Taas on se päivä vuodesta, kun minäkin karaisen kurkkuni ja suostun veisaamaan virrenpätkän. Kovin tyylikkäästi Suvivirsi ei kyllä tänä vuonna kevätjuhlassa soinut, mutta annettakoon se nuorisolle anteeksi. Tulipahan kuitenkin veisattua.
Niin, se on tosiaan sitten kesäloman aika. Yksi kouluvuosi on jälleen paketissa ja suuri joukko nuoria saateltu maailmalle. Päivään kuului paljon onnellisia ja helpottuneita hymyjä, intoa tiriseviä kehoja, liehuvia helmoja ja ylipäänsä matkaan lähdön tuntua. Hyvä niin.
Itsehän en vielä aivan heittäydy loman vietäväksi, sillä palaan puolentoista viikon päästä töihin tsekkailemaan yhteishaun tuloksia ja auttamaan niitä, jotka vielä tarvitsevat jälkiohjausapua. Onneksi heitä ei ole odotettavissa ihan valtavan montaa, sillä yhteishaun uudistuttua siinä on alettu suosia peruskoulunsa päättäviä muiden hakijoiden kustannuksella, joten ysiluokkalaisten saumat ovat melko hyvät – kunhan vain on osattu hakea jotakuinkin realistisiin kohteisiin. Näin ei kyllä läheskään aina ole... Joka tapauksessa oletuksena on, että lähes kaikki saavat suoraan haussa paikan, ja vain murto-osaa on autettava täydennyshakujen ynnä muun suhteen.
Ajan kulkuun havahtuu aina yhtä ihmeissään. Vastahan oli viime kevät! Muistan edellisen kevätjuhlan aivan selvästi: oli kovin haikea mieli, sillä hyvästelin tutuksi tulleita kollegoita ja oppilaita herkissä tunnelmissa. Mutta on se vain uskottava, että kokonainen vuosi on jälleen kulunut.
Tämä taakse jäänyt lukuvuosi oli kyllä melkoista seikkailua. Aloitin sen laaja-alaisena erityisopettajana ja lopetin oppilaanohjaajana. Vaihdoksen tein marraskuussa, kun vanhassa tutussa koulussa aukesi opon sijaisuus. Laaja-alaisen työ on kiinnostavaa sekin, mutta kyllä opoilu taitaa kuitenkin olla se minun juttuni (siitä historiasta ja yhteiskuntaopista kun ei kannata enää juuri ääneen puhuakaan). Molemmat tämän vuoden työpaikkani ovat hyviä peruskouluja, joissa tehdään työtä ammattitaidolla ja asenteella. On ollut ilo olla niissä töissä.
Siinä mielessä tämä kevät päättyy myös erikoisella tavalla, että tiedän jatkavani syksyllä siitä, mihin nyt keväällä jäin. Juhannuksesta elokuun toiselle viikolle olen työttömänä, mutta sitten jatkan samassa pestissä näillä näkymin vuoden loppuun. Vaikka tuleva työttömyyspätkä tietenkin jurppii, on huikean hienoa saada jatkaa mieluisaa työtä mieluisassa paikassa tuttujen oppilaiden ja kollegoiden kanssa sen jälkeen.
Mutta ennen sitä on kesä, josta toivottavasti tulee pitkä ja aurinkoinen. Parvekepuutarha on jo avattu, ja nyt on aikaa hoitaa tomaatteja, chilejä, paprikoita, ruusupapuja, salaatteja, pelargonioita ja mitä ikinä vielä keksinkään multaan pukata. Luonnon kasvu on ihmeellinen – ihan näin lasitetulla parvekkeellakin ihailtuna. Viherpeukaloinnin ohella ajattelin harrastaa pyöräretkiä, veneilyä, samoilua, lukemista (ohhoh!) ja matkustelua. Juhannuksena lähden Budapestiin ja heinäkuussa kutsuu Berliini. Tyylilleni uskollisena jatkan siis hyväksi havaittua kaupunkilomien perinnettä.
Lisäksi on luvassa kahdet häät. Naimisiin menee ensin ystäväni ja sitten veljeni. Juhlia piisaa, ja odotan niitä innolla. On onni päästä todistamaan rakkaiden ihmisten tärkeitä päiviä.
Viime kesänä olo oli pääosin tyyni ja onnellinen. Toivon samaa myös tältä kesältä. Aikaa ladata akkuja, ihmetellä näkemäänsä, mennä ja kokeilla, olla vaan.
Kaikkea sitä ja muuta mieleen juolahtavaa kesäiloa toivotan myös blogini lukijoille!
