Naisen paikka ja Feministinen lukuhaaste

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Tänään on vedetty lippu salkoon mahtavan suomalaisnaisen kunniaksi – ja kaiken sen tärkeän, mitä hän eläessään ajoi. Niinpä on syytä tuoda tänne blogiinkin naisasiaa. Teen sen jo aikaa sitten lukemani novellikokoelman sekä Sivutiellä-blogissa tänään päättyvän Feministisen lukuhaasteen koosteen myötä.

Kaarina Helakisa on minulle tuttu nimi lastenkirjailijana, mutta kun sattumalta huomasin kirjaston novellihyllyssä hänen novellikokoelmansa Naisen paikka (Otava 1993), päätin vilkaista, miltä se vaikuttaa.

Heti ensimmäinen novelli Bloody Mary on tunnelmaltaan tiheä. Nuori nainen kävelee ympyrää asunnossaan: pitäisi pakata, pitäisi lähteä, miesystävä tai sen tapainen painaa mieltä, hengitys tihenee koko ajan. Novelli nostaa lukijan sykettä pahaenteisyydellään.

Tandaradeissa ystävysten huoleton kesäreissu Eurooppaan saa yllättäviä käänteitä, vai ovatko ne sittenkään niin yllättäviä. Eikö yksi asia yleensä johda toiseen, halu kokea ja nähdä ja olla vieraassa paikassa joku muu kuin kotona vie asioita väistämättömään suuntaan? Novelli jättää avoimia kysymyksiä, lukija saa miettiä, miksi.

Kunnian kruunu on yksi suosikeistani: se on rytmiltään villiintyvä ja kieleltään kokeilevakin novelli naisen roolista: mitä tapahtuu, kun kiltti tyttö ottaa ohjat omiin käsiinsä, päättää mihin suuntaan elämänsä vie, vaikka ohjeet olisivat toiset.

Kokoelman toisen osan kolme novellia Kiinansilkkinen hame, Koti-ilta ja Kuin kaksi marjaa kietoutuvat parisuhdeväkivallan ja alistavien ihmissuhteiden tematiikkaan. Helakisan kirjoitustapa on samaan aikaan tyyni ja jännitteinen, hän herättää lukijan mielenkiinnon, muttei tarvitse kikkailua tai temppuja.

Viisi viimeistä novellia eivät kolahtaneet niin hyvin kuin alkuosan tarinat. Toisaalta lukemisestakin on jo aikaa, mutta niistä ei silti herää erityisiä muistikuvia edes nopealla selailulla. Yhteinen tekijä novelleissa taisi olla aikuisen naisen elämän hiertymät, sellaiset kohdat, joissa on tehtävä päätöksiä, hyväksyttävä muutoksia ja ymmärrettävä oma rajallisuutensa.

Vaikka Naisen paikka on 1990-luvun alusta, sen novelleissa on tietynlaista ajattomuutta, joskin toki ne ovat varsin vahvasti omaan aikaansa sidottuja miljöön ja yksityiskohtiensa puolesta. Helakisa nostaa keskiöön naisen elämän ja sen, kuinka nainen itse sen määrittelee. Samalla paljastetaan rakenteita ja aitoja, joilla naiseutta ja naisen tapaa olla pyritään rajaamaan. Näkökulmia vaihdellaan sujuvasti, kertojat vaihtuvat, mutta naisen paikka on ja pysyy – kenties kuitenkin hieman enemmän siellä, minne hän sen itse asettaa.

Tällä kirjalla saan kolmannen ja viimeisen suorituksen Sirrin lukuhaasteeseen. Kaksi muuta erityisesti tätä haastetta varten lukemaani kirjaa ovat Joyce Carol Oatesin novellikokoelma Tavallinen rakkaus ja Sofi Oksasen laululyriikkakokoelma Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä. En tiedä, tulinko ottaneeksi haasteen siinä mielessä turhan kirjaimellisesti, että valitsin muutaman teoksen nimenomaisesti sitä silmällä pitäen, vaikka olisin hyvin voinut koko haasteen ajan keskittyä esimerkiksi lukemaan mitä tahansa kirjallisuutta feministisestä näkökulmasta.

Yhtä kaikki olen näihin kolmeen lukukokemukseen hyvin tyytyväinen. Ei feministisessä ajattelussa ole minulle mitään uutta ja mullistavaa, mutta oli hyvä ottaa nämä kirjat luentaan juuri haaste mielessäni. Minulle feminismi ja tasa-arvo ovat niin luonteva osa elämää ja ajattelua, etten mitään muita vaihtoehtoja edes näe. Pyrin itse toiminnallani ja teoillani oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen käytökseen ja vahvistamaan ajattelua, jossa valtarakennelmia kyseenalaistetaan ja vaiennettavia ja tavalla tai toisella syrjittäviä ihmisiä ja ihmisryhmiä tuodaan esiin omilla ehdoillaan.

Kiitos Sirrille haasteesta.


Kaarina Helakisa: Naisen paikka
Ulkoasu: Anita Rausti
Otava 1993
184 s.

Kirjastosta.

________

38. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.  11 novellia lisää Novellihaasteeseen.