Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan

Runot, nuo pirulaiset. Olen lähtenyt mukaan Ompun käynnistämään Runohaasteeseen ja olen myös mukana järjestämässä kirjabloggaajien Runokävelyä Helsingissä 6.7. tulevana kesänä (lisää tietoa seuraa!). Silti runot hieman tempoilevat vastaan, pelottavat jotenkin. Rasittavaa.

Omasta hyllystäni löysin Riikka Palanderin esikoiskokoelman Maa muistaa matkustajan (Sanasato 2010), johon päätin nyt lopultakin tarttua. Kirjan ostin jo silloin pian sen ilmestyttyä, sillä tunnen Riikan nuoruusvuosilta (ah, nuoruus!) ja halusin tietää, millaiset runot olivat päätyneet kansien väliin.

Noloa, että lukemiseen meni lopulta näin kauan, monta vuotta. Palanderin runot eivät nimittäin ole lainkaan raskasta luettavaa, päin vastoin.

Kokoelma on jaoteltu löyhien väliotsikoiden alle: Perillä putoat kartan läpi, Puu ja sen varjo, Korvan yksinäisyys, Taivaanompelija, Ken tulen läpi tahtoo, Kahlaaja, Ainoa porras. Otsikot ovat kuin runoja itsekin, kutkuttavia.

Maa muistaa matkustajan on eräänlainen matka. Palander hyödyntää teemoja monipuolisesti, runoissa on toisteisuutta, joka tukee sisältöä. Kulkeminen, kartat, puut, vesi, käärme, kieli. Lukiessa näkee ja kokee muutoksen: päätepisteessä on aina toisaalla kuin mistä matka alkoi. Edellisessä runossa sanan merkitys on yksi, seuraavassa toinen – vastuu ja päättely on lukijalla.


Askel putoaa maan alle,
nostaa maan alta uuden askeleen,
astun tien tieksi.

Vain tuttuun eksyy kartan verkko on ansa.

Suljen, kädelläni suljen jokaisen jäljen,
askeleeni sulkevat tien.


Palanderin runoja makustelee mielessään ja kielellään. Niiden rytmi on rauhallinen, muoto hiottu. Osa tuntuu tarinoilta itsessään, herättää uusia kysymyksiä, vahvoja mielikuvia ja näkyjä. Osa on siipaleita pienestä, ohimenevästä hetkestä, jonka olennainen sisin on jo esillä.


Sanat haurastuvat, tulevat reikiä täyteen.
Sanan lupaus on löytää sisältään toinen.
Olen oppinut painovoiman, voinko oppia sen pois,
sana on puhuttu suuhuni,
voinko puhaltaa sen suustani kuin linnun?


Tulkitsen runoissa olevan paljon kasvua, muutosta. Useamman runon puhuja muodostaa uutta identiteettiä tai etsii ylipäänsä omaansa, sitä minkä luulee tuntevansa, muttei ehkä tunnekaan. Toisaalta runoissa kaikuvat kolhut, pettymykset, väärät valinnat. Aina valittu tie ei tosiaan ole se oikea, joskus suunta on aivan väärä, eikä sana tarkoita sitä, mitä luuli.

Ihastelen Riikka Palanderin vaivatonta ilmaisua, runoihin valittuja teemoja, rikasta sanastoa. Maa muistaa matkustajan on kokoelma, jota jää selailemaan uudelleen, palaa takaisin, löytää uutta.


Kartta on muisti, muistiin matkaaja unohtuu,
unohtuu askeliinsa, askelten väliin jäävään etäisyyteen,
laulu unohtuu matkaajan huulille, laulu laulaa,
askel astuu, ja hiekkaan jää jalanjälki:
maa muistaa matkustajan,
hiekansirut tuntevat hänen jalkapohjiensa uurteet.



Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan
Ulkoasu: Johnson Mluge
Sanasato 2010
58 s.

Omasta hyllystä.

_________

Toisaalla: Keskisuomalainen

Haasteet: 51. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen, Runohaaste, Helmet-haasteen kohta 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.