30. toukokuuta 2015

Kesälle!



Taas on se päivä vuodesta, kun minäkin karaisen kurkkuni ja suostun veisaamaan virrenpätkän. Kovin tyylikkäästi Suvivirsi ei kyllä tänä vuonna kevätjuhlassa soinut, mutta annettakoon se nuorisolle anteeksi. Tulipahan kuitenkin veisattua.

Niin, se on tosiaan sitten kesäloman aika. Yksi kouluvuosi on jälleen paketissa ja suuri joukko nuoria saateltu maailmalle. Päivään kuului paljon onnellisia ja helpottuneita hymyjä, intoa tiriseviä kehoja, liehuvia helmoja ja ylipäänsä matkaan lähdön tuntua. Hyvä niin.

Itsehän en vielä aivan heittäydy loman vietäväksi, sillä palaan puolentoista viikon päästä töihin tsekkailemaan yhteishaun tuloksia ja auttamaan niitä, jotka vielä tarvitsevat jälkiohjausapua. Onneksi heitä ei ole odotettavissa ihan valtavan montaa, sillä yhteishaun uudistuttua siinä on alettu suosia peruskoulunsa päättäviä muiden hakijoiden kustannuksella, joten ysiluokkalaisten saumat ovat melko hyvät – kunhan vain on osattu hakea jotakuinkin realistisiin kohteisiin. Näin ei kyllä läheskään aina ole... Joka tapauksessa oletuksena on, että lähes kaikki saavat suoraan haussa paikan, ja vain murto-osaa on autettava täydennyshakujen ynnä muun suhteen.

Ajan kulkuun havahtuu aina yhtä ihmeissään. Vastahan oli viime kevät! Muistan edellisen kevätjuhlan aivan selvästi: oli kovin haikea mieli, sillä hyvästelin tutuksi tulleita kollegoita ja oppilaita herkissä tunnelmissa. Mutta on se vain uskottava, että kokonainen vuosi on jälleen kulunut.

Tämä taakse jäänyt lukuvuosi oli kyllä melkoista seikkailua. Aloitin sen laaja-alaisena erityisopettajana ja lopetin oppilaanohjaajana. Vaihdoksen tein marraskuussa, kun vanhassa tutussa koulussa aukesi opon sijaisuus. Laaja-alaisen työ on kiinnostavaa sekin, mutta kyllä opoilu taitaa kuitenkin olla se minun juttuni (siitä historiasta ja yhteiskuntaopista kun ei kannata enää juuri ääneen puhuakaan). Molemmat tämän vuoden työpaikkani ovat hyviä peruskouluja, joissa tehdään työtä ammattitaidolla ja asenteella. On ollut ilo olla niissä töissä.

Siinä mielessä tämä kevät päättyy myös erikoisella tavalla, että tiedän jatkavani syksyllä siitä, mihin nyt keväällä jäin. Juhannuksesta elokuun toiselle viikolle olen työttömänä, mutta sitten jatkan samassa pestissä näillä näkymin vuoden loppuun. Vaikka tuleva työttömyyspätkä tietenkin jurppii, on huikean hienoa saada jatkaa mieluisaa työtä mieluisassa paikassa tuttujen oppilaiden ja kollegoiden kanssa sen jälkeen.

Mutta ennen sitä on kesä, josta toivottavasti tulee pitkä ja aurinkoinen. Parvekepuutarha on jo avattu, ja nyt on aikaa hoitaa tomaatteja, chilejä, paprikoita, ruusupapuja, salaatteja, pelargonioita ja mitä ikinä vielä keksinkään multaan pukata. Luonnon kasvu on ihmeellinen – ihan näin lasitetulla parvekkeellakin ihailtuna. Viherpeukaloinnin ohella ajattelin harrastaa pyöräretkiä, veneilyä, samoilua, lukemista (ohhoh!) ja matkustelua. Juhannuksena lähden Budapestiin ja heinäkuussa kutsuu Berliini. Tyylilleni uskollisena jatkan siis hyväksi havaittua kaupunkilomien perinnettä.

Lisäksi on luvassa kahdet häät. Naimisiin menee ensin ystäväni ja sitten veljeni. Juhlia piisaa, ja odotan niitä innolla. On onni päästä todistamaan rakkaiden ihmisten tärkeitä päiviä.

Viime kesänä olo oli pääosin tyyni ja onnellinen. Toivon samaa myös tältä kesältä. Aikaa ladata akkuja, ihmetellä näkemäänsä, mennä ja kokeilla, olla vaan.


Kaikkea sitä ja muuta mieleen juolahtavaa kesäiloa toivotan myös blogini lukijoille!

16 kommenttia:

  1. Samaa sinulle Suketus! Itse en tiedä, onko viime vuodesta pitkä vai lyhyt aika: sillä tavalla lyhyt, mutta kuitenkin jotenkin kaukainen... Sulattelen edelleen totuutta, että on kesäloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin melkoinen asia sulateltavaksi, itsekään en ihan vielä ole varma, onko se loma tosiaan nyt alkanut... Huomenna sen varmaan sitten ymmärtää, kun herätyskello ei soi. Mukavaa kesää, nautitaan!

      Poista
  2. Leppoisaa ja lepoisaa lomaa ja hyviä ohjaushetkiä.

    MInusta vain ammatillisessa koulutuksessa suositaan ysiluokkalaisia, minusta entinen asetus (856/2006) lukiokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteista on voimassa, eli ns. lukuaineiden keskiarvo ratkaisee lukiopaikan (2§), ei se, onko ysiluokalle (korjaa, jos olen väärässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Deekoo!

      Ja kyllä, juuri noin asia on, eli nimenomaan amishaussa suositaan ysiluokkalaisia (ja ammattistartin tai kymppiluokan käyneitä), lukioon valitaan opiskelijat peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvolla (tai painotetulla keskiarvolla/soveltuvuuskokeella), oli todistus sitten miltä vuodelta tahansa.

      Poista
  3. Rentouttavaa kesää, olet lomasi totisesti ansainnut!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kesää ja ansaittua lepoa sinulle!! ♥ ♥ Ja voi että olen iloinen puolestasi, kun saat jatkaa syksyllä tutussa ja mieluisassa paikassa (vaikka kesän työttömyys on kyllä sieltä ja syvältä!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara. On tosi mukavaa jatkaa hyvässä työpaikassa, ja on hämmentävää, kun tältä keväältä jäi kokonaan väliin työnhakustressi.

      Poista
  5. Kesätunnelmissa olen minäkin, vaikka koko ensi viikko pitää vielä pakertaa. Mutta sen jälkeen! Nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää lomaa jo etukäteen, Margit. Nautitaan, todellakin!

      Poista
  6. Hyvää kesää sinulle Suketus!

    Sinulla on upeat kaupunkilomakohteet.
    Olen ollut molemmissa kaupungeissa ja löytänyt niistä paljon kiinnostavaa. Tänä kesänä vietämme heinäkuussa jonkin aikaa Balatonilla, josta käsin käymme miehen kanssa myös Budapestissä.

    Olen todella surullinen opettajien työtilanteesta. Kesän palkassa säästäminen on minusta melkein rikollista, koska eikös se palkka jakaudu kuitenkin 12 kuukaudelle eli joka kuukausi on maksettu vähemmän kesäpalkan takia, joka sitten evätään.
    Mutta kiva, että sinulla on luvassa tuttuja ja mieluisia töitä eikä tarvitse stressata syksyn työtilannetta kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta, sitä samaa sinulle.

      Berliinissä olen käynyt kaksi kertaa aiemminkin, mutta on ihanaa päästä sinne taas pitkästä aikaa. Budapestiin menen nyt ensimmäistä kertaa, mutta onneksi puolisoni on ollut siellä monesti ja tuntee kaupungin ja osaa varmasti keksiä kaikenmoista kiinnostavaa nähtävää ja tehtävää.

      Niin, minusta olisi syytä ehkä siirtyä takaisin siihen, että palkkasumma maksetaan vain opetusaikana kaikille. Ei pääsisi kunta vetämään välistä, mitä nykyään usein tapahtuu. Minun työni jatkuu vasta 11.8., vaikka viranhaltija jää virkavapaalle jo 1.8., eli kymmeneltä päivältä ei makseta kellekään ja viranhaltija oli ihan turhaan solidaarinen. Harmittavaa.

      Poista
  7. Loisteliasta kesää tätäkin kautta, törmäillään jäätelön merkeissä!

    VastaaPoista
  8. Hyvää kesää ja lomaa sitten, kun on sen aika. Itselläni on minilomanen juhannuksen tienoissa ja sitten enemmän heinäkuussa.

    Onni oli sinulla myötä blogini arvonnassa. Laitan vielä sähköpostia siitä. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula, samoin sinulle jo valmiiksi hyvää lomaa ja kesää nyt ainakin.

      Miten mukavaa, vastailenkin hetimmiten meiliisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!