Kansallisteatterin Kangastus 38 hyytää sielua

Sumuinen, harmaan ja haalean sävyillä leikittelevä lavastus ja kaksi omissa oloissaan istuvaa ihmishahmoa ottavat vastaan katsojat, jotka valuvat paikoilleen Kansallisteatterin pienelle näyttämölle. Mustavalkoiset heijastetut kuvat kertovat syksyistä kieltä, aikakapseli on valmiina viemään 1930-luvulle. Olen valmis.

Kuva: Mitro Härkönen

Kansallisteatteri on tehnyt näyttämöversion Kjell Westön hienosta romaanista Kangastus 38 (Otava 2013). Näytelmä kuuluu teatterin tarjoamaan Suomen juhlavuoden kattaukseen ja sopii siihen erinomaisesti. Kangastus 38 on tarinaltaan ja sanomaltaan kaikkea muuta kuin itsenäisyyden hurmaa ehdoitta, sinivalkoisessa huumassa hehkuttava kokonaisuus. Ja juuri niin sen on oltava.

Kuva: Mitro Härkönen

Varatuomari Claes Thune on palkannut itselleen uudeksi konttoristiksi pidättyväisen rouva Wiikin. Eletään vuotta 1938 ja maailman kytevän palon aistii jo Helsingissäkin. Thunella on omat murheensa mielessä ennen muuta: vaimo on lähtenyt parhaan ystävän mukaan ja Thune tuntee itsensä nöyryytetyksi kaikin tavoin. Hän keskittää energiansa työntekoon – ja Keskiviikkokerhoon. Keskiviikkokerhossa kohtaavat vanhat ystävykset, kouluajoista alkaen yhtä pitäneet miehet ja pohtivat elämää, maailmaa ja sen muuttamista.

Eräässä Keskiviikkokerhon tapaamisessa rouva Wiik kuulee tutun äänen. Hänen oma menneisyytensä on painava ja kipeä, ja tuo ääni, Kapteenin ääni, tuo sen elävämmäksi kuin rouva Wiik olisi valmis vielä kestämään. Vaikka hänen tyyni ulkokuorensa muuta väittää, öisin painajaiset ahdistavat kurkkua kuristaen ja vapaa-ajalla hän kaipaa suuresti jonnekin pois, mieluusti elokuvateatterin pimeyteen.

Alkaa rouva Wiikin selviytymistaistelu, ja hänen hajonneen mielensä synnyttämä koston suunnittelu.

Kuva: Mitro Härkönen

Kansallisteatterin työryhmä on tehnyt Westön haastavasta romaanista upean näyttämötulkinnan. Toisistaan erillisiin osiin jaettu näyttämö kuvaa omalla tavallaan tarinan keskeistä elementtiä, rouva Wiikin jakautunutta mieltä. Kolmen persoonan ja kolmen naisen yhteispeli (Noora Dadu, Edith Holmström, Cécile Orblin) ja samalla konflikti hyökyy voimalla. Mitä pidemmälle päästään, sen vahvemmin katsojakin tuntee, että särkyminen on lähellä, aivan pian se tapahtuu, kohta ollaan pisteessä, josta ei voi palata.

Niin ikään näyttämöllä olevat miehet tekevät roolinsa harkituin elein ja sävyin. Kapteenin henkilöllisyys pysyy piilossa viime hetkille saakka, mutta vihjeitä kaikkiin suuntiin saadaan kyllä pitkin matkaa. Timo Tuominen loistaa saamattomana ja satutettuna Claes Thunena, joka tuntuu lopulta ainoalta näytelmän henkilöltä, joka ei hukkaa ihmisyyttään aatteiden, ideologioiden, mielensä tai kostonhalunsa valtavaan pyörteeseen.

Kuva: Mitro Härkönen

Kangastus 38 hyytää sielua ja sydäntä ajankohtaisuudellaan. Vaikka näytelmässä kuvattu ajankohta on 80 vuoden takaa, sen hivuttavassa julmuudessa on jotain liian tuttua tästä päivästä. Kylmäävimpiin kohtauksiin kuuluu hetki, jossa Thunen ystävä, juutalainen Jogi Jary näyttää tälle valokuvaa. Kuvassa juutalaiset jynssäävät itävaltalaisen kylän tietä hammasharjoilla ja tilannetta seuraavat ihmiset nauravat. Thunen on vaikea ymmärtää ystävänsä tuskaa, vaikka haluaakin olla hänen tukenaan.

Eihän siitä kauaakaan ole, kun suomalaiset ilkkuivat rivissä hirttäytymistä yrittäneelle turvapaikanhakijalle.

Tai itseään puukottaneille miehille eduskuntatalon portailla.

Maailma on mätä: se oli mätä 80 vuotta sitten ja se on mätä nyt. Ja sen kanssa meidän on koetettava elää. Miten kukaan pysyy ehjänä tällaisessa maailmassa? Miten?

Kiitos lipuista Kansallisteatterille.


Kangastus 38
Suomen Kansallisteatteri

Alkuperäinen teksti: Kjell Westö
Rooleissa: Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen
Ohjaus: Mikaela Hasán
Suomennos: Liisa Ryömä
Dramatisointi: Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa
Lavastus: Katri Rentto
Pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen
Tunnusmusiikki: Markus Fagerudd
Valosuunnittelu: Ville Toikka
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Videosuunnittelu: Paula Lehtonen
Naamiointi: Laura Sgureva