30. joulukuuta 2019

Toinen maailmansota käynnissä, aina vain



Toinen maailmansota on teema, jota tuskin koskaan ammennetaan tyhjiin. Niin paljon uutta tietoa, muistelmia ja fiktiota siitä jatkuvasti, vuosi vuoden jälkeen julkaistaan kaikissa mahdollisissa formaateissa. Itse en historioitsijana ole koskaan ollut toisesta maailmansodasta erityisen kiinnostunut, kuten en muustakaan sotahistoriasta. Myös historianopettajana teema on tuntunut haastavalta, mutta koska joka opetusryhmässä on vähintään yksi aiheesta innostunut oppilas, jos se on usein auttanut tsemppaamaan ja miettimään, miten aihetta voisi lähestyä. Tänäkin syksynä luotin useampaan otteeseen kokemushistorialliseen näkökulmaan ja aitoihin dokumentteihin, ja hyvin tuntui uppoavan kasiluokkalaisiin.

Sotakirjallisuutta sinänsä en vierasta, en enää sen jälkeen, kun joitakin vuosia sitten järjestin Ihminen sodassa -lukuhaasteen, josta olen edelleen ihan tolkuttoman ylpeä. Ehkä joskus vielä kehittelen jonkin yhtä hyvän lukuhaasteen, jota voin lämmöllä muistella jälkikäteen - ja joka saa minut lukemaan uudella tavalla.

Ennen joulua luettavaksi sattui peräkanaa kaksi toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa. Primo Levin Tällainenko on ihminen on muistelmateos, jonka 24-vuotiaana Auschwitziin joutunut ja sieltä selviytynyt italialainen kirjoitti pian sodan jälkeen tarjotakseen "lähdeaineistoa ihmisen mielen rauhallista tutkimusta varten", kuten hän esipuheessaan toteaa. Tarkoituksena hänellä ei ole nostaa uusia syytöksiä, vaan kuvata elämää keskitysleirissä.

Kuvaus onkin melkoinen. Levi joutuu Auschwitziin sangen myöhään, vuonna 1944, mutta kärsimys siellä ei toki ole yhtään sen vähäisempi. Hyväkuntoisena nuorukaisena hän joutuu ruumiilliseen työhön, mutta kykenee selviytymään rasituksesta monia muita paremmin. Ravinto on olematonta, terveydenhoitoa ei käytännössä ole, hygieniasta on lähes mahdotonta huolehtia. Vankien keskinäinen solidaarisuus on vahvistava tekijä, mutta kaikki eivät ole yhtä toverillisia. Joka kenkänsä jättää, ne myös menettää, eikä ilman kenkiä ole juuri toivoa. Kuolema on ympärillä jatkuvasti, pelko ja näköalattomuus, oman ihmisyyden kyseenalaistaminen kalvavat.

Tällainenko on ihminen on teos, jonka soisi kuuluvan yleissivistyneeseen luettujen kirjojen listaan. Se ei mässäile kauhulla, vaan pikemminkin raportoi tyynesti. Se koskettaa syvällä inhimillisyydellään, aitoudellaan ja tarkkuudellaan. Samalla se on raskasta ja hidastakin luettavaa, ei totisesti mikään ahmintapala.

Nir Baram on israelilainen kirjailija, jonka romaani Hyviä ihmisiä kuvaa kahden toisessa maailmansodassa vastapuolille päätyvän ihmisen henkilökohtaista kamppailua ja selviytymistä sodan kumussa. Berliiniläinen Thomas Heiselberg on työskennellyt pitkään yhdysvaltalaiselle yritykselle, mutta kun sota alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, yritys vetäytyy Saksasta ja Thomas saa potkut. Hän ei ole tottunut olemaan toimettomana, vaan päätyy työskentelemään natsihallinnolle ja saa komennuksen Puolaan.

Neuvostoliitossa venäjänjuutalainen Saša Veissberg huomaa elämänsä mullistuneen, kun hänen kirjailijavanhempansa lähetetään vankileirille Siperiaan ja nuoremmat kaksosveljensä "uudelleenkoulutettaviksi". Saša ei näe muuta vaihtoehtoa veljiensä suojelemiseksi kuin hylätä kaikki lapsuudenkodissa oppimansa ja haaveilemansa ja alkaa työskennellä salaiselle poliisille. Myös Sašan tie vie Puolaan, jossa tunnelma Saksan ja Neuvostoliiton välillä alkaa tihentyä solmitusta hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta.

Hyviä ihmisiä on tutkielma kahdesta hyvin erilaisesta ihmisestä, joiden taustassa ei ole mitään sellaista, jonka voisi katsoa johtavan väistämättä diktatuurille työskentelyyn. Päin vastoin he tuntuvat tavallisilta kansalaisilta, jotka pyrkivät elämässään vähintään välttämään pahaa, jos nyt eivät aina voi parasta vaihtoehtoakaan valita. Baram rakentaa kokonaisuuden, jossa sodan pauhu on vahva, vaikka varsinaisia sotatapahtumia koetaan vain kourallinen. Kirja saa miettimään, mihin tavallinen ihminen, sellainen ihan hyvä tyyppi, lopulta on valmis - ja mihin päätyy, vaikkei valmis olisikaan.

Jossain vaiheessa tuntui kliseiseltä sanoa holokaustiin liittyen, ettei tämän saa antaa tapahtua enää koskaan. Valitettavasti maailman tila on sellainen, että on yhä todennäköisempää, että jotain vastaavaa tapahtuu vielä. Koko ajan vähemmistöjä vainotaan, uhataan ja tapetaan eri puolilla maailmaa. Ihmisoikeuksia poljetaan. Juutalaisvastaisuus nostaa rumaa päätään. Uskonnot ja poliittiset näkemykset ovat vastakkain hampaisiin asti aseistautuneina. Jotkut toivottavat toisiaan kuopan reunalle. Kiinassa on keskitysleirejä uiguurivähemmistölle.

Ei silti pidä luovuttaa. Ihmisyys on olemassa, inhimillisyyttä on. Tuetaan sitä kaikessa, missä voimme.


Primo Levi: Tällainenko on ihminen
Suomentaja: Tapio Hiisivaara
Gummerus 2019
196 s.
Se questo è un uomo (1947)

Arvostelukappale.


Nir Baram: Hyviä ihmisiä
Saksankielisestä käännöksestä suomentanut: Anja Meripirtti
Otava 2014
393 s.
Anashim tovim (2010)

Omasta hyllystä.


Haasteet: Levin teoksella nappaan vuoden 2019 Helmet-haasteesta kohdan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen, Baramin teoksella puolestaan kohdan 17. Kirjassa on kaksoset. Levin teoksella osallistun lisäksi Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen. Baramin teos pääsee osaksi Kuukauden kieli -haastetta (alkuperäiskieli heprea) ja Kirjahyllyn aarteet -haastetta.

8 kommenttia:

  1. Toista maailmansotaa käydään edelleen osin kenties siksi, että sen perinnöstä on kiistaa. Esim. Puolan ja Venäjän välillä on tuoreitakin näkemyseroja, jotka nousevat otsikoihin (YLE:n uutinen).

    Tuo Ihminen sodassa -lukuhaaste jätti ainakin minuun syvät jäljet niin, että tavallaan se jatkuu edelleen. Se muutti käsitystäni nimenomaan sotahistoriasta kirjallisuutena, joka ei ole kalustoesittelyitä tai yksinkertaisia kronologioita vaan hyvin käsiteltynä inhimillistä draamaa tavoitteineen, juonineen, pelkoineen, epävarmuuksineen, virheineen, sattumuksineen ja niine kuuluisine heikompine hiihtokenkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ja historiantutkimuksen tulkinnatkin elävät, kehittyvät ja muuttuvat (onneksi) vuosien saatossa. Mitään aihetta tuskin voi tyhjiin ammentaa, aina löytyy uusi näkökulma.

      Hienoa, että sinullakin on vahvat muistikuvat Ihmisestä sodassa. Olitkin kyllä melkoinen haastemarsalkka sen vuoden aikana! Sota kirjallisuudessa on todella laaja aihe, se oli hienoa huomata itsekin.

      Poista
  2. Nir Baramin Hyviä ihmisiä oli kyllä sekä minulle että miehelleni ns. yksi unohtumattomista. Tapahtumat oli järjestetty jotenkin näytelmällisesti eli etenkin se kun kumpikin ensin kokee kohtaloaan, matkaten kuitenkin julmaan finaaliin, jossa tapaavat toisensa. Kuin kahden eri maailman navat olisivat kohdanneet ja vyöry tulossa. Lukisin Baramia enemmänkin, niin hyvänä kirjaa pidin. "Kirja saa miettimään, mihin tavallinen ihminen, sellainen ihan hyvä tyyppi, lopulta on valmis - ja mihin päätyy, vaikkei valmis olisikaan." Tämä juuri, mitä kirjoitit kiehtoo minua alituisesti. Ihmisen kyky pahaan on uskomatonta ja kaikki toistuu kaiken aikaa, vain hiukan eri maissa, hiukan eri tavoin, mutta se tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Baramin kirjasta, ja mielestäni sen tarinaa oli miellyttävä lukea kaikessa karuudessaankin, eikä edes mutkan kautta tehty suomennos tuntunut haittaavan.

      Ihmisen pahuus, inhimillisyyden katoaminen, se on karmivaa ja jotenkin niin jatkuvaa, että pakkohan sen on olla meissä sisäänrakennettuna jollain tapaa, vaikka sitä ei ehkä haluaisi myöntää. Mihin kaikkiin ääriolosuhteissa ja tiettyjen edellytysten täyttyessä on valmis. Se on hämmentävää.

      Poista
  3. Luin tuon Primo Levin kirjan joskus vuosituhannen alussa, ja se teki minuun valtavan vaikutuksen. Luin myös "jatko-osan" Aselepo, joka sekin oli hyvä ja kiinnostava.

    Sotakirjat eivät kiinnosta taistelukuvauksina, enkä myöskään jaksa mitään yksinkertaistettuja hyvät vastaan pahat -sotatarinoita (jollaisia esimerkiksi toisen maailmansodan kuvaukset usein ovat, ainakin viihteessä). Mutta sotakirjallisuus on tosiaan paljon monipuolisempi genre kuin mitä helposti ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakaan eivät taistelut tai joukkojen liikkeet kiinnosta, aseteknologiasta puhumattakaan. Ihmiset kaiken sen takana sitäkin enemmän, ja onneksi sitä puolta voi sota-aiheisesta kirjallisuudesta löytää paljonkin. Voisin hyvin lukea lisää Levin kirjoja, vaikkei tämä mikään helppo tapaus ollutkaan.

      Poista
  4. Levin kirjan olen lukenut joskus hyvän aikaa sitten, ja muutakin tuotantoaan (joissa ajoittain myös palataan näihin Auschwitz-kokemuksiin), olen pitänyt.

    Ja Ihminen sodassa oli hyvä haaste, sen kanssa huomasi juuri aiheen monimuotoisuuden...en muistaakseni kovin paljoa valinnut lukemisia haastetta silmällä pitäen joten varsinaiset taistelukuvaukset jäivät vähiin, mutta useammassa kirjassa tuli kiinnitettyä huomiota usein taustalla vaikuttaviin sotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tainnut vieläkään lukea yhtään ns. "oikeaa" sotakirjaa, eli jotain proosaa, jossa upotaan taisteluhautoihin mäiskimään. Tuskin luenkaan, sillä sota on paljon monisyisempi teema kuin vain tuo. Joskaan en halua väheksyä sitäkään: innokkaita lukijoita taistelukuvauksille löytyy ja hyvä niin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!