22. joulukuuta 2011

Jouluangsti

Nyt alkaa harmittaa enemmänkin se, etten pitänyt päätäni ja ilmoittanut ajoissa ykskantaan, että vietän jouluni kotona, omassa kodissani, juuri niin kuin haluan. Luvassa on siis joulu äidin luona, kolmestaan lapsuudenperheen kanssa, kilokaupalla ruokaa pöydässä ja parhaimmillaan viime vuoden toisintona istun siinä ruokapöydässä yksin, kahden muun perheenjäsenen parannellessa olotilojaan sängyssä. Syksymmällä mielialani oli lähinnä välinpitämätön joulun suhteen, ajattelin, että mitäpä väliä sillä on. Nyt olotila on mennyt miinusmerkkiseksi, eikä huvita niin millään. Harmittaa myös, ettemme V:n kanssa toteuttaneet hänen ehdotustaan ja matkanneet Lappiin mummini luokse. Ajatus oli houkutteleva, mutta ehkä minua pelotti jo etukäteen se kiukuttelun määrä, joka olisi seurannut kyvyttömyydestäni tehdä joulua mummin haluamalla tavalla (joka on muuten just eikä melkein). Joten se reissu jäi nyt tekemättä.

En todellakaan tiedä, mistä tämä asenneongelma nyt kumpuaa. Ei minulla ole mitään joulua vastaan, mutta ehkä kyse on siitä, etten toisaalta koe sitä mitenkään tärkeäksikään. Siitä seuraa se, että koen kai huonoa omatuntoa välinpitämättömyydestäni ja siitä, etten halua olla tekemässä sitä joulua ja imellyttämässä niitä laatikoita, joita kukaan ei syö. En yksinkertaisesti välitä. Ja sekös on rikoksista suurimpia, ainakin joissain piireissä. Ilmeisesti myös lapsuudenkodissani.

Sitten on se ongelma, että en oikein innostu ajatuksesta viettää laatuaikaa perheeni kanssa. Perheeni on ihan kiva, mutta laatuajan hetket ovat jo menneet. Veljeni puuhailee omia juttujaan ja äiti yrittää niin kovasti esittää, ettei häntä haittaa se, etteivät hänen lapsensa ole suoneet hänelle lapsenlapsia ja ihanaa jatkuvuuden tuntua. Ja minulla on tämä asenneongelma. Hieno kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Kiireisen syksyn jälkeen kaikkein mukavinta olisi istua alas omassa kodissa, syödä jotain hyvää ja olla vaan tuon paremman puoliskoni kanssa, jota en ole kunnolla nähnyt noin kuukauteen tiukan työrupeaman vuoksi. Mutta ei. Kun jouluna täytyy niin paljon.

Onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa kasata itseään. Eikä se ole kuin yksi päivä ja ilta ja yö, jonka jälkeen hautaudun omaan kotiini, omaan jouluuni. Pyrkimyksenä on palata alkusyksyn tunnelmiin ja olla ottamatta onkeen liiaksi. Ehkä.

Asennevammastani huolimatta toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua, miten ikinä sen vietättekään (tai olette viettämättä). Ehkä joulumieli vielä löytää minutkin.

Viimeistään ensi jouluna, jolloin teen juuri niin kuin itse haluan.

9 kommenttia:

  1. Toivottavasti nautit kuitenkin joulustasi, viimeistään sitten joulupäivinä! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna, eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. Nautinnollista joulua sinullekin! :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä jouluangstiin ja kaikesta huolimatta hyvää joulunaikaa. :)

    VastaaPoista
  4. Voi Kulta! Miten nyt juuri tähän sautinkaan, sillä pitäisi ja pitäisi...Anna kun kerron sinulle jotain:

    Ensinnäkin joskus pitää oppia sana 'ei'. No, minäkin opin sen vähän liian myöhään, mutta joulun kanssa se kävi nopeimmin.

    Kun olin ensimmäisessä aivoliitossani, minua ei hatannut mennä anopin superhyvään aattopöytään ja viettää iltaa siellä. Minun kotini ei ollut kauppiasperheenä ollenkaan kilpaileva yksikkö, sillä ennen oltiin aatoktkin kaupassa täysi työpäivä. Mutta sitten kun muutaman vudoen jälkeen saimme esikoisen en halunnut enää lähteä omasta kodistani mihinkään, vaan halusin luoda omat joulutraditioni, joissa tietenkin opettelin erinomaista huuholli-ihmistä eli anoppia. Tein vaativan työn ohella joulusta niin täydellisen, että melkein kuolin siihen, mutta joulut onnistuivat silti, paitsi: Nyt yhtäkkiä kaksi perhettä alkoi tapella meistä, sillä lapsemme oli molemmille isovanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Minä kiinnitin perheemme aatoksi kotiin ja sovitteluna kutsuin koko lössin joka aatto meille ns. aattoiltakävelykahville. Silloin ei ollut tiloja vielä kokoonkutsua kaikkia. Ja joulupäivisin söimme sitten vuorotellen lapsen isovanhemmilla. Sitten päättyi se aikakausi ja kun muutimme tälle saarelle nykyisen mieheni kanssa, loin vihdoinkin täysin lumimaisemiin sopivat joulut. Idyllijoulut, joita aikuinen poikani ei kestä. No, hänet vapautin niistä sitten. Tyttäreme rakasti meidän joulujamme, kunnes löytyi elämänkumppani ja he halusivat viettää joulunsa kahdestaan. Tapahtui jotain isoa: Minä ymmärsin sen täysin! He tulevat joka joulupäivä meille olivatpa sitten Helsingissä tai nyt ensimmäistä kertaa poikaystävän vanhemmilla, ,josta saapuvat meille joulupäivänä ja viipyvät tapanin yli.

    Idyllijoulut hajotimme pari vuotta sitten kun tyttären poikaystävä oli joulun intissä ja Meri toivoi ettei pöytään tarvitse pukeutua kuin linnan juhliin ja totesimme ettei kukaan rakasta jouluruokia paitsi kaloja, mätiä ja pateeta ja että voisimme ihan hyvin ostaa jouluksi elokuvia ja nauttia niistä. Silloin oli elämämme hauskin joulu!

    Toivon, että löydät itsestäsi jossain vaiheessa sen vaihteen, että alat rakentaa jouluista ihan itsesi näköisiä.

    Mitä vauvaodotuksiin tulee, niin olen oikein innoissani, kun tyttäreme ei tee meistä ollenkaan isovanhempia. Minä olen hänen villakoiralleen 'mami' ja Dina tuodaan minulle 'hoitoon', kun nuoripari reissaa. Koirat ovat todella ihania ja riittäviä 'lapsenlapsia' meille, jotka olemme molemmat eläneet ensimmäiset liitot lapsineen ja nyt sitten suloinen Merimme. Tämä riittää loppuelämäksi.

    Tunnelmallista joulua sinulle! Ja luehan joulujuttuni idyllijoulujen särkemisestä. Se löytyy rollaamalla tai oikeasta palkistakin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Katja, samoin!

    Voi Leena, kiitos ystävällisestä kommentistasi tai oikeammin tarinastasi: siitä tuli tosi hyvä mieli minulle, vaikka aiemmin tänään tosiaan tuntui, että ei tästä tule mitään. Nyt on jo sellainen fiilis, että ehkä sittenkin mielummin annan äidille nyt sellaisen joulun, jonka hän haluaa - ensi vuonna on sitten minun (tai meidän, minun ja V:n) oma joulu muodossa tai toisessa. Kyllä tämä tästä sutviintuu. On sentään loma seuraavat 10 päivää! :)

    VastaaPoista
  6. Asioilla on tapana järjestyä. Ole hyvä. Minä jaoin jutussa monta tuntoasi, sillä olen aina ollut aika huono sanomaan 'ei'. Tiedän muuten tismalleen tuntosi ja olen hengessä mukana joulussasi toivottaen sinulle jaksamista ja mukavatunnelmaista joulua sekä ensi vuodeksi uusi motto: I make my dreams come true!

    VastaaPoista
  7. Jouluun ladataan niin paljon odotuksia, että olisi ihme, jos joku ei pettyisi ja tuntisi ahdistusta. Kyllä minäkin olen monena jouluna kokenut monenlaisia riittämättömyyden tunteita. Viime vuosina, monien rankkojen elämänvaiheiden jälkeen olen osannut löysätä monessa asissa, muun muassa ajatuksesta täydelliestä joulusta, mutta kyllä silti huomaan hiukan stressaavani joulusta.

    Mielestäni olisi tärkeintä saada viettää juuri se itselle sopiva joulu, mutta jos sitä itse on jonkun toisen odotusten kohteena (kuten sinä äitisi), niin hankala siinä on sompailla omien ja toisen toiveiden välillä. Mutta ei sinun äitisi maailma siihden todellakaan kaadu, ettet sinä ole hänen luonaan joulua viettämässä. Jouluja tulee ja menee....

    Kun jo itse olen aikuisten nuorten äiti, niin toivoisin, että osaisin ymmärtää sen, että lasten pitää saada elää omaa elämäänsä, myös jouluna.

    Voimia ja joulun valoa - kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  8. Leena ja Anna-Elina tuossa edellä jo kirjoittivat hyvin siitä miten luultavasti kellään joulu ei ole pelkkää idylliä. Täälläkin on tunteet kuumentuneet ja itsekin voi katsoa peiliin ja siinä myös sinun kirjoituksesi herätti. Pitää antaa nuorisolle vähän enemmän tilaa eikä yrittää pitää kiinni kaikesta perinteisestä. Oikein hyvää joulua sinulle, kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  9. Anna Elina: Näinhän se on, että suurilla odotuksilla on omat vaaransa, eikä idylliä liene mahdollista tavoittaa. Ei meilläkään kaiketi mitään valtavaa idylliä edes etsitä, mutta ehkä jouluun liittyvät odotukset eivät minulla ja perheelläni vain kohtaa tarpeeksi hyvin, jolloin tällaiset tuntemukset nostavat päätään. No, ylihuomenna joulu on jo ohi ;) Kiitos toivotuksista, samoin sinulle!

    Jaana: Tilan antaminen on kyllä tärkeää, kaikkiin suuntiin. Ja ehkä uusienkin perinteiden muodostuminen on toisinaan mahdollista ja suotavaa. Hyvää joulua myös sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!