Rakastuneena voi tehdä virheen jos toisenkin. Useimmiten virheet ovat kuitenkin varsin viattomia ja helposti korjattavissa. Kun nuori Kabira rakastuu Karenokoin ruhtinaan visiirin poikaan Iskaniin ja paljastaa tälle sukunsa vuosisadat vaaliman, elämää ja kuolemaa hallitsevan Anji-lähteen salaisuuden, hän ei voi arvata, millainen vaikutus tällä ratkaisevalla virheellä on koko hänen ja Karenokoin elämään.
Iskanista tulee voimakas valtiomies, joka säälimättä kukistaa vihollisensa, alistaa heikompansa ja kasvattaa oman mahtinsa vahvuutta. Kabiran hän on ottanut vastentahtoisesti vaimokseen, mutta lisää yksi kerrallaan naisia haaremiinsa valtakuntansa eri kolkista ja uusilta valloitetuilta alueilta. Palatsin vangeiksi päätyvät niin vaeltajakansan luonnonvoimia hallitseva Garai, unia kutova ja niitä lukeva Orseola kuin kansansa veriuhriksi koko ikänsä kasvatettu Iona.
Iskan ei kuitenkaan suuruudenhulluudessaan ymmärrä, että kaikki voima on lopulta kuitenkin rajallista, eikä kukaan voi yksin hallita sitä kokonaisuudessaan.
Maria Turtschaninoff jatkaa Naondelilla Maresista alkanutta Punaisen luostarin kronikoiden sarjaansa. Maresi kertoi Menoksen saarella sijaitsevan naisten asuttaman luostarin, sivistyskeskuksen ja turvapaikan tarinan, Naondel puolestaan kuvaa, mitä tapahtui sitä ennen ja kuinka luostari sai alkunsa. Kirjat ovat osa yhtenäistä tarinaa, mutta ne voi lukea myös itsenäisinä romaaneina.
Naondelin kuvaama Karenokoi on sangen tyypillinen fantasiamaailma. Elinympäristö on keskiaikaistyyppinen ja välimerellinen, eri heimot, klaanit ja valtiot eroavat toisistaan selkeästi fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan, valtarakennelma on patriarkaalinen ja ympärillä on maagisia elementtejä ja voimanlähteitä. Turtschaninoff kirjoittaa miljöönsä eläväksi ja kiehtovaksi, ratkaisut ovat perusteltuja ja uskottavia.
Kirja etenee vuorotellen eri näkökulmista kerrottuna. Iskanin haaremin naiset kertovat omaa tarinaansa, alkuun pidempinä lukuina, loppua kohti vauhtia kiihdyttäen. Ilmassa on pahaenteisyyttä, katumusta ja pelkoa, mutta toivon kipinä kuultaa läpi, sillä tarina kerrotaan pitkälti kuin muistiin merkittynä kronikkana: lukijalla on usko siihen, että kertojat ovat selvinneet ainakin niin pitkälle, että ovat voineet merkitä kokemuksensa muistiin.
Naondel on väkivaltansa osalta raakaa luettavaa. Verellä ei mässäillä, mutta seksuaalinen väkivalta on julmaa. Yksityiskohtiin ei mennä, onneksi, mutta toisaalta se jättää varaa mielikuvitukselle. Iskan ei todellakaan tunne armoa, hänen pahuutensa vain kasvaa, mitä enemmän Anjin voimaa hän käyttää. Maailman tasapainoa ymmärtävät naiset voivat vain kauhissaan katsoa vierestä, kun voimasuhteet muuttuvat yhä kaoottisemmiksi. Toisaalta myös nainen voi olla toiselle hirviö. Sisaruus syntyy vasta, kun on jotain niin voimakasta yhteistä jaettavaa, että sitä haluaa suojella itseään suuremmin voimin.
Naondel on tuhti kirja rankoista teemoista. Se on jännittävä, ahdistavakin, mutta houkuttelee lukemaan ja kututtaa mielikuvitusta. Kokonaisuus on tasapainoinen ja hiottu. Tämä maailma ja tarina ovat todellakin jotain, jonka on ollut syytä syntyä kerrottavaksi.
Maria Turtschaninoff: Naondel. Punaisen luostarin kronikoita
Suomentaja: Marja Kyrö
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2016
397 s.
Naondel. Krönikor från det Rödä Klostret (2016)
Kirjastosta.
__________
Toisaalla: Ullan luetut kirjat, Saran kirjat, Luetaanko tämä?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Cats, books & me, Sekaisin kirjoista
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 31. Fantasiakirja. 53. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!