9. syyskuuta 2018

Prinsessoja ja astronautteja -haasteen koontia




Bookishteaparty-blogin mainio Prinsessoja ja astronautteja-haaste alkoi puoli vuotta sitten kansainvälisenä naisten päivänä ja päättyi virallisesti eilen. Haasteen tarkoituksena oli "innostaa tarttumaan sellaisiin kirjoihin, joihin emme tartu niin usein, nostaa sellaisia tekijöitä esille, jotka sitä enemmän ansaitsisivat" ja korostaa etenkin naistekijöiden (ja itse tulkitsin, että myös muunsukupuolisten) teoksia.

Luin puolen vuoden aikana yhteensä 12 haasteen kategorioihin sopivaa kirjaa. 

Dekkareita olivat Melba Escobarin Kauneussalonki ja Eva Frantzin Sininen huvila. Hyviä molemmat, mutta etenkin Escobarin julma kuvaus Kolumbiasta iski.

Tietokirjoja luin vain yhden, mutta sitäkin paremman: Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän Fintiaanien mailla on aivan erinomainen kirja, jota suosittelen ihan ehdottomasti kelle vain luettavaksi.

Sarjakuvapuolelta mukaan pääsivät oivat Reetta Laitisen (toim.) Sisaret 1918 ja Johanna Rojolan (toim.) Suffragettien city

Scifi-/fantasiakirjoja osui kohdalle tällä kertaa eniten:

Sini HelminenKaarnan kätkössä
Sini HelminenKiven sisässä
Sini HelminenVeden vallassa
Rivers SolomonMenneisyyden kaiku
Jessica TownsendNevermoor – Morriganin koetukset
Katja TörmänenKarhun morsian
Helena WarisVuori

Näistä etenkin Solomonin Menneisyyden kaiku on kirja, jonka muistan pitkään. Lue se!

Kiitos Katrille haasteesta!

4 kommenttia:

  1. Loistavia kirjoja olet lukenut! Tämä oli vallan mielenkiintoinen haaste, voisin osallistua toisenkin kerran. Suffragettien city oli mitä mainioin sarjakuvakokoelma, yksi haasteen parhaita lukukokemuksia täällä ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, tykkäsin kovasti haasteesta. Enemmänkin olisi varmaan löytynyt luettavaa, mutta nuo genrerajat hieman hidastivat. Mutta ei se mitään. Suffragettien city on kyllä hyvä!

      Poista
  2. Fintiaanien mailla kiinnostaa minuakin. En nyt tähän haasteeseen tullut lukeneeksi yhtään tietokirjaa, mutta tuon pidän muistissa. Sehän sopisi vielä mukaan Yhdysvallat-haasteeseen... Fantasialistaltasi minua kiinnostaa Karhun morsian. Helena Wariksen Vuoresta tykkäsin aikoinaan paljon, vaikka kirja tuntuikin loppuvan muistini mukaan hieman kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pidä muistissa ja lue se! Erinomainen tietokirja ja helposti lähestyttävä sellainen. Ja sopii tosiaan Yhdysvallat-haasteeseenkin. Ja Karhun morsian oli virkistävä lukukokemus, kannattaa ottaa lukulistalle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!