Aika kuluu ihan kummallisen nopeasti. Ei sillä, että olisi kauheasti erityistä kerrottavaa, mutta olisihan se ihan hauskaa varmaankin useammin vaikka kirjoittaa jotain blögiä. Katsotaan, saanko itseäni niskasta kiinni!
Okei. Olen siis kotona nyt, ollut jo jokusen viikon. Oma koti kullan kallis jne. Tavallaan luulisi, että olisin rauhoittunut/helpottunut/onnellinen, ja tavallaan olenkin, mutta tavallaan sitten en. Uusia ongelmia on tullut edellisten paikalle. Koetan jotenkuten rämpiä eteenpäin, koska paikoilleenkaan ei voi jäädä, saati peruuttaa. Vielä en ainakaan anna periksi!
Muutaman viikon on jatkunut sellainen kummallinen "mitämäoikeastihaluanisonatehdä" -hommeli päässäni. Olen koettanut a) olla suhtautumatta siihen liian vakavasti ja b) tehdä sen pohjalta uusia suunnitelmia. Melko varmalta näyttää, ettei minusta ainakaan opettajaa tule. Oikeastaan on helpottavaa, kun saa jotakin päätöksiä aikaiseksi. Sovitaan sitten, että tämä kahden päätöksen vuosivauhti on mulle ihan sopiva... Niin, mitä sitten, jos ei opettaja? Museorotta, arkistohiiri, toimittajahamsteri... Vaihtoehtoja on, ja olen päättänyt, että jahka tämä ensimmäinen vuosi saadaan päätökseen, alan todella tehdä valintoja. (Tätä päätöstä ei lasketa siihen kahden päätöksen kiintiöön.)
--
Olen kuunnellut aika paljon 1N-nimistä pändiä, kuunnelkaa tekin: http://www.1nmusic.com. Tosi symppistä.
--
Enää päivää päälle viikko, ja vapaudun partion kahleista! Odotan sitä ihan oikeasti todella paljon, mikä ei sinänsä ole yllättävää, mutta onpa sitten kuitenkin. Joskus se oli niin mukavaa ja antoisaa. Eipä ole enää. Kaikki meni aika rumaksi, kun alkoi saada niskaansa niitä kummallisia valituksia ja ohareita. Huoh. Joo, tiedän, ettei elämä ole reilua jne., mutta pistää silti vihaksi. Minä kun en yleensä tahdo kellekään mitään pahaa! Joopa.
Vietän yksinäistä lauantai-iltaa kotona. Pari kirjaa on kesken, koskematon sudoku-lehti on yöpöydällä ja muistitikulla polttelee keskeneräinen luentopäiväkirja, joka olisi pitänyt palauttaa kaksi viikkoa sitten, mutta jolle kävin inisemässä lisäaikaa, jota myönnettiin. Harmi vain, että kun deadline lakkaa piinaamasta, työmotivaationi laskee jyrkästi. Pitää kohta kaataa lasillinen viiniä ja alkaa hommiin, ehkä sen voimalla almoravidit ja tuaregit alkavat taas kiinnostaa. (hah)
-- tänään kaikki muuttuu
toivon, parempaan --
3. helmikuuta 2007
5. tammikuuta 2007
Kääritään satasia
Olimme Pietarissa. Satoi räntää ja oli harmaata, mutta viihdyimme. Venäjässä on jotakin kiehtovaa, ei sitä osaa oikein kuvatakaan. Ja sain syödä sekä pelmenejä että blinejä, mistä olen iloinen. Ja menihän sitä pivaakin. Ja vodkaa, hieman. Uuden vuoden vaihtuessa kuuntelimme Putinin puheen tv:stä ja skoolasimme venäläisten kanssa. Raketteja ammuttiin koko reissumme ajan. Jännää.
Niin että hyvää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!
Lupauksia on hyvä tehdä, mutta niistä ei sen enempää. Riittääpä edes jotakin pelkästään itselle mietittäväksi.
Ensi viikolla alkaa taas opiskelu. En ole tehnyt asioita, joita olisi pitänyt, mutta olen tehnyt muuta. Riittäköön se vielä hetkeksi.
29. joulukuuta 2006
Hopes and fears
Ongelmat lienevät ratkotut. Ihan hyvä niin, vaikka hieman kummastuttaa tämä käytös, josta aiheutuu lähinnä väärinkäsityksiä. Olen aika väsynyt mokomaan soopaan, mutta - no jaa. On tässä muutakin mietittävää, onneksi.
Huomenna lähdemme Pietariin. Loistokasta! Olen aika innoissani ja tietysti hieman jänskättää, kuten aina ennen matkaa. Mutta Pietariin! Rouheeta. Ja oikein hotelliin! Iih! Kameran akku on latauksessa, puhelin pitää vielä saattaa täysiin voimiinsa, pakannutkin olen, vesipullo pitää täyttää ja varata sopiva rahasumma vaihdettavaksi. Siitä se lähtee.
Pitäisi lähteä kirjastoon palauttamaan hieman kirjoja. Ja levyjä. Vierashuoneen lattialla on uskomaton kasa kirjoja, joita minun olisi tarkoitus lukea muutaman viikon aikana. Pohjois-Afrikan historiaa koskevia opuksia on jokunen, niiden pohjalta pitäisi saada kasaan yksi luentopäiväkirja. Kaksi filosofian opusta odottavat läpikahlaamista - ilmoittauduin juuri elämäni ensimmäiseen kirjatenttiin! Kansantaloustiede pitää koettaa käydä uusimassa muutamaa päivää tuon filosofian jälkeen, tuskin läpäisen, mutta kaipaisin kyllä saada ne 6 opintopistettä, joiden takia tuli herättyä kaksi kertaa viikossa epäinhimillisen varhain. Ja kai se kurssi kuuluu yhteiskuntaopin kokonaisuuteen, vaikka en mä kyllä enää ole varma, mikä musta tulee isona. Tuleeko opettajaa ensinkään. Moni asia on hieman poissa tolaltaan. Onneksi joku pysyy, nimittäin Atalpan jumpat, joita kirjoittelin taas kalenteriin muistiin.
Ensi viikolla menen käymään Tampereella, työhaastattelussa nimittäin. Jeah! Ja tarkistamassa kämppäni kunnon. Voi että mulla on koti-ikävä, ihan todella. Ahdistaa, kun ei pääse omaan rauhaan olemaan. Vaikka on täällä äidin luona ihan hyvä olla, on tilaa ja rauhaa, mutta kuitenkin... en ole Kotona.
Nyt kohti kirjastoa. Huomenna minua odottaa karvalakkien maa.
Huomenna lähdemme Pietariin. Loistokasta! Olen aika innoissani ja tietysti hieman jänskättää, kuten aina ennen matkaa. Mutta Pietariin! Rouheeta. Ja oikein hotelliin! Iih! Kameran akku on latauksessa, puhelin pitää vielä saattaa täysiin voimiinsa, pakannutkin olen, vesipullo pitää täyttää ja varata sopiva rahasumma vaihdettavaksi. Siitä se lähtee.
Pitäisi lähteä kirjastoon palauttamaan hieman kirjoja. Ja levyjä. Vierashuoneen lattialla on uskomaton kasa kirjoja, joita minun olisi tarkoitus lukea muutaman viikon aikana. Pohjois-Afrikan historiaa koskevia opuksia on jokunen, niiden pohjalta pitäisi saada kasaan yksi luentopäiväkirja. Kaksi filosofian opusta odottavat läpikahlaamista - ilmoittauduin juuri elämäni ensimmäiseen kirjatenttiin! Kansantaloustiede pitää koettaa käydä uusimassa muutamaa päivää tuon filosofian jälkeen, tuskin läpäisen, mutta kaipaisin kyllä saada ne 6 opintopistettä, joiden takia tuli herättyä kaksi kertaa viikossa epäinhimillisen varhain. Ja kai se kurssi kuuluu yhteiskuntaopin kokonaisuuteen, vaikka en mä kyllä enää ole varma, mikä musta tulee isona. Tuleeko opettajaa ensinkään. Moni asia on hieman poissa tolaltaan. Onneksi joku pysyy, nimittäin Atalpan jumpat, joita kirjoittelin taas kalenteriin muistiin.
Ensi viikolla menen käymään Tampereella, työhaastattelussa nimittäin. Jeah! Ja tarkistamassa kämppäni kunnon. Voi että mulla on koti-ikävä, ihan todella. Ahdistaa, kun ei pääse omaan rauhaan olemaan. Vaikka on täällä äidin luona ihan hyvä olla, on tilaa ja rauhaa, mutta kuitenkin... en ole Kotona.
Nyt kohti kirjastoa. Huomenna minua odottaa karvalakkien maa.
21. joulukuuta 2006
My first name is Angelene
Tai sitten ei.
Olen nyt vajaan viikon verran makoillut äitini nurkissa. Äsken havahduin sohvalta tukka takussa ja silmälasit vinossa, kun Rimakauhua ja rakkautta -dvd pyörähti loppuun. Olen lueskellut (en tenttikirjoja, mutten hömppääkään), kirjautunut kolme kertaa päivässä Nettiopsuun tarkistamaan tenttituloksia (kaksi puuttuu vielä), hajoillut tietokoneeni kanssa (sillä tuloksella, että äiti totesi seurattuaan hetken suorittamaani johtojen pureskelua ja läppärin pöytäänhakkaamista, että ostetaanko sulle uusi kone?) ja muuta suloista. V on yövuorossa, ja minulla on niin tylsää. Kissaakin on ikävä, saatana.
Remontti tosiaan alkoi viime perjantaina. Sunnuntaina kävimme äidin kanssa hakemassa sen jaloista Riesan ja hirveän kasan omaisuuttani, jota ilman en koe mahdolliseksi selviytyä tulevista viikoista. Seinää oli revitty aika kivasti auki, ei siellä kyllä asua voi, ja onneksi ei nyt tarvitsekaan. Ensimmäiset luennot ovat 10.1. Olen nyt järjestämässä asiaa niin, että olen luennoilla vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, eli remontin ajan voin asua Järvenpäässä keskiviikkoillasta maanantaiaamuun, ja siten vain kaksi yötä viikosta Heidin/Annen/Marin/Liisan sohvilla. Kuulostaa rautaiselta, mutta hermot on nyt jo melko tiukalla. Toivottavasti homma skulaa nopeasti.
Tänään meinasi hieman pukata kriisiä, kun sain kirjeen vanhalta Kallion aikaiselta ystävältä, jolle olin itse kirjoittanut alkusyksystä herättääkseni unohduksissa ollutta yhteydenpitoa. Kirjeessä sitten luki, että siellä suunnassa ollaan menossa naimisiin, "viikon päästä lauantaina" (niinkuin laulussakin sanotaan). No niin. Mitäpä siihen on sanottavaa. Onnea?
Oikeasti olen onnellinen jokaisen puolesta, jolla menee hyvin ja olo on hyvä. Tottakai olen, en sentään ole mikään tunteeton mungo. Tulee vaan ajoittain sellainen olo, että mitä helvettiä täällä tapahtuu??!11 Ollaanko tässä nyt sitten aikuisia? Ilmeisesti. Ja suurimman kriisin aiheuttaa se, etten itse ole lähelläkään tuollaisia päätöksiä. Enkä tule olemaankaan, itsestäni riippumattomista syistä. Se hieman surettaa, sillä vaikka en olekaan haluamassa NAIMISIIN TAI LAPSIA, haluan silti saada mietiskellä tulevaa ilman, että aiheutan sillä hyperventilaatiokohtauksia. Tämä on joskus niin vaikeaa. Kommunikaatio siis. Jos se ei toimi, niin sitten se ei toimi, eikä siihen ilmeisesti auta mikään. Vituttaa.
En ole nyt kovin looginen, enkä edes järkevä, mutta en ole käynyt ulkona lähes vuorokauteen. Kuitenkin: joskus tulee ihmiselle sellainen olo, että olenkohan ihan oikeassa paikassa tekemässä oikeita asioita? Ja vielä pahempi on se tunne, että on tehnyt väärät ratkaisut aiemmin, eikä voi enää muuttaa niiden aiheuttamia seurauksia. Täysin perseestä. Sellainen tunne minulla nimittäin on, nykyisin useammin kuin aiemmin. Luulin olon helpottuvan, kun sain aloittaa yliopisto-opiskelun unelmoimallani alalla. Juu ei. Nyt mielessä pyörii sitten työelämä. Onko sitä? Jos, niin millaista? Ei helvetti.
Tänään soitettiin huomiseksi sijaistamaan laitoshuoltoon Tampereelle johonkin päiväkotiin. Harmi, etten voinut mennä. Rahaa tarvitsisin.
Olen nyt vajaan viikon verran makoillut äitini nurkissa. Äsken havahduin sohvalta tukka takussa ja silmälasit vinossa, kun Rimakauhua ja rakkautta -dvd pyörähti loppuun. Olen lueskellut (en tenttikirjoja, mutten hömppääkään), kirjautunut kolme kertaa päivässä Nettiopsuun tarkistamaan tenttituloksia (kaksi puuttuu vielä), hajoillut tietokoneeni kanssa (sillä tuloksella, että äiti totesi seurattuaan hetken suorittamaani johtojen pureskelua ja läppärin pöytäänhakkaamista, että ostetaanko sulle uusi kone?) ja muuta suloista. V on yövuorossa, ja minulla on niin tylsää. Kissaakin on ikävä, saatana.
Remontti tosiaan alkoi viime perjantaina. Sunnuntaina kävimme äidin kanssa hakemassa sen jaloista Riesan ja hirveän kasan omaisuuttani, jota ilman en koe mahdolliseksi selviytyä tulevista viikoista. Seinää oli revitty aika kivasti auki, ei siellä kyllä asua voi, ja onneksi ei nyt tarvitsekaan. Ensimmäiset luennot ovat 10.1. Olen nyt järjestämässä asiaa niin, että olen luennoilla vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, eli remontin ajan voin asua Järvenpäässä keskiviikkoillasta maanantaiaamuun, ja siten vain kaksi yötä viikosta Heidin/Annen/Marin/Liisan sohvilla. Kuulostaa rautaiselta, mutta hermot on nyt jo melko tiukalla. Toivottavasti homma skulaa nopeasti.
Tänään meinasi hieman pukata kriisiä, kun sain kirjeen vanhalta Kallion aikaiselta ystävältä, jolle olin itse kirjoittanut alkusyksystä herättääkseni unohduksissa ollutta yhteydenpitoa. Kirjeessä sitten luki, että siellä suunnassa ollaan menossa naimisiin, "viikon päästä lauantaina" (niinkuin laulussakin sanotaan). No niin. Mitäpä siihen on sanottavaa. Onnea?
Oikeasti olen onnellinen jokaisen puolesta, jolla menee hyvin ja olo on hyvä. Tottakai olen, en sentään ole mikään tunteeton mungo. Tulee vaan ajoittain sellainen olo, että mitä helvettiä täällä tapahtuu??!11 Ollaanko tässä nyt sitten aikuisia? Ilmeisesti. Ja suurimman kriisin aiheuttaa se, etten itse ole lähelläkään tuollaisia päätöksiä. Enkä tule olemaankaan, itsestäni riippumattomista syistä. Se hieman surettaa, sillä vaikka en olekaan haluamassa NAIMISIIN TAI LAPSIA, haluan silti saada mietiskellä tulevaa ilman, että aiheutan sillä hyperventilaatiokohtauksia. Tämä on joskus niin vaikeaa. Kommunikaatio siis. Jos se ei toimi, niin sitten se ei toimi, eikä siihen ilmeisesti auta mikään. Vituttaa.
En ole nyt kovin looginen, enkä edes järkevä, mutta en ole käynyt ulkona lähes vuorokauteen. Kuitenkin: joskus tulee ihmiselle sellainen olo, että olenkohan ihan oikeassa paikassa tekemässä oikeita asioita? Ja vielä pahempi on se tunne, että on tehnyt väärät ratkaisut aiemmin, eikä voi enää muuttaa niiden aiheuttamia seurauksia. Täysin perseestä. Sellainen tunne minulla nimittäin on, nykyisin useammin kuin aiemmin. Luulin olon helpottuvan, kun sain aloittaa yliopisto-opiskelun unelmoimallani alalla. Juu ei. Nyt mielessä pyörii sitten työelämä. Onko sitä? Jos, niin millaista? Ei helvetti.
Tänään soitettiin huomiseksi sijaistamaan laitoshuoltoon Tampereelle johonkin päiväkotiin. Harmi, etten voinut mennä. Rahaa tarvitsisin.
4. joulukuuta 2006
Mainos II
Heippa hei kaikki karvakorvat siellä ruutujen toisilla puolin!
Käykäähän kirjoittamassa ihkuun ystiskirjaani:/poistettu/
Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei tällä kertaa ole. Raportti on saapunut ja taloyhtiön hallitus kokoustaa näinä päivinä, sitä odotellessa. Itsenäisyyspäiväkin on hetikohta, vaikka eipä tuo elämääni vaikuta, kun en (snif!) edes pääse näkemään kättelyjonoa, koska ei ole sitä telkkaria. Too bad.
Ensi viikolla on runsaasti tenttejä, sen jälkeen kolmen viikon loma, jonka aikana ehkä lähettelen muutaman työhakemuksen lisää ja matkustan Pietariin, kunhan happopääni muistaisi joskus ottaa passinkin mukaan viisuminhakua varten. Veljeni on muuttanut pois kotoa naisen kanssa saman katon alle ja minä en. Naisen enkä miehen. Kissaa ei lasketa. Minulla ei ole myöskään joulukalenteria.
Olen nyt äidin luona ja tarkoitukseni olisi alkaa silmäillä muutamaa opusta sekä ensi viikon luentokertauksia että tammikuun kirjatenttejä varten. Adios!
Käykäähän kirjoittamassa ihkuun ystiskirjaani:/poistettu/
Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei tällä kertaa ole. Raportti on saapunut ja taloyhtiön hallitus kokoustaa näinä päivinä, sitä odotellessa. Itsenäisyyspäiväkin on hetikohta, vaikka eipä tuo elämääni vaikuta, kun en (snif!) edes pääse näkemään kättelyjonoa, koska ei ole sitä telkkaria. Too bad.
Ensi viikolla on runsaasti tenttejä, sen jälkeen kolmen viikon loma, jonka aikana ehkä lähettelen muutaman työhakemuksen lisää ja matkustan Pietariin, kunhan happopääni muistaisi joskus ottaa passinkin mukaan viisuminhakua varten. Veljeni on muuttanut pois kotoa naisen kanssa saman katon alle ja minä en. Naisen enkä miehen. Kissaa ei lasketa. Minulla ei ole myöskään joulukalenteria.
Olen nyt äidin luona ja tarkoitukseni olisi alkaa silmäillä muutamaa opusta sekä ensi viikon luentokertauksia että tammikuun kirjatenttejä varten. Adios!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)