17. elokuuta 2014

Helmi Kekkonen: Suojaton



Helmi Kekkonen: Suojaton
Ulkoasu: Satu Ketola
Siltala 2014
160 s.

Arvostelukappale.


Isa ei juuri puhu. Hän on Hannelen ja Thomasin kuopus, Kain pikkusisko, hiljaisuuden valinnut ja omaan maailmaansa uppoutunut. Kun perhe muuttaa Helsingistä pohjoiseen, pieneen kuntaan, luonnon keskelle, voisi luulla asioiden muuttuvan. Ja Isan alkavan puhua. Sen sijaan pienen paikkakunnan huonot puolet kertaantuvat ja kasaantuvat. Kerran tehty virheliike jää ikuiseksi varjoksi niskaan.

Suojaton on tiivis pienoisromaani. Sen keskiössä on perhe, perheen sisäinen dynamiikka ja normeista poikkeavan perheenjäsenen kohtaaminen. Samalla se pohtii perheen kuvaa. Miten perhe toimii suhteessa ulkomaailmaan, kuinka reagoidaan, kuinka toimitaan, kun kaikki ei mene hyvin.

Isassa ei lääkäreiden mukaan ole mitään vikaa, hän ei vain puhu liikoja. Tähän on muiden sopeuduttava. Äiti Hannelelle tilanne on kimurantti: hän ei alunperin edes tiennyt haluavansa äidiksi ja saikin perheen varsin myöhään, lähes nelikymppisenä. Kun perhe on kuitenkin syntynyt, Hannele tekee kaikkensa sen vuoksi. Vai tekeekö sittenkään – lopulta? Ainakaan riittävän ajoissa?

Isa päätyy jo nuorena kokemuksiin, joita ei ole valmis kestämään, mutta kestää kuitenkin, hetken. Kirjassa on kaksi aikatasoa: menneisyys ja nykyhetki, jossa Isa koettaa selvitytyä hämärän peitossa olevasta sairaalajaksosta, pahojen kokemustensa tiivistymästä. Tarina kietoutuu itseensä, palaa alkuun ja paljastaa hetkiä matkan varrelta. Lopulta jäljellä on vain väsymys, ja ehkä pieni hippunen toivoa.

Ihastelen Helmi Kekkosen kevyttä kynänjälkeä ja eheitä lauseita. Samalla, kun hänen kirjoittamaansa tarinaan voi upota, se herättelee hyvin epämiellyttäviä ajatuksia. Miten paljon jää näkemättä? Kuinka helppoa on pitää silmänsä kiinni, antaa olla, kohauttaa olkiaan ja jatkaa matkaa? Vaikka olisi samaa perhettä, vaikka voisi nähdä, jos yhtään yrittäisi – uskaltaisi yrittää?

Isa on monimutkainen nuori nainen, jolla on vahva oma maailma, ja josta jonkun pitäisi pitää parempaa huolta. Hänellä on rakastava perhe, mutta se ei riitä. Jokaisella on myös oma elämänsä, eikä oma näkökulma aina ole tarpeeksi laaja, jotta se yltäisi toiseen ihmiseen ja hänen kokemuksiinsa asti.

Suojaton on sellaisenaan kaikin puolin sopiva kirja. Se on huolella hiottu, tarkkaan mitoitettu, se kertoo juuri sen tarinan, jota on alkanut kertoa. En kaivannut lisää, en löytänyt turhaa. Kirja pitää lukijan aistit valppaina, sillä valmisateria se ei ole, ei edes puolivalmiste. Lopun tullessa tekee mieli palata alkuun, käydä sivut uudelleen läpi. Ehkä joskus vielä niin teenkin.

Vaikka kirja on synkkä ja karu, se ei piehtaroi dramatiikassa tai tunnemyrskyissä. Se on tavallaan hyvin pidättyväinen, aivan kuten päähenkilönsä. Ja vaikka helpotusta ei lopussakaan taata, viimeisen pisteen jälkeen olo on seesteinen, rauhallinen. Ehkä tärkeintä onkin kohdata itse omat pelkonsa, katsoa karhua silmiin ja jatkaa matkaa?

____

Suojattomasta on kirjoitettu myös Kirjavassa kammarissa ja Keskisuomalaisessa.

12 kommenttia:

  1. Suojaton täytyy lukea. Kuvailet kirjan hyvin kattavasti, siinä on elämän perustotuuksia, jotka kiteytät viimeisessä lauseessa. Tuollaisen kirjan luettuaan on jollakin tavalla voimaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Tämä ei tosiaan ole mikään hyvänmielenkirja, mutta avartava ja eheä kokonaisuus, hienoa kotimaista proosaa.

      Poista
  2. Kirja tuli varattua. Aika- ajoin on luettava niitä vakavampia kirjoja.
    Proosasta puheen ollen, Joni Skiftesvikin kirjat edustavat proosaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Toivon, että pidät.

      Kiitos kirjavinkistä, en olekaan lukenut Joni Skiftesvikiä.

      Poista
  3. Kommentoin eilen, mutta kommentti varmaan katosi jonnekin. Höh. Samoin kuin sinä, minäkin ihastelen Kekkosen tapaa kirjoittaa lauseita, hän luo pienellä tarkkoja ja onnistuneita tunnelmia. Pidin tästä kirjasta muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentointi on sakannut viime aikoina pahasti. Ärsyttävää.

      Luinkin bloggauksesi ja tosiaan, tästä kirjasta on helppo pitää, vaikka se onkin niin surullinen ja karu, sen verran taidolla Kekkonen kirjoittaa.

      Poista
  4. Niin: synkkä ja karu, mutta niin kauniisti kerrottu! Luin tämän juuri ja pidin tästä paljon - tarina on kipeä, mutta niin kuin sanot, myös pidättyväinen, rumuutta ja kipeyttä ei korosteta vaikka ne ovat. Ja eheä, hallittu, kysymyksiä herättelevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan erinomainen romaani, en muuttaisi mitään. Olen myös iloinen, että minulla on yksi Kekkosen kirja, Valinta, vielä lukematta.

      Poista
  5. Sain luettua juuri Suojattoman, kirjan kertomuksessa oli jotain tuttuja kaikuja.
    Olen tavannut Isan kaltaisen lapsen vuosia sitten, hän oli aivan kuin Isa lapsena.
    Kirja oli hieno ja herkkävireinen, vaikka siinä on kipeitä asioita. Hyvin realistinen kuvaus.
    Kekkosen tuotantoon aion palata Kotiin- kirjan merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, tuollainen kokemus tuo tarinaa varmasti vielä lähemmäs, aidommaksi ja tutummaksi. Minustakin tässä on upeaa herkkävireisyyttä, aistit pysyvät lukiessa valppaina. Minulla on vielä Valinta lukematta.

      Poista
  6. Kiinnostava kirja! Sain juuri luetuksi ja oli kiinnostavaa lukea, miten sinä sen koit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tästä jää varmaan jokaiselle lukijalle hieman erilainen fiilis, sen verran paljon on tulkinnanvaraa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!