Ja mikä helvetti ihmisissä on vikana?

Kysyn vaan!

Kuvottaa.

Harkitsemattomat teot ovat kielen päällä odottamassa purkautumistaan.

5 sivua valmista esseetä ja 15 sivun muistiinpanot ovat historiaa (sic!), sillä rakas tietokoneeni päätti, ettei mitään sellaista soopaa nyt kannata omissa nimissään palauttaa ja tuhosi kaiken välitallennuksen yhteydessä.

Hurjan kiva.

Hetkellinen purkaus

Nukuin sitten päiväunet puoli kahdeksasta vähän vaille kymmeneen. Uskomatonta. Onkohan minulla jokin puute, muunkin kuin unen? YTHS:lläkään ei pysty mitenkään iisisti otattamaan hemoglobiinia, tarttis lähetteen labraan. Mielestäni syön kuin hevonen (mikä näkyy esim. painonnousuna, perkele) ja vieläpä ihan terveellisten sääntöjen mukaan, mutta en sitten tiedä. Tai sitten se on tuo pureva pakkanen, joka iskee luihin ja ytimiin. Hrrr. Paleltaa jo valmiiksi ajatus huomisesta, kun menen ensin luennolle ja sieltä Helsinkiin jonottamaan Ateneumiin. Jos nyt sitten kuitenkin ne Pablot tsekkaisi.

Minun olisi pitänyt tänään kirjoittaa sitä esseetä. Niin. No, en ole kirjoittanut, en avannut koko tiedostoa. Enkä avaa. Perjantai-iltana sitten, töiden jälkeen sata lasissa. Ei huvittaisi luovuttaakaan enää tässä vaiheessa, kun kuitenkin olen aikamoisen pohjatyön sitä varten tehnyt. Kolme sivua taitaa olla kasassa, minimivaatimus on 12. Huoh. Antakaa aikaa ja tyhjiä päiviä kalenteriin! Ei niitä taida tulla, tenttejä pukkaa viikoittain vielä hetken aikaa. Ei olisi pitänyt antaa syksyn surkeuden viedä mukanaan, nythän se kostautuu. Miksi en aiemmin ollut varmempi tulevasta ja suorittanut oikeita asioita?

Uudessa Imagessa on kaverini hienoja kuvia. Toiset ne osaa.

Lapsi on terve kun se leikkii

Alkaa tässä kohta himppasen ottaa kupoliin tämä saamattomuus ja laiskuus. Nukuin jälleen aamun espanjantunnin ohi ja näin vieläpä unia vieraista miehistä muun synnin lisäksi. Muilla päivän luennoilla sentään kävin, ja kello 16 istuin tiukasti perse nahkapenkissä vääntämässä kasaan vastausta liberaalista demokratiakäsityksestä ja vastuuyhteiskunnan yhteiskuntavoimista. Reilun vuoden takaraivossa jyskyttänyt nolo tentinpuolikas on siis nyt kunnialla hoidettu. Helpotus vaihtui melko pian uuteen epätoivoon, sillä kaikesta tiedonhankinnasta huolimatta en silti vieläkään tiedä, mitä tuohon yhteiskuntaoppisettiin pitäisi loppujen lopuksi sisällyttää ja pitääkö sen kaiken olla valmiina, kun pedagogisten hakuaika päättyy. Luulen, että joku osa aivoistani on peruuttamattomasti sulanut pois liiallisen Hesarin keskustelupalstan ja urpojen blogien lukemisen tuloksena. En kehtaa enää tykittää oottia sähköposteillani, vaan tungen suoraan vastaanotolle ylihuomenna. Hah. Saamaton ja laiska olen siinä suhteessa, etten saa oikein otetta mistään plus nukun poikkeuksetta pommiin, kun pitäisi olla kilvan taivuttamassa espanjan epäsäännöllisiä verbejä. Kyllähän tässä muuten porskutellaan ihan kivasti, enkä tavoittele mitään martyyrinkruunua. Vielä.

Hain tänään postista itselleni uuden lelun ja se on kyllä nätti. En vaan meinannut osata vastata, kun se ensimmäistä kertaa soi. Tunsin itseni kunnon mammaksi, sellaiseksi teknologiaa pelkääväksi tantaksi, joka on varma, että esimerkiksi tietokone syttyy tuleen, jos painaa väärää nappulaa. No, olotila meni ohi ja puhelukin sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kiva puhelin, ehkä tässä kestää akku kauemmin kuin päivän. Intternetissä ostosten tekeminen on muuten kyllä oivallista, ja tästä lafkasta sain puhelimeni kahdessa päivässä. (Ihan vapaaehtoista mainostamista, kukapa siitä mitään maksaisikaan.)

Espanjan läksyt ovat muistissa vanhan puhelimen viestivalikossa, pitääkö se nyt sitten vielä kerran kuitenkin avata? Luulin jo siirtyneeni nykyaikaan. Muitakin elämän pikku karikkoja tässä on ollut, esimerkiksi viime viikon perunkirjoitus meni kaikin puolin ihan kivasti, kunnes V huomasi toissapäivänä, ettei mokomassa paperissa ole lainkaan merkittynä mummin metsäpalstaa. Seurauksena tästä oli armoton sunnuntai-iltainen raivokohtaus ja paniikki, naapureiden korviin kuulunut huutokonsertti ja itseinho siitä, ettei aikuinen ihminen osaa hoitaa asioitaan kuntoon. Pienimuotoista ylireagointia, kenties... Asia on nyt kuitenkin (huomattavasti asiallisemman kanssakäymisen jälkeen) kuosissa siltä osin, että uusi perunkirjoitus pidetään ensi lauantaina, kun olemme muutenkin menossa Lahteen (paperit eivät olleet siis onneksi ehtineet vielä verottajalle) ja minä pyysin anteeksi typeryyttäni. Siitäkin huolimatta pidän kuolemista Suomessa huonosti harkittuna tekona. Käsittämätöntä paskaa, ja meitä on sentään vain kaksi tasa-arvoista rintaperillistä. Hyvä luoja, millaisia sotkuja nämä voivatkaan olla, kun jo tämä on niin hankalaa!

Voisivat myös pikkuhiljaa saada tuon läheisen parkkihallin valmiiksi. Taloa tutisuttavat räjäyttelyt eivät enää tunnu niin eksoottisilta kuin pari viikkoa sitten.

Oheistoimintaa

Kuten todettua, tässä pitäisi parhaillaan ahnehtia historiateoreettista ajattelua tenttikirjojen sivuilta kuin mitäkin sahramia. No, sen sijaan tein pitkästä aikaa ruokaa kotona ja nautiskelin siitä vissylasillisen ääressä. Hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä:

Lohikastike (2-3 annosta)


300 g kirjolohisuikaleita
1 prk Kolme juustoa -ruokakermaa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1 pieni tölkki herkkusieniä
suolaa
pippuria
currya
öljyä paistamiseen

Paista kevyesti kasvisosasto ja lisää kirjolohisuikaleet. Jatka kypsyttelyä reilut viisi minuuttia. Lisää mausteet ja kerma, anna hautua sopivaksi katsomasi aika, esimerkiksi kunnes perunat tai muu lisäke ovat kypsiä. Nautiskele hyvässä seurassa tai ilman.

Tämä päivä ei tuntunut yhtään niin aktiiviselta kuin eilinen. Nukuin uudelleen pommiin espanjan aamutunnilta, mutta onnekseni sen pystyi korvaamaan kymmeneltä alkaneella samansisältöisellä pläjäyksellä. Hukassahan minä olin, mutta ehkä se siitä etenee, jos vain jaksaisin kerrata tarpeeksi. Tätä seurasi neljän tunnin vero-oikeuden luento, jossa koin hämmentäviä hetkiä olemalla häpeämättömän kiinnostunut aiheesta. Viimeviikkoinen julkisoikeuden osio aiheutta lähinnä akuuttia päiväunien ja suklaan tarvetta. Olen myös pessyt pyykkiä ja kasaillut tiskausta odottavia astioita erilaisiin muodostelmiin. No, luin minä toisesta tenttikirjasta 70 sivua, ja jatkan sitä ihan kohta.

Huomenna on vuorossa töitä. En ole ollut siellä kolmeen päivään, ja se tuntuu ikuisuudelta. Sairasta. Huomenna minulla on myös erillinen työkeikka iltaseitsemältä, ja olenkin saanut ihanalta työkaveriltani lupauksen yösijasta, jotta pääsen helposti perjantaiaamuna sorvin ääreen jo kahdeksaksi. Paikka on sama kuin viime perjantaina, seura tällä kertaa ehkä hieman siveellisempää (ja selvin päin). Sanotaanko nyt niin, että ei tämä 80 kilometrin työmatka mikään kaikkein järkevin vaihtoehto ole, mutta näillä on nyt mentävä. Ei ehkä loppuiäksi kuitenkaan. Eihän?

Odotan viikonloppua, sillä V tulee kylään. Mitäs noista tenteistä ja muista murheista, jos on hyvää seuraa. Ja mahakin on täynnä.