13. tammikuuta 2014

Nikolai Gogol: Taras Bulba



Nikolai Gogol: Taras Bulba
Suomentaja: Eero Balk
Kansi: Tommi Turunen
Basam Books 2010
116 s.
Тарас Бульба (1835)

Kirjakauppaostos.


Taras Bulba on ukrainalainen, monet taistelut ja sodat nähnyt kasakka, jonka on aika opastaa pappisseminaarista palanneet poikansa Ostap ja Andrei kasakkakulttuuriin. Bulban vaimo ja poikien äiti ei ilahdu ajatuksesta, mutta onko naisen sanalla ennenkään ollut valtaa? Kolmikko lähtee ratsastamaan kohti taistelua.

Varsinaista taistelua ei valitettavasti juuri parahultaisesti ole meneillään, mutta äkkiäkös sellainen saadaan aikaan pitkien vihojen ja ikuisten uskonsotien suosiollisella avustuksella. Kasakoiden taistelutahto on suuri ja myös Taras Bulban pojat oppivat kantapään kautta, mitä on pyrkiä osaksi kunniakasta kasakkajoukkoa.

Kaiken yllä leijuu Taras Bulban jopa verenhimoinen hurmos ja pyrkimys ikuiseen kunniaan sukupolvien ketjussa.

Joulun alla Lasipalatsissa oli muutaman kustantamon ystävämyyntipiste, josta irtosi kirjoja sikamaisen halvalla. Ostin itse kolme, joista yksi oli tämä Nikolai Gogolin Taras Bulba – uutena suomennoksena alkuperäisestä. Tähän saakka suomessakin on käännetty ja julkaistu huomattavasti muokattua versiota. Venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni on alkutekijöissään, joten tällaiset pienoisromaanit ja muuten kevyemmän oloiset kirjat ovat huomattavasti helpommin lähestyttäviä kuin tiiliskivijärkäleet.

Taras Bulba vaikutti kiinnostavalta: historiallinen romaani, sota-aihe, minulle tuntematon kasakkakulttuuri... ja vain hintsusti yli 100 sivua.

Lukukokemus ei ollut aivan niin auvoisa kuin lähtökohtien osalta odotin. Kirjan nimi- ja päähenkilö Taras Bulba on nimittäin varsin vastenmielinen ihminen: kiihkeä, jääräpäinen, sotaisa, uskossaan horjumattoman raivostuttava ja hyvin yksioikoinen. Vaimo on vain tiellä ja pojista on ruoskittava kaikki akateemisuus – vain sota on miehen elämää. Toisaalta kuvaus vedetään paikoin niin äärimmilleen, ettei kyse voi olla kuin hienovaraisesta satiirista, ristiriitojen ja mielettömyyden alleviivaamisesta.

Kirjan vahvana pohjavireenä kulkee sodan käsite ennen kaikkea uskonnollisesta näkökulmasta ja uskon vuoksi käytävän taistelun kautta. Pyhä sota juutalaisia, muslimeja ja katolisia kohtaan on Taras Bulballe riittävä syy tuomioon ja teurastukseen. Kirja on tältä osin myös varsin kiinnostava, sillä se kuvaa kiehtovasti sodankäynnin syitä aikana ennen kansallisvaltioita ja nationalismia. Harmi vain, ettei teos kokonaisuutena nouse omalla asteikollani juuri plussan puolelle: se on osin sekava ja lattea, eivätkä sen tasot yllä niin syvälle kuin aihe antaisi myöten.

Mutta onhan se aina mukavaa saada klassikoita luettua. Ei tämä nyt niin valtaisan huono ollut, ettei siihen muutamaa työmatkaa olisi kannattanut käyttää. Välillä vaan tympii, kun ei jaksa edes yrittää tulkita vastaavia kirjoja yhtään syvemmältä. Elämä on siihen liian lyhyt. Luulen.

___

Myös Norkku ja Anneli ovat kirjoittaneet tästä.

Nappaan tällä kirjalla pisteen haasteissa Venäjää valloittamaan (Venäläiset mieskirjailijat) ja Ihminen sodassa (Kaukaiset sodat) (ja ylenen kersantiksi!). Ja koska Nikolai Gogol on syntyjään ukrainalainen ja kirja sijoittuu vahvasti ukrainalaiseen kulttuuriin, ruksaan Maailmanvalloituksessani Ukrainan.

8 kommenttia:

  1. Blogissani on sinulle yllätys. :) Kurkkaa tämän päiväistä postaustani (13.1.2014).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, MarikaOksa, tartun siihen kyllä!

      Poista
  2. Aika lista noita rukseja yhdestä kirjasta!

    Satuin näkemään tästä kirjasta tehdyn venäläisen elokuvan. Satiiritutkani on ollut rikki viime vuodet, joten en osaa sanoa siitä mitään, mutta ainakin siinä oli kansallisuusaatetta. Ehkä kirja on parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan lykästää ;)

      Hoh, en taida katsoa leffaa, mutta en ole yhtään yllättynyt, että sellainen on tehty. Tästä kirjasta on pääasiassa julkaistu täydennettyä ja muokattua laitosta, joka sopi paremmin 1800-luvun puolivälin Venäjän politiikkaan, ja jossa kansallisuusaate jo nostaa selvästi päätään. Sitä en siis ole lukenut, enkä lue, mutta tämä on se alkuperäinen, ilmeisesti hieman omaäänisempi.

      Satiiri on kyllä samperin vaikeaa. Useimmiten päädyn vain olettamaan, että pakkohan sitä on olla kehissä tietynlaisissa tilanteissa.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen tuo roolihahmo! :)

    Minä olen tutustunut Gogolilta vain Nenään, ja olihan se lukukokemus.. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja samalla ärsyttävä ja äärimmilleen viety.

      Minäkin olen lukenut Nenän joskus kauan sitten. Voisi virkistää muistia joskus ja lukea uudelleen!

      Poista
  4. Olisinpa vain ilmoittanut, että ehdottamasi kirja pääsi mukaan lukuhaasteeseeni!

    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2014/01/arpa-on-heitetty-nama-lukijoideni.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!