Vapauden kaiho soi

Ihan kohta on yli kaksi viikkoa lomaa töistä! Tuskin maltan odottaa. Ensi viikolla raahaudun vielä torstaiksi töihin, mutta sen jälkeen vilkuilen työpaikan suuntaan vasta kun uutta vuotta on kulutettu reilusti yli viikko. Sopii hyvin. Eräs entisen hissanlaitoksen työntekijä kehotti eilisessä sähköpostiviestissään opiskelijoita relaamaan edes yhden päivän ajan, olemaan ajattelematta mitään opintoihin liittyvää ja kuuntelemaan vaikka musiikkia nojatuolissa istuen. Ihan aiheellinen kehotus, sillä opiskeluhan on pahimmillaan sitä, että vaikka on "vapaalla" (esimerkiksi on vapaapäivä palkkatöistä), mielessä pyörivät kaikki mahdolliset keskeneräiset asiat. Ristiriitaisimpia huomioita ovat "No siis mulla on maanantaina vapaapäivä, mutta mun pitäis lukea yksi tenttikirja" ynnä muut vastaavat. Daa, eihän se mikään vapaapäivä silloin ole - se on työpäivä, opiskeluun käytetty päivä. Vapaapäivä on sellainen, että saa nukkua ilman kellon herätystä, olla ilman aikatauluja ja tehdä jotain kivaa. Jos huvittaa. Tenttiin lukeminen ei ole vapaapäivän puuhaa. Piste. Tämä jaksaa aina vain, jo kovaa vauhtia kuudetta vuotta, vaivata mieltäni, sillä ei siitä kovinkaan kauaa ole, kun taas jostakin luin, kuinka opiskelijoiden ajankäyttö monimutkaistuu koko ajan juuri siksi, että vapaa-aikaa ei pystytä, osata tai haluta erottaa työnteosta. Kirjoitustyössä tai lukiessa se on hankalaa, ajatustyössä melkein mahdotonta. Olen antanut itselleni pienimuotoisen ja epävirallisen lupauksen, jonka mukaan aion olla itselleni armollisempi. Koko ajan ei tarvitse olla tehokas, koko ajan ei pidä miettiä tekemättömiä töitä, vapaapäivät (oikeat vapaapäivät) ovat sallittuja, jopa pakollisia. Vaikka kuinka tuntuisi, että tässähän on näpsäkästi pari tuntia ylimääräistä aikaa, minun ei tarvitse vilkaistakaan gradukirjapinon suuntaan. Ei joka päivä, ei vapaapäivinä.

Tähän väliin lienee paikallaan sanoa, että varsinaista lomaa aion pitää vain viikon verran - tammikuun ensimmäisellä viikolla aion paahtaa gradua kuin viimeistä päivää. Mutta viikkoon, viikkoon en tee mitään. Paitsi tietysti luen kaikkea ihanaa. Ihanaksi määrittelen ainakin Jonathan Franzénin Vapauden ja Hilary Mantelin Susipalatsin. Toki monenmoisia muitakin teoksia, mutta noista lähdetään liikkeelle. Lukuseurana aion mättää suklaata. Ehkä vähän salmiakkiakin.

Eilen oli vihdoin se manaamani klassikkotentti. Loppujen lopuksi sain luettua kahdestatoista kirjasta kymmenen ja puoli. Kesken jäi ennen tenttiä Denis Diderot'n Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä, ja - kaikki kunnia ranskalaiselle valistusmiehelle - kesken se kyllä jääkin. Edgar Allan Poen Koottuja kertomuksia ehdin lukea satakunta sivua, mikä ei tuhatsivuisesta teoksesta ole kovin suuri määrä, ja koska kirja on ikiomani, jatkan sitä kyllä tulevaisuudessa. Myös siksi, että novellit ovat aivan erinomaisia, ainakin näin alkukosketuksen perusteella. Tentti oli jälleen kerran melkoisen sopiva, sillä siinä kysyttiin Kolean talon Lontoo-kuvauksesta, Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Anna Kareninan avioliitoista sekä Huckleberry Finnin seikkailujen kertojasta. Tällä kertaa ei tarvinnut siis soveltaa kuten kesällä 2008, jolloin kirjoitin kolmesivuisen esseen Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -teoksen luontokuvauksesta luettuani kirjasta ensimmäisen sivun runon verran. (Sain muuten siitä tentistä kolmosen.) (Ja aion kyllä lopultakin lukea kyseisen kirjan ensi vuonna, sillä osallistun sen kanssa Morren mainioon lukuhaasteeseen.) Yleisen kirjallisuustieteen perusopintoja puuttuu vielä kahden eri suorituksen verran, joista toinen on itsenäinen kirjoitusharjoitus ja toinen länsimaisen lyriikan ja draaman tentti, johon - yllättäen - pitää kahlata kaksitoista näytelmää/runokokoelmaa/jotain muuta. Tämä lienee edessä realistisesti ajatellen helmikuussa. Huraa.

Minulla on edessäni vapaa viikonloppu, sillä sain kaupattua työvuoroni kollegalle. Tämä tarkoittaa sitä, että ehdin vain olla, käydä salilla ja sunnuntaina luuhata pitkin erinäisiä myyjäisiä. Kiinnostavia ovat ainakin Korjaamon joulumarkkinat ja Vanhan joulumyyjäiset. Jes söör!