Potemislukemisena Eläinten vallankumous

En ole jaksanut tänään oikein potea, ainakaan ihan perinteisessä mielessä. Olen lukenut (no, okei, vaakatasossa sängyssä) ja imenyt sisuksiini aika paljon teetä, mutta päiväunet ja muut normaalit sairastamiseen liittyvät jutut olen jättänyt vähemmälle. Äsken innostuin raivaamaan kirjoituspöytääni sen verran, että siihen muodostui tyhjä tila muutaman kirjakuvan ottamiseen ja tietokoneelle. Kotonamme on jotenkin aika himmeä valaistus, ja siksi tuntuu, että silloin tällöin napsimani kuvat kirjoista ovat yleensä epätarkkoja ja tärähtäneitä ja muutenkin huonoja. Kamera kyllä pitäisi viedä huoltoon, se on nimittäin palvellut minua tuollaisenaan jo alkuvuodesta 2005, uskollinen Nikon D70. Maksoi silloin yhden kuukauden sairaalahuoltajan palkkani verran. Nyttemmin ei taitaisi kelvata myytynä oikein kellekään, tai mistä minä tiedän. Mutta minulle se on oikein sopiva kumppani (mitä nyt tosiaan olisi hieman huollon tarpeessa).

Lopettelin jo aamupäivällä Anna Kareninan. Vihdoin on tiiliskivi selätetty! Oloni on vapautunut, joskin olen sittenkin pohjimmiltani hieman pettynyt kyseiseen teokseen. Alku oli todella lupaava, mutta sitten kaikki tavallaan lässähti. Kirjoittanen lukukokemuksesta tarkemmin myöhemmin. Mitenköhän muilla kimppalukijoilla mahtaa sujua?

Ensi viikon torstaina on yleisen kirjallisuustieteen tentti, jota varten olen nyt vuoden päivät kahlannut klassikoita läpi. Tenttiä olen aina siirtänyt eteenpäin jos jonkinmoisilla syillä, mutta ensi viikolla aion mennä sen tekemään, vaikka lukematta on vielä tässä vaiheessa neljä teosta. Pietarissa matkaseuranani oli Dickensin Kolea talo, jota sain luettua parisataa sivua. Tässä venäläisessä pöpössäni en kuitenkaan tuntenut olevani oikein vastaanottavainen kyseiselle teokselle, joten nappasin hyllystä esiin Orwellin Eläinten vallankumouksen, jonka olen aiemminkin lukenut muistaakseni kahdesti ja jonka olen myös listannut ensi viikon tentiin. Varmaan osittain samasta syystä, jonka takia nuoriso taitaa arvostaa tätä teosta pakollisten kirja-arvostelujen kohteena äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa. Onhan se lyhyt. Mutta siihen helppous loppuukin.

George Orwell: Eläinten vallankumous. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 1969. (Animal Farm, 1945.)

Kartanon eläimet elävät isäntänsä Jonesin vallan alla, kun vanha ja viisas Majuri-niminen sika näkee unen tulevasta Vallankumouksesta, joka muuttaa kaiken. Eläimet eivät tohdi uskoakaan moiseen, mutta nopeammin kuin he huomaavatkaan, siitä tulee totta: vanha isäntä ajetaan matkoihinsa, kahleet katkaistaan ja jokin suuri ja mahtava odottaa kulman takana. Älykkäimpinä maatilan eläimistä siat ottavat pian vallan sorkkiinsa ja ovelasti suuntaavat tilan tulevaisuuden oman mielensä mukaiseksi. Alkuun kaikki sujuu vapauden ja veljeyden hengessä, mutta varsin pian hierarkia muodostuu selvääkin selvemmäksi, propaganda alkaa purra ja historia kirjoitetaan uudelleen. Suuret seitsemän käskyä, jotka Vallankumouksen aluksi on maalattu pysyvästi seinään muistuttamaan aatteen rehtiydestä, alkavat kuitenkin vähitellen saada uusia muotoja, joiden paikkansapitävyydestä eläimet eivät enää voi olla varmoja.

SEITSEMÄN KÄSKYÄ


1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen. 
2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä.
3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.
4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa.
5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.
6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.
7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.

(Eläinten vallankumous, s. 28.)

Kirja on vavisuttavampi kuin pystyin muistamaan. Kaikessa tiiviydessään se on juuri niin riipaiseva, tarkkanäköinen ja ahdistava, kuin totalitarismin ja vallan väärinkäytön kuvaaminen parhaimmillaan (ja pahimmillaan) on. Juuri noin se on mennyt. Juuri noin se menee edelleen.

Muistaakseni olen lukenut tämän ensimmäistä kertaa joskus varhaisteini-ikäisenä, ja jo silloin tämä jätti voimakkaan kuvan mieleeni. Nimenomaan kuvan: Orwell kirjoittaa tarinansa selkein piirroin, kuin elokuvaa katsoisi. Eläintilan eläimet kuvaavat osuvasti erilaisia tapoja suhtautua vallitsevaan tilanteeseen ja sen erilaisiin, toisinaan mielettömiin ilmenemismuotoihin. Lampaat saadaan laulamaan mitä tahansa helppoa sävelmää sisällöstä viis, koirat opetetaan pienestä pitäen militantein keinoin tottelemaan käskyjä, hevoset uurastavat kaikilla voimillaan ja haluavat uskoa työnteon voimaan. Jokainen varmaan löytää itsensä tästä sirkuksesta ja parhaimmillaan tajuaa, että on yhdistelmä monesta erilaisesta tavasta kestää vallan absurdeja toimia - jos kapinointi on mahdotona.

Kyllä tämä edelleen pani hiljaiseksi, miettimään sitä, millä tavoin vallanhalu ja valtajärjestelmien rakentaminen ja ylläpitäminen tätä meidänkin maailmaamme pyörittävät. Kuinka lähellä 1930-luvun tuulet taas ovatkaan ja kuinka helppoa massaa on villitä ja hallita, ohjailla, painostaa, pakottaa, huijata.

Kannattaa pitää silmät auki. Eivät ne siat tästä maailmasta minnekään ole kadonneet, eivätkä ne ole vain Eläinten vallankumouksen sivuilla.

Nopealla haulla löysin hyvät arvostelut marjikselta ja Valkoiselta kirahvilta.