt. Millaisella taidolla voikaan kirjoittaa isoista asioista ilman, että hukkuu niihin! Ja miten hienosti lukijan saa koukkuun: hämmentymään, suremaan, ahdistumaan, suuttumaan.

Historia on paikoin niin rumaa, että sitä ei haluaisi katsoa.

Onneksi Saxell pakottaa.


Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian
Ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
Avain 2010
209 s.

Kirjastosta.

_____

Muiden mietteitä: Kirjamielellä, Villasukka kirjahyllyssä, Erjan lukupäiväkirja, Booking it some more, Kiiltomato.

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja

Satuin joskus töissä näkemään pätkän Neropatin päiväkirja -leffasta, ja totesin sen vaikuttavan oikein hauskalta ja kepeältä tavaralta. (Upposi selvästi myös varsinaisena yleisönä olleisiin kahdeksasluokkalaisiin.) Olisihan se pitänyt arvata, että kyse on vallan suuresta tuotteistetusta kokonaisuudesta, joka sisältää nyt jo yhdeksän kirjaa ja muutaman elokuvan. Wimpy Kid -sivusto on pullollaan kaikenlaista roipetta ja tietoa, videoita ynnä muuta.

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan yläkoululaisen Gregory "Greg" Heffleyn elämään ja tekoihin. Greg kirjoittaa päiväkirjaa julkaisuaan, koska täytyyhän hänellä olla jotain rahasammon tynkää taottavaksi sitten kun on kuuluisa ja rikas.

Gregin perheeseen kuuluvat äiti, isä, isoveli Rodrick ja pikkuveli Manny. Isoveli kiusaa ja pikkuveli on vanhempien lellimä – keskimmäisen osa ei totisesti ole helppo. Koulussa Greg luuhaa lähinnä Rowley Jeffersonin kanssa. Elämän keskeinen osa on myös Twisted Wizard -peli. Kouluvuoden aikana kohdataan monenlaisia tilanteita: joudutaan koulunäytelmään, treenataan, vähän riidelläänkin.

Neropatin päiväkirja kuvaa ihan perusjenkkipojan elämää tavallisella esikaupunkialueella. Elämä on kaikin tavoin keskimääräistä ja keskiluokkaista. Perheolot ovat turvalliset ja vakaat, vaikka vanhemmat eivät tietenkään tajua oikein mitään. Koulussa on väisteltävä gorilloja, mutta Greg on aika hyvä sompailemaan tilanteesta toiseen kuivin jaloin.

Ihan hauska tapaus tämä kirja on, ja uppoaa varmaan oikein hyvin varsinaiseen kohderyhmäänsä. Gregin keksimät kepposet ja muut juonittelut soljuvat hauskasti eteenpäin, välillä mennään päin prinkkalaa, mutta aina noustaan uudelleen. Virheistä opitaan ja välillä joutuu pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kirja aiheuttaa hymähtelyä ja on kaikin puolin ihan menevä. Toisaalta laskelmoinnin makua ei voi välttää. Yhdysvaltalainen koulumaailma on juuri niin kliseinen kuin voi arvata, ja Gregin hyvin keskimääräinen perhekin on kuin tilastonikkarien unista. Ymmärrän valinnat: kirja on tällaisena helppo pala niellä ja se kelpaa erinomaisen hyvin globaaleille markkinoille. Tämä sarjan avausosa on käännetty jo 28 kielelle (lähteenä Wikipedia).

Kirja on helppolukuinen. Teksti on isoa ja mukana on paljon kuvia (vaikka ei tämä kyllä mikään oikea sarjakuvaromaani ole). Sopii varmasti hyvin lukemista vierastavalle tai hitaalle lukijalle, ylipäänsä kelle vaan, jota aihepiiri saattaa kiinnostaa. Ja sehän tällaisessa sarjassa on hyvää, että jos kovasti innostuu, seuraavia osia on jo valmiina ja lisää pukannee sitä mukaa, kun kirjailija vain ehtii kirjoittaa.

Omalta osaltani päätän Neropatin päiväkirjaan tutustumiseni tähän, mutta uskallan suositella kokeiltavaksi (varhais)nuorisolle sukupuoleen katsomatta.


Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – sarjakuvaromaani
Suomentaja: Sakari Hyrkkö
WSOY 2009
218 s.
Diary of a Wimpy Kid (2007)

Kirjastosta.
_____

Neropatin päiväkirjan on lukenut myös Sonja.

Kirja pääsee ehdottomasti Pojat, lukemaan! -vinkkilistalle.

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä

Heisei-kauden kahdeskymmenesseitsemäs vuosi, illan jo laskeuduttua

Geachte herr de Zoet, Jacob-sama,

Kastan sulkani musteeseen voidakseni välittää viestini teille. Merimatkan pituutta on vaikeaa ennustaa, enkä tiedä, koska saatte vaatimattoman kirjeeni, mutta toivon sen tavoittavan teidät aikanaan niin fyysisesti kuin sisällöltään.

Olen seurannut matkaanne maailman ääriin, kauas Nagasakiin, jonne lähditte nuorena ja avoimin mielin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian virkailijana. Halusitte voittaa puolellenne rakkaanne Annan kunnianarvoisan isän, joka ei pitänyt teitä riittävän hyvänä tyttärelleen. Olitte rohkea kun lähditte tuntemattomaan, valmiina uhraamaan tärkeät vuotenne omaisuuden ja aseman vakiinnuttamiseksi. Minun kirjeeni tuleva matka ei ole mitään verrattuna siihen matkaan, jonka te olette kulkeneet.

Nagasakin kommennuksenne alku ei ollut helppo. Jouduitte elämään shugunin ainoassa ulkomaailmalle avoimessa satamakaupungissa ja sielläkin pääosin tarkkaan rajatulla Dejiman tekosaarella. Esimiehenne, työtoverinne, palkollisenne ja orjanne muodostivat yhteisön, jossa sivistyneelläkin miehellä on paljon tehtävänään, jotta selviytyy.

1700-luku oli juuri kääntymässä seuraavalle vuosisadalle. Euroopan ja Yhdysvaltojen tapahtumat, valtakuntien ja hallitsijoiden liikkeet ja päätökset, taloudellisten hyötyjen maksimointi – ne kaikki olivat teille etäisiä, sillä uutisia muualta saatiin parhaimmillaankin vain kerran vuodessa.

Millä uteliaisuudella ja kunnioituksella te suhtauduitte Japaniin, sen vieraaseen kulttuuriin ja elämänmuotoon, ihmisiin ja järjestelmään! Olitte avoin, halusitte rangaistuksenkin uhalla oppia paikallista kieltä, teitte päättymätöntä yhteistyötä tulkkien kanssa. Uskon, että yrititte aina parhaanne, teitte valintanne oikein ja kohtuudella. Koskaan ette tuntuneet tuomitsevan ketään.

En voi väittää, ettenkö olisi aavistellut pahaa, kun katseenne kohtasi kunnianarvoisan kätilön, neiti Aibagawa Oriton. Pian ilmestyivätkin jo ensimmäiset piirrokset muistikirjanne sivuille. Orito oli ehkä liian hyvää ollakseen totta, maanmiehenne tohtori Lucas Marinuksen lääketieteellisessä opissa poikkeusluvalla oleva naisihminen, vieraan kulttuurin edustaja. Mutta kyllä minä ymmärrän teitä: hän oli ihmeellinen.

Kun Orito sitten joutui isänsä kuoltua lähtemään Nagasakista ja liittymään vasten tahtoaan Shiranui-vuoren pyhätön sisariin, ei ollut ihme, että olitte lähellä murtumista. Olisittepa silloin tienneet, mitä tulkkinne ja toverinne Ogawa Uzaemon oli pidellyt mielessään jo vuosikaudet. Hän oli rohkea mies, on syytä olla onnekas, kun on ansainnut hänen luottamuksensa. Onneksi ette silloin tienneet, mitä Orito joutui luostarissa kokemaan. Hyvänä ihmisenä ja kunnian miehenä ette olisi kestänyt sitä, vaikka paljon siedätte.

Viattoman veren virtaaminen on aina väärin, vallalla perusteltuna vielä tuskallisempaa. Kunnialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä, jos pyrkimykset nousevat itsekeskeisyydestä ja julmuudesta.

Suurten henkilökohtaisten menetysten, petosten ja ajan vääjäämättömän kulumisen jälkeenkin te, Jacob-sama, olitte edelleen suoraselkäinen ja periksiantamaton mies. En tiedä, mihin kaikkeen te uskoitte, mutta luottamustanne maailmaan ette tuntuneet koskaan menettävän lopullisesti. Ihailen teitä. Ja kun britit saapuivat Nagasakiin häikäilemättömine pyrkimykseen – niin vain te siltikin seisoitte periaatteidenne takana, arvonne tuntien.

Olen saanut elää suuren seikkailun kanssanne, herr de Zoet. Silmienne ja sulkakynänne kautta, paikoin myös muiden Nagasakin asukkaiden ja jopa petollisten brittien mukana kulkien, olen nähnyt maailman, jollaista en ole aiemmin kokenut. Olen nähnyt alkeellisten olojen synnytykset ja lääketieteelliset toimenpiteet, orjien selkien ruoskanjäljet, kanuunan, nyrkin, miekan ja petoksen tekemän tuhon, varkaiden teloitukset, teeseremoniat ja neuvottelut. Olen nähnyt ennakkoluulot ja kulttuurirajat ylittävien ihmissuhteiden synnyn, tabujen rikkomisen, rohkeuden ja periksiantamattomuuden.

Olen tehnyt kanssanne pitkän matkan, jonka jokaisesta hetkestä olen teille kiitollinen. Teidän tuhat syksyänne olivat minun suuri seikkailuni, joka oli jännitystä ja tunnelatausta täynnä. Se vei minulta päivät, eikä se antanut minun nukkua. Ja minä nautin niin kuin tarinan äärellä vain voi.

Toivon purjeisiinne myötätuulta ja sieluunne lopultakin rauhaa.
Arigatō gozaimasu, Jacob-sama.

______

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä
Suomentajat: Tuukka Toppari & Erkki Värrälä
Ulkoasu: Riikka Majanen
Sammakko 2014
560 s.
The Thousand Autumns of Jacob de Zoet (2010)

Kirjakauppaostos.